The Longest Journey

Johanna pelasi eilen The Longest Journeyn loppuun. Tarina oli varsin kiehtova ja loppu lähes yllättävä. Suosittelen kyllä seikkailupelien ystäville. Vaikka peli näyttääkin jo vanhentuneelta (se on julkaistu 2000, ikä näkyy ennen kaikkea karheina antialiasoimattomina reunaviivoina; näkymät ovat muuten varsin tyylikkäitä), on se silti varsin mainio. Toisaalta peli toimii myös hieman vanhemmilla koneilla.

Juoni on, kuten sanottua, mielenkiintoinen ja sopivan eeppinen maailmanpelastamisjuttu. Alussa ei uskokaan, mihin matka loppua kohden johtaa. Vaan pitkästä matkastahan tässä olikin kyse! Pelillä onkin pituutta peräti neljä levyllistä. Pelin käyttöliittymä on toimiva ja yksinkertainen. Ongelmien taso ja luonne oli pääasiassa varsin miellyttävä. Vaikeimmat ohitettiin kätevästi Universal Hint Systemin avulla – siinä on kyllä sivu, jota ei voi tarpeeksi kehua. Tiedonmuru kerrallaan herutettavat vinkit estävät spoilaamisen (ammoisina aikoina Pelit-lehden läpipeluuohjeista kun jotain katsoi, tuli helposti katsottua loput pelistä samalla). Monesti ei tarvinnut katsoa ohjeita edes loppuun asti, kun sai sen ratkaisevan yksityiskohdan, jota ei ollut itse tajunnut. Jos edes ohjeita katsomalla herää jonkinlainen ahaa-ilmiö, voi olla ihan tyytyväinen.

Nyt vain sitten pohtimaan mitä seuraavaksi. The Longest Journey: Static ilmestynee joskus ensi vuonna. Sitten olisi ainakin Syberia. Uusimmassa Mikrobitissä arvosteltiin myös erittäin kiinnostavan oloinen In Memoriam.

6 kommenttia artikkeliin ”The Longest Journey”

  1. Seikkailupelien kulta-aikahan on tällä hetkellä takanapäin, mutta jos tosiaan viitsii pelata vähän vanhempia, niin sieltähän löytyy laatutavaraa valtavia määriä.
    Ei niin vanhoista on esimerkkinä vaikkapa dekkarihenkinen Gabriel Knight, joista kolmas versio on varsin moderni nykyäänkin. Hieno musiikki ja käsikirjoitus. Lucasartsin puolella on tietysti Monkey Islandit piraattihenkisille ja Dia de Los Muertos meininkiä löytyy erinomaisesta Grim Fandangosta.

  2. Ensimmäinen Gabriel Knight on kyllä seikkailupelien aatelia. Toinenkin osa on mainio jos kestää näyttelijät (ei nyt niin huonoja mielestäni). Kolmas osa pitäisi pelata uudestaan, mutta 3d-graffan mukaantuominen on vienyt pelistä paljon pois. Jotenkin vaikea kokea sitä immersiota kun joka lävessä joko liian huonot tekstuurit tai polygonien puute maastossa palauttaa aina maan pinnalle. Palaisivat vaan piirrettyihin taustoihin seikkailupeleissä, ei se nyt niin vaikeaa ollut. Jokainen GK pitää sisällään kyllä kutkuttavan juonen ja välillä aika hankaliakin ratkaisuja. Paljon myyttejä ja historiaa on sekoiteltu yhteen ja homma pysyy joka osassa todella hyvin kasassa ja tuntuu uskottavalta.

  3. Muistaakseni Longest Journeyssa ei hirmuisesti pelaamista ollut, mutta kiehtova tarina kyllä läpikäytäväksi, ja juuri siitä minä seikkailupeleissä pidän. Päähahmon asenne on mainio, ja dialogi ei puuduta.
    Ja kun täällä nyt hyviä seikkailupelejä mainitaan, niin lisäänpä soppaan että The Dig oli tunnelmaltaan hieno kokemus. Gabriel Knightit tekisi mieleni kyllä pelata, mutta taitaa olla vähän hankalaa saada sitä ensimmäistä toimimaan nykyään ilman että vääntää konettaan ihan rikki. Vai olenko asiassa väärässä? (Tietysti ne pitäisi vielä saada käsiinsäkin jostain…)

  4. Ilari,
    jaa-a, hyvä kysymys. GK:sta tuli joku pari kolme vuotta sitten vissiin se setti missä oli kaikki kolme peliä. Yleensä noissa tollaisissa seteissä on kyllä uudet koodailut taustalla, että peli pyörii uusillakin käyttiksillä. Toi trilogiasetti piti hankkiakin, mutta se on sitten jäänyt. Kandee ehkä jotain nettikauppoja selata.
    Toi toimivuus nykyään on todella harmillinen juttu. Niinkin mahtavalle pelille kuin System Shock 2 on jälkeenpäin tullut kasapäin fanipäivityksiä joilla pelin graffat ja mallit on uudistettu nykypäivän tasalle, mutta itse pelin käyntiinsaaminen esim win2k ja XP alustoilla on aivan tuskaa ja osittain tsägästä kiinni 🙁

  5. Arvosteluja seikkailupeleistä voi käydä lukemassa vaikkapa Adventuregamersista, mikä on ihan ok sivusto: http://www.adventuregamers….
    GK III oli muuten kohtuullisen vaikea. Lopun karttapulmissa minäkin jouduin sortumaan useamman kerran helppeihin, vaikka niissä kyllä oli logiikkaa, kun ne sitten tajusi.
    Noita vanhoja seikkailupelejä varten on tehty apuohjelmia, joilla noita voi pyörittää nykyaikaisissakin masiinoissa. Esimerkiksi http://www.scummvm.org/ ,joka on apuna ainakin Lucasartsin pelien kanssa. En ole tosin itse testaillut.

  6. Tommy, heh joo, se GK3:n karttaviritelmä meni kyllä yli hilseen aika rennosti 😀 Periaate oli kyllä selvä mutten saanut siitä sekoilusta mitään koherenttia yhteen. Tarvii varmaan pelata uudemman kerran tosiaan.
    Hmm, aikanaan myös vähän vanhempi pelisarja nimeltä The Journeyman Project oli hieno. Noita about ekoja 3D-rendattuja seikkailuita joissa oli jotain ideaakin. Varsinkin sarjan toinen osa oli huikean hieno, kysehän on nimittäin aikamatkustelusta ja se antoi sopivasti syytä joutua ties mihin historiallisiin kausiin. Taisi tuossa toisessa olla vielä vähän haarautuva juonikin riippuen mitä aikakausia meni läpi milloinkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *