Humanisti vöyhkää

Huomasinpa tänään noin reilu kuukausi sitten Ylioppilaslehdessä kirjoitetun typeriä. Särkekää lainauskoneet on Kerberos-lehden päätoimittajan Timo Hännikäisen debiili luddiittihengen ylistys, joka osuu niin ohi maalin ettei saata uskoa.

Yksi lause kertoo jo paljon: Kirjastonhoitajat sanovat, että uusi tekniikka säästää heidän aikaansa, mutta todellisuudessa se tekee heidät työttömiksi. – tällä väläyksellään Hännikäinen osoittaa, ettei ymmärrä kirjastotyöstä mitään. Ihan vinkiksi voin mainita, etteivät maisteritasoiset kirjastonhoitajat todellakaan joudu työttömiksi lainausautomaattien tieltä. Kirjastonhoitajaa ei kone korvaa.

Kerrotaan nyt muillekin: kirjojen piippaaminen tiskillä on työtä, jota esimerkiksi Tampereen yliopiston kirjastossa tekevät a) tuntityöläiset, kuten minä – alan opiskelijoita, keräämässä työkokemusta saadakseen isona oikeita töitä, b) lainaustoimistoon palkattu työvoima – pääasiassa kirjastosihteereitä, joka ei ole maisteritasoinen virka ja c) muusta henkilökunnasta pääasiassa amanuenssit. Näistä ryhmä a tekee ehdottomasti valtaosan päivystystyöstä, yleensä 20 tuntia viikossa kukin. Muut tekevät merkittävästi vähemmän päivystystä, kaksi tai korkeintaan neljä tuntia viikossa, koska heillä on muitakin töitä.

Kirjastonhoitajatkin päivystävät, mutta pääasiassa käsikirjaston neuvonnassa, jossa annetaan tiedonhakuun liittyvää opastusta. Lainausautomaattien lisääminen ei siis tee yhtään kirjastonhoitajaa työttömäksi, lainausautomaatti kun ei neuvo hädissään olevalle asiakkaalle sitä, mistä löytyy kirja, joka kertoo Udmurtian kansantuotteen kehityksestä 80-luvulla. Palveleva kirjastonhoitaja sen sijaan kertoo.

Sitä paitsi, kirjojen lainaaminen asiakkaille on melkoinen riesa, jos totta puhutaan. Minä ainakin olisin hyvin tyytyväinen, jos pelkästään kirjoja lainaavat asiakkaat käyttäisivät koneita – voisi vaikka keskittyä palvelemaan niitä asiakkaita, joilla on mielenkiintoisempia ongelmia. Odotan ilolla sitä päivää, että varausten noutaminen saadaan automatisoitua. Tottahan toki se tietää tuntilaisten menoa lainaustiskiltä, mikä on kenties vähän kurjaa työkokemusta keräävien opiskelijoiden kannalta, mutta niistä työntekijöistä säästyneillä rahoilla voidaan sitten hankkia vaikkapa niitä kirjoja.

Lisää Hännikäisen neronleimauksia: Vielä lapsuudessani vallinnut kortistointijärjestelmä oli erinomainen. Niinpä niin. Kortisto on toki nerokas, paitsi että sieltä hakeminen on vaivalloista ja hidasta, kortit menevät helposti epäjärjestykseen ja tietojen muuttaminen on erittäin työlästä. Tätä voidaan verrata nykyaikaiseen tietokantaan, josta hakeminen onnistuu todella nopeasti ja helposti, tiedot pysyvät siivossa järjestyksessä ja niiden muokkaaminenkin on todella helppoa. En usko, että löytyy kirjastonhoitajaa, joka ihan oikeasti kaipaisi kortistoja takaisin. Kortisto oli oikeasti nerokas keksintö verrattuna edeltäjäänsä eli kirjamuotoisiin luetteloihin, joka palveli hyvin aikansa, mutta sen aika on auttamatta ohi.

Mutta maailma on jo kauan ollut valmis. Olisit sitten syntynyt pärevalon aikaan. Hännikäisen kirjoituksen kaltaisten mielipiteiden jälkeen jaksaa ymmärtää, minkä vuoksi tieteilijät inhoavat humanisteja – kuinka joku voikin kirjoittaa tällaista mitäänymmärtämätöntä roskaa? Tekniikka kehittyy ja sitä on voitava hyödyntää ihmisten iloksi. Hyvää tarkoittavat mutta todellisuudessa vahinkoa tekevät luddiitit seisovat kehityksen tiellä ihannoiden vanhoja aikoja, joissa ei ole paljoakaan ihannoitavaa.

Todellisena kirjastojen ystävänä Hännikäinen arvostaisi kirjastonhoitajien työnkuvaa mielekkäämpään suuntaan kehittäviä ja tiedonlähteille pääsyä helpottavia tietojärjestelmiä, ihmisiltä vaivalloista rutiinityötä poistavia koneita ja ennen kaikkea sitä valtavaa tiedon paljoutta, joka nykyaikaisilla tieteilijöillä – jopa humanisteilla – on käytössään. Elektroniset lehdet ovat laajentaneet kirjastojen tarjoamia valikoimia ja tehneet tiedon hakemisen entistä helpommaksi. On vaikea nähdä siinä mitään pahaa.

Ennen kaikkea toivoisin, että kaikki hyväätarkoittavat kirjastojen ystävät aloittaisivat ottamalla selvää, mitä kirjastoissa tehtävä työ ihan oikeasti on. Kirjastonhoitajan työ kun on jotain aivan muuta kuin kirjojen piippaamista. Kirjat eivät vain ilmesty hyllylle: ne täytyy valita, tilata, saapumisvalvoa, luetteloida, sisällönkuvailla, tarroittaa ja hyllyttää. Jonkun pitää myös ylläpitää kirjaston tietokantaa. Eri vaiheita tekee siis vähintään seitsemän eri ihmistä – siihen niitä kirjastonhoitajia tarvitaan, ei lainaamiseen. Olisi suorastaan arvokkaiden resurssien tuhlaamista pitää kirjastonhoitajat piippaamassa kirjoja, kun työ kerran vähemmälläkin koulutuksella onnistuu. Samoin hyllyttäminen – sitäkin tekevät pääasiassa sivarit ja erilaiset työllistämisrahaihmiset, eivät suinkaan kirjastonhoitajat.

Ennen kaikkea, todellinen kirjastonystävä ei käyttäisi väheksyvän sävyistä "kirjastontäti"-nimikettä. Minä en sitten isona ole mikään täti, vaan korkeasti koulutettu ammattilainen, jota tulee kunnioittaa. Tällainen "kirjastonystävän" kirjoitus on töykeä loukkaus, joka pistää pahasti vihaiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *