Sanalaskuri

Laskin kirjoittaneeni Gameblogiin yli 130 000 sanaa. Se on paljon se, ahkerat NaNoWriMo-kirjailijat pyrkivät kuukauden aikana kirjoittamaan 50 000 sanaa eli sellaiset 175 sivua. Noh, Gameblogia on kirjoitettu jo yli kaksi vuotta eikä teksti ole suurimmalta osin julkaisukelpoista (kirjaksi).

Ihan hieno saavutus kuitenkin ja onhan tuossa ollut kirjoittaminen. Blogimerkintöjä on kertynyt noin 530. Keskimäärin yhdessä merkinnässä on noin 230 sanaa, mutta tässä tapauksessa keskiarvo pettää: sanamäärän mediaani on vain 175, eli puolessa merkinnöistä on 175 sanaa tai vähemmän. Kolme neljännestä merkinnöistä mahtuu noin 310 sanaan ja viimeinen neljännes ja pari-kolme yli 1500-sanaista merkintää puskevat keskiarvoa ylemmäs.

Olisi pitänyt varmaan tilastoida kategorioittain, mutta selvää on pelisessioiden ylivertaisuus. Kaikki huippumerkinnät ovat isojen pelitapahtumien pitkiä kuvauksia. Viime aikoina sanamäärät ovat olleet hieman laskussa (vaikka pidemmän aikavälin trendi onkin juuri ja juuri nouseva), lähinnä juuri pelaamisen ja siten pelisessiokuvausten vähyyden vuoksi.

Idean tähän sain Boing Boingista: Visualisations from five years’ worth of blog-posts viittaa Plasticbag.org:n viiden vuoden aineistoon perustuviin analyyseihin. Minä en osaa tuottaa yhtä hienoja kuvia, mutta ihailkaa nyt noita: Five years of plasticbag.org: The Visualisation.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *