Madeira

Madeira on jännä paikka. Mainitsi siitä kenelle tahansa, reaktio on lähes väistämättä joko "Joo, Madeiralla on hienoa" tai "Kumminkaima oli Madeiralla ja sanoi, että siellä on hienoa". Noh, nyt se on omakohtaisesti todistettu: on siellä hienoa.

Madeiran pääkaupunki Funchal (nimetty fenkolin mukaan) on vähän tylsä. Se on mereltä päin katseltuna ihan näyttävä noustessaan rinnettä ylös hieman amfiteatterin tapaan. Tarjonta on kuitenkin hieman vaisua, eikä pelkän Funchalin vuoksi ole mitään syytä mennä Madeiralle.

Suosittelen tarttumaan kaikkiin mahdollisiin retkiin, mitä tarjolla on. Kolme retkeä pitäisi löytyä: Madeiran länsiosa, Madeiran itäosa ja keskellä oleva Nunnien laakso. Ne kattavatkin koko Madeiran kolmessa sopivan kokoisessa palassa. Niiden jälkeen on jo viisaampi.

Länsiosa on paras valinta, jos yhden vain ottaa. Lännessä näkee kauniita metsiä (saarella kasvaa UNESCOn maailmanperintölistalle päässyttä laurisilva-metsää, joka peitti koko Eurooppaa joskus ennen jääkautta), mielipuolisia vuoristoteitä, Euroopan korkeimman mereen johtavan kalliojyrkänteen Cabo Giraon (580 huikeaa metriä) ja karun Paul da Serran ylängön.

Nunnien laakso taas on Madeiran 13 miljoonaa vuotta sitten synnyttäneen tulivuoren kraateri, suojaisa piilopaikka saaren keskellä. Se on yksinkertaisesti niin hieno paikka, että se kannattaa nähdä.

Itäisellä retkellä on tarjota saaren korkein autolla saavutettava paikka, Pico do Arieiro (1818 metriä). Ribeiro Frion pikkukylä on toinen satumaisen kaunis paikka, joka on näkemisen arvoinen. Saaren itäkärki onkin sitten vielä ylätasankoja karumpaa maastoa.

Madeiran parasta antia ovat nimenomaan maisemat. Perinteisesti suosituin tapa niiden tarkkailuun on kai levada-vaellus – levadat ovat pitkin saarta kulkevia kastelukanavia, joita pitkin vesi saadaan vuorilta alas viljelmille. Jätimme tällä kertaa levadat väliin, seuraavalla kerralla täytyy varustautua kevyeen patikointiin. Levadoita riittää moneen lähtöön, lyhyistä ja helpoista pitkiin ja haastaviin. Patikoija nauttinee Madeirasta paljon.

Toinen Madeiran valttikortti on kukkaloisto. Me olimme paikalla hieman huonoon aikaan, silti saari oli täynnä kauniita kukkia. Kolibrikukat varsinkin tekivät vaikutuksen. Joka puolella loistava vehreys oli näin kuivana aikana (Madeiralla, ei Suomessa) ihmeellistä. Toinen kasvitieteellinen ihmetys oli jättiläispeikonlehden hedelmä: ihmeellinen liskobanaani, joka karisti viikon aikana suomunsa paljastaen syötävän osan. Maku oli hyvä, mutta oksaalihappo teki hedelmästä sittenkin vähän liian kipakan.

Meidän matkamme yksi kohokohta oli toisaalta hotelli. Viiden tähden hotellin palvelutaso oli huikea, mutta hinta ei – vain vähän enemmän, kuin normaali kolmen tähden hotelli Roomassa. Hinnalla sai sitten tervetuliaiskuohuviinipullon, upean näköalan merelle ja Funchaliin, pari isoa (ja autiota) uima-allasta, laadukkaat ravintolat ja ties mitä. Vältimme lomamatkan pahimman stressinaiheuttajan, ravintolan etsimisen, ottamalla puolihoidon.

Söimme hotellilla siis joka ilta illallisen. Ravintoloita oli kaksi: toisessa sai joka ilta eri teemalla kootun buffet-illallisen, toinen taas oli hienompi italialainen. Kummassakin oli kauhuksemme pukukoodi. Onneksi ei sentään erityisen jäykkä: buffet’lle pääsi smart casualina ja hienompaankin riitti jacket or tie.

Varsinkin se hienompi ravintola oli melkoinen elämys, kun ei sellaisiin ole missään muualla ollut varaa. Palvelun taso oli häikäisevä. Certainly, Of course, sir. Enpä ollut ennen päässyt edes koemaistamaan viiniä ravintolassa ennen tarjoilua, vaan eipä ole juuri tullut viiniä juotuakaan. Nyt tuli. Joka ilta. Siihen päälle vielä joka retkillä maistellut paikalliset erikoisuudet (Madeira-viini, erilaiset liköörit, sokeriruokoviinasta tehty poncha) ja hotellin kuohuviinit (kuohuviintä sai nauttia aamiaisella ilmaiseksi niin paljon kuin halusi).

Hotelliin kannatti panostaa. Jatkossakin saatamme hyvinkin mennä johonkin aiemmin väheksymäämme rantalomakohteeseen, jossa on edes jotain kulturellia nähtävää ja ottaa viihtyisän viiden tähden huoneen, niin kelpaa sitten loikoilla. Madeirallakaan kun ei uimarantoja ole, hotellin uima-allas oli ihan paikallaan. Hotellia pääasiassa asuttavat eläkeläiset eivät sitä paitsi juuri uima-altaita käyttäneet, saimme olla useimmiten ihan yksin isossa altaassa.

Hulppea matka siis. Tarkkailkaa tätä kirjoitusta – lisäilen vielä jossain vaiheessa vähän kuvia matkan varrelta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *