Enter lopettaa

Enter-lehti lopettaa ilmestymisensä seuraavaan numeroon. Kurja juttu, sillä lehti oli mainio ja ennen muuta työllisti minua (ja toki muitakin nuoria, lahjakkaita kirjoittajia). Lopetus oli aika yllättävä, mutta ilmeisesti isot firmat toimivat nopeasti kun kerran toteavat, että homma ei toimi. Olihan se levikki vähän pudonnut edellisvuodesta.

Ei kukaan sattumalta tarvitsisi kolumnistia? Peliaiheet luonnistuvat videopelejä laajemmasta näkökulmasta, ja kirjoittelen myös tietoyhteiskunnan ajankohtaisuuksista luontevasti. Enter on tosin pilannut minut vaatimaan oikeaa palkkaa, eli enää en lähde kirjoittelemaan juttuja parillakympillä.

4 kommenttia artikkeliin ”Enter lopettaa”

  1. Harmi. Onneksi sain sentään yhden numeron. Sillä saattaa joskus tulevaisuudessa olla kysyntää.

  2. Tieto ei kyllä tule yllätyksenä. Tietotekniikan lehtien tarjonta on Suomessa runsasta ja uusien yrittäjien on hankala saada jalansijaa, kun entuudestaan on olemassa sellaisia nimikkeitä kuin vaikkapa Mikrobitti, Tietokone, MikroPC ja Pelit, joilla jokaisella on oma vahva brändinsä, asemansa ja vuosien saatossa kerätty uskollinen lukijakuntansa.
    Uusien yrittäjien pitäisi löytää se oma ”juttunsa” suht’ nopeasti ja tarjota uskottavia ja mielenkiintoisia artikkeleita uudesta näkökulmasta. Minä en tällaista kehittymistä nähnyt Enter-lehdestä missään vaiheessa – joskin myönnän samaan hengenvetoon, että en aktiivisesti kaikki lehtiä plärännytkään. Jälki oli joka tapauksessa vähän samalla tavalla köykäistä kuin vaikkapa Pelaaja-lehdellä verrattuna Pelit-lehteen. En siis usko, että isosti menetettiin, kun Enter-lehti lopetetaan; niin julmalta kun se kuulostaakaan.

  3. No joo, Enter ei oikeastaan kilpaile noiden mainitsemiesi lehtien kanssa. Enterin lukijakuntahan on pääasiassa sellaista viisikymppistä tietotekniikkanoviisia, joten juttujen taso on vähän toinen kuin jossain Mikrobitissä joka on ihan nörttilehti. Varsinainen kilpakumppanihan oli Kotimikro.
    Ei siis ihan sinulle suunnattu. Lehdellä oli siis aika selkeästi kohderyhmänsä, jota se palveli, mutta ilmeisesti tämä kohderyhmä ei sitten ollut oikein riittävän kannattava.
    Pelaaja on minusta journalistisesti vakuuttavampi ja kiinnostavampi kuin Pelit, jonka sisältö peliarvostelujen ulkopuolella on hyvin köykäistä. Sekään ei tarjoa oikein kunnollista pelijournalismia, mutta tuntuu yrittävän kuitenkin astetta enemmän.

  4. itellä on 2005 viitos numero. harmi ettei ole kaikkia. tuo entter oli todellakin hyvä lehti .ei välittänyt juppi koneista riitti 400euron tekeleetkin. olisi voinut jakaa minttiä ja ubuntua mukana meni ainoa järkevä lehti. jossa ei ollut lasten pelikoneita. olisitte vaatinut linux osaa ja linux levykkeitä mukaan toimittajat .linux kansalle tuo entteri olisi kuulunut.lehti on muttei sen rommpuja yhtään harmi. olisi linux levyjäkin tuossa ollut niin tilaisin mutta nyt ei oo mitä tilata. juuri hain tietoa mistä saa tilata ja kiittää hyvästä lehdestä ja yllyttää linux nörtit mukaan juttuihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *