Alien vs Predator, ihminen vs hait

tv ja elokuva

Viikonlopun elokuvina katseltiin Alien vs Predator, jossa ihmisparat joutuvat kahden klassikkotappajan väliin. Elokuvan asetelma oli aika mielenkiintoinen – en kerro, miten, mutta aika nokkelalla tavalla suosikkihirviöt oli kuitenkin saatu vastakkain. Muuten elokuva oli kuitenkin melkoisen tyypillistä erikoistehostetoimintaa. Katsoihan sen, mutta toiste ei tarvitse nähdä. Ensimmäistäkään kertaa en pidä mitenkään välttämättömänä. Ainakin Aliens-sarja on merkittävästi parempaa katseltavaa kuin tämä tusinatuotos.

Toisenlainen kauhujuttu oli tositapahtumiin perustuva pienen budjetin Open Water. Siinä sukellusretkelle lähtevä pariskunta jää avomerelle yksin. Ihan vaille seuraa ei tarvitse sentään olla; meressä on monenlaista elävää, joiden kanssa voi puuhastella. Vaikkapa hait. Tämän elokuvan hait ovat vieläpä ihan oikeita sellaisia erikoistehosteiden sijaan.

Varsin pienin aineksin Open Water on kasattu, eikä tulos ole ollenkaan huono, varsinkin kun elokuvasta on ymmärretty tehdä melko lyhyt (tiivis 80 minuuttia). Ei se erinomainenkaan ole, mutta ahdistava elokuvasta on saatu. Jos meri tuntuu pelottavalta, kauhujaan voi vahvistaa tällä perin inhimillisellä ja synkällä elokuvalla.

1 kommentti

  1. Voin suositella Pitkiä kihlajaisia. Siinä on hyvä elokuva, jonka nimestä ei voi päätellä mistä on kyse. Upeita kuvia ja mahtavia henkilöhahmoja.

Kommentointi ei ole käytössä.