Elisalle piste

Liittymämyyjä ei millään saattanut luvata liittymää ennen maanantaita, mutta niin vain tulostamassaan paperissa luki asennuspäivänä huominen. Olen joutessani naksutellut ADSL-modeemia päälle aina silloin tällöin ja kas – netti toimii jo nyt. Kyllä nyt kelpaa. Elisalle siis piste, mutta pidettäköön nyt kuitenkin mielessä aika monta miinuspistettä, joiden seuraksi tuo lankeaa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Elisalle piste”

  1. Nyt kun olen tällä puolella töissä, niin voin sen sanoa suoraan ja varmasti: Elisaa ei kannata käyttää.
    Olipa kerran vikailmoitus Elisalla hieman kaupungin ulkopuolella. Elisa kertoi että vika korjataan viikon tai parin päästä. Elisan korjaaja olikin käynyt vialla puolentoista kuukauden päästä, ja sanonut että ei voi mitään, pistää soneran huoltajille (eli siis meille). Seuraavana päivänä tuli meidän korjaaja joka sanoi että vika on tässä kaapelissa ja korjasi sen.
    Tosiaan muuten näkee nykyään että Elisan asentajilla ei ole mitään osaamista, varsinkaan jos vika ilmenee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *