Ilotulitusyrittäjät

Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi, millaisen loven ilotulituksista kieltäytyminen tekee suomalaisten ilotulitusyrittäjien kukkaroon? Kuntien harjoittama kieltäytymispolitiikka ei taida kauheasti heitä lämmittää. Onhan se hyvä, että katastrofin uhreja tuetaan, mutta kyllä suomalaisia yrittäjiäkin saa ajatella. Varsinkin, kun asiassa voisi toimia kuten Punkalaidun: maakunnanvaihdoksen vuoksi ilotulitusta ei peruta, mutta vastaava summa sijoitetaan myös hyväntekeväisyyteen. Kunnan budjetissa ilotulituksen maksamisen kahteen kertaan ei luulisi kirpaisevan valtavasti.

4 kommenttia artikkeliin ”Ilotulitusyrittäjät”

  1. Minä olen periaatteessa aina suhtautunut sekä kuntien että yksittäisten ilotulittamiseen erityisen nuivasti. En juuri keksi typerämpää tapaa paukuttaa rahaa tyhjään. Ilotulittamisen olisi voinut lopettaa jo ennen kuin se on keksittykään, olisi aika moni silmä, sormi, korva ja henki säästynyt. Ja sitä myöden nekin rahat muuhun hoitoon.
    Joka vuosi, kun kunnat ja yksityiset ampuvat rahoja ilmaan, tulee mieleen, että miksi.

  2. Juu, sinänsä olen kyllä samaa mieltä ilotulitusten turhuudesta. Vaan on sitä turhempiakin juttuja, joihin rahaa syydetään. Kyllä hyvin tehty ilotulitus taiteesta käy. Katulamppujen (tai sormien, tai silmien) tuhoaminen Thunder Kingeillä onkin sitten eri juttu…

  3. Kyllä ihan sama kävi mielessä – matto alta jonkun elinkeinolta. Näillä yrittäjilläkin taitaa olla kyseessä melkeinpä sesonki.. Ja nyt puhutaan siis suuremmista tulituksista, joissa on joku firma oikein järjestämässä. Jos kunnan työntekijät olisivat RakettiKeijulta ostaneet ja itse ampuneet, voi rahat huoletta suunnata uudelleen. Aika viime tingassa vieläpä suunnitelmiaan muuttavat, kiire tulee uusia asiakkaita hankkia. Vaan liekö tuommosta hienompaa tilattua tulitusta enää perua voikaan jos mitään sopimuksia on tehtynä.

  4. Niin no, eiköhän tuo ole monen Uuden Vuoden ilotulituksensa peruuttaneen kaupungin kohdalla kuitenkin niin, että se rakettisetti on ostettu jo, mutta se jätetään käyttämättä ja paukutetaan setti taivaalle vasta joskus myöhemmin. Sitä vastoin rahaa annetaan nyt noille Thaimaa/Sri Lanka/Indonesia -auttaville järjestöille.
    Toisin sanoen rahaa on jo poltettu raketteihin mutta nyt annetaan vielä avustusjärjestöille JA säästöä kunnat saavat vasta myöhemmin (kun raketteja tarvitaan). Näin on laita mm. Mikkelin kaupungin kohdalla ja uskoisin, että myös muilla kaupungeilla ilotulitteet ostetaan jo hyvissä ajoin…
    Tästä voinemme päätellä, että ilotulitealan yrittäjien myynnissä tuo Aasian tapaus näkyy vasta ensi vuoden aikana eikä niinkään nyt.
    -Tero Hyötyläinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *