Elokuvailta

tv ja elokuva

Eilen illalla katseltiin pitkästä aikaa elokuvia. Makuunin kortissa oli ilmaista elokuvaa pantattu jo tovi, joten nyt otimme sitten kaksi elokuvaa. Ensimmäiseksi valikoitui etelä-korealainen Phone. Elokuva oli alkuun hieman vaikeaselkoinen, mutta loppua kohden selkeytyi (ja parani) huomattavasti. Aasialaisille elokuville tuttuun tapaan ymmärtämistä vaikeutti hieman hankaluus erottaa näyttelijöitä toisistaan… Kännykkäkauhua Phonessa kuitenkin viriteltiin, mutta kaikkea ei kuitenkaan selitetty yliluonnollisilla syillä. Lopullinen selitys oli hyvinkin luonnollinen.

Illan toinen elokuva oli My Little Eye, joka oli tarkoitus käydä katsomassa elokuvissakin. Jäi silloin, mutta nyt puute paikattiin. Tosi-tv-hömpän ystävinä elokuvan teema, viiden nuoren sulkeminen puoleksi vuodeksi keskelle ei mitään kameroiden seurattavaksi oli kiinnostava. Hämmentävästi vain puolen vuoden oleskelu skipattiin alle puolessa minuutissa, elokuva keskittyi vain ja ainoastaan viimeiseen viikkoon.

Viikon aikana sattuu ja tapahtuu, luonnollisesti. Tarinassa on aukkoja ja henkilöt ovat hieman latteita, mutta tunnelma kyllä toimii. Toisin kuin Phonessa, elokuva kuitenkin huonontuu loppua kohden. Alun tunnelma on huomattavasti loppua parempi. Harmi sinänsä, koska My Little Eye on ihan miellyttävä pieni kauhupala.

1 kommentti

  1. Mikäköhän siinä on, että usein aasialaisissa leffoissa on pelottavia pitkähiuksisia pikkutyttöjä (dark water,ring,phone)? Omasta mielestäni lapset kauhuleffoissa ovat aina pelottavia.Varsinkin tuon phonen alkuosa oli varsin pelottava.

Kommentointi ei ole käytössä.