Soittopeli

Manu ehdotti soitto-ohjelmaksi Coolplayeriä. Testasin ja ihastuin! Ainoa puute on tolkuttoman ruma ulkoasu, mutta se paranee skinillä. Hyviä puolia sen sijaan löytyy, varsinkin tuolta biisilistan hallinnan puolelta. Soitto-ominaisuuksilla varmaan harva ohjelma pääsee erottumaan muutenkaan.

Parintuhannen biisin listan ohjelma koostaa joutuisasti ja biisien tietojen muokkaaminen on käsittämättömän yksinkertaista. Sen kun klikkaa oikealla napilla haluamansa tiedon kohdalta ja muokkaa. Jos haluaa muuttaa vaikkapa kahdenkymmenen biisin tietoja yhtä aikaa, sen kun valitsee ja muokkaa. Esimerkiksi koko levyn biisien genren valitseminen tai bändin nimeen lipsahtaneen kirjoitusvirheen korjaaminen käy kerralla. Valtavan kätevää. Suosittelen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *