Into the Mirror (Geoul sokeuro)

Eilen löysimme Makuunista uuden kiinnostavan Asian Vision -julkaisun. Sarjassa julkaistaan muutakin, mutta meitä kiinnostaa erityisesti aasialainen kauhu. Into the Mirror on etelä-korealainen kauhuelokuva tavaratalosta, jossa tapahtuu epäilyttäviä kuolemantapauksia, jotka tuntuvat liittyvän peileihin.

Kauhuelokuvana Into the Mirror ei ollut täysi menestys, sillä se ei ollut erityisen pelottava. Jännittävä sentään. Tarina oli käänteineen oikeastaan aika mielenkiintoinen, mutta toteutus tökki hieman. Lähes kaksituntista elokuvaa olisi ehkä voinut tiivistää jollain tapaa. Pääosan esittäjä Ji-tae Yu oli jotenkin vähän vaisu. Onneksi elokuvassa oli harvinaisen terävä loppu, joka jätti todella hyvän fiiliksen elokuvan päätteeksi. Tylsemmällä lopulla arviokin olisi voinut olla kehnompi. Nyt lopputulos on hyvä, mutta ei loistava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *