Muutos on delta

Mikä muuttaessa muuttuu?

Pinta-ala (ja tilavuus). Neliöitä tulee yli 20 lisää. Näkyy ylimääräisenä huoneena ja saunana, mutta johtaa toisaalta huoneiden pienenemiseen. Makuuhuoneessa vaatehuoneen (sellaisia on sitten kaksi) ja terassin (niitäkin on kaksi) ovet eivät taida mahtua kokonaan auki.

Ympäristö. Tämä on vähän plusmiinusnollaa, sillä Kaleva on mukava ympäristö, mutta niin on Kaukajärvikin. Kaleva on lähempänä keskustaa, Kaukajärvellä on – toivottavasti – rauhallisempaa. Kun ei päivittäin juokse keskustassa, etäisyydenkään ei pitäisi haitata. Miten sitten Johanna asian kokee, kun ei ole koskaan asunut noin kaukana keskustasta, on eri asia, mutta minulle etäisyys on tuttua.

Talo. Sanotaan nyt vaikka näin, että uutta kämppäämme ei oltu vielä rakennettu, kun muutimme nykyiseen asuntoomme. Nykyinen asunto taas on rakennuksessa, jonka nimikin (Vanha Domus) kertoo omaa kieltään rakennuksen iästä. Talo on rakennettu muistaakseni 1960. Uutuudessa on oma viehätyksensä.

Palvelut. Linnainmaata harkitsimme joskus, mutta siellä olisi kauppaankin ollut pari-kolme kilometriä matkaan. Se on kurja etäisyys, jos huomaa ruokaa laittaessaan unohtaneensa kerman. Kaukajärvellä on hyvä palvelutaso. Stag’s Head jää taakse, mutta ihan naapurissa on onneksi Hirvenpää. Ei sillä että kävisimme, mutta tuopahan jotain tuttuuden turvaa.

Status. Opiskelija-asunnosta melkein omaan asuntoon. Jee. Lämmittähään se mieltä. Saadaanpahan asua tuossa niin pitkään kuin mieli tekee. Muutostöitäkin voi halutessaan tehdä, jos vaikka innostuu säätämään. Vaan mitäpä sitä kaksi vuotta vanhassa talossa remppaisi (muuta kuin huonosti tehdyn pesuhuoneen lattian).

Sälekaihtimet. Älkää aliarvioiko sälekaihtimia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *