Oudot tavat

Outoja tapoja kysellään blogeissa nyt kovasti. Itselleni kävi kutsu Geoblogista, taidan kuitenkin kirjoittaa oudot tapani tänne enkä Gameblogiin.

Oudoimmista oudoin tapani taitaa olla kaikkien pelaamieni lautapelien kirjaaminen ylös. Minulla on netissä tulospalvelu, johon on kirjattu kaikki pelaamani lautapelit vuodesta 2001 lähtien. Jokaisesta pelistä on kirjattu päivämäärä, peli, montako pelaajaa, voitinko. Näitä lukuja sitten pyörittelen huvikseni ja saadakseni käsityksen pelaamisestani. Väittäisin, että tilastointi on melkein yhtä hauskaa kuin itse pelaaminen.

Olen aika pedantti joidenkin asioiden suhteen. Musiikkikirjastoni iTunesissa on huolellisesti kategorioitu ja arvosteltu. Pidän myös iTunesin tilastoista kovasti, ja olen yleensä aika varovainen sen suhteen, että en soita iTunesissa biisejä, joita olen kuunnellut iPodilla synkkaamatta tilastoja välillä. Se on hölmöä ja lievästi pakkomielteistä, mutta outoja tapojahan tässä kyseltiin.

Mitäköhän muuta… Ärsyynnyn törröttävistä kynsinauhoista pahasti, siinä määrin, että olen suunnitellut pitäväni kynsileikkuria aina mukana. Jostain syystä en ole kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi, ja kärsimys jatkuu.

Kun menemme elokuviin, tallennan lippujen varausnumeron kännykän osoitekirjaan. Sieltä sen löytää helpoiten. Siksi puhelimessani on ollut muun muassa Adolf Hitlerin, Dakota Fanningin, Steve Zissoun ja Harry Potterin numerot.

Riittääköhän oudoksi se, että haaveilin kirjahyllyn järjestämisestä yleisen kirjastoluokituksen mukaan, vaikka en sitä toteuttanutkaan? Saan edelleen suunnatonta mielihyvää siitä, että saman kirjailijan samannäköiset kirjat ovat siististi peräkkäin (esim. Alastair Reynoldsin mustat kirjat, Richard Morganin hopeanhohtoiset ja niin edelleen). Bändeistä suosikkini on Trio Niskalaukaus, koska levynkyljet ovat hyllyssä tyylikkään yhdenmukaiset. Lautapelitkin on tietysti järjestetty niin, että saman valmistajan samankokoiset laatikot ovat vierekkäin.

Noh, siinä ne viisi outoa nyt olivat. On niitä kai oudompiakin, mutta ei nyt tule tähän hätään mieleen. Omien outouksiensa keksiminen on aika vaikeaa, koska minun näkökulmastani esimerkiksi pelattujen lautapelien kirjaaminen on täysin normaalia puuhaa (enkä edes ole ainoa, joka sitä tekee). En jatka haastetta, muut saavat kirjoittaa omista outouksistaan jos haluavat. Kiitollisna luen, mitä kirjoitatte.

Yksi kommentti artikkeliin ”Oudot tavat”

  1. Oletko listannut 10 asiaa, joissa olet hyvä? Oma oudoin harrastukseni oli taannoin kerätä mainospostista ne kirjavat kyllä- ja ei-kuoret. Tunnetko ketään muuta tähän kategoriaan sijoittuvaa? Olisi muutakin outoa, mutta tarvitsisin sihteerin nyt…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *