Kaupallistumista

Kirjavinkkien kaupallistamisprojekti on edennyt ihan kohtuullisesti. Merkintöjä koristavat aikaisemman "hae BookMoochista"-linkin lisäksi linkit kirjakauppaan ja hintavertailuun. Pidän mainostusta verrattain hillittynä; se ei häiritse minua, vaikka olen aika tiukka banneriallergikko.

Tavoitteeni on vaatimattomasti saada aikaan yksi tilitys (eli 50 euroa) vuodessa, millä maksaa suunnilleen yhden laskun palveluntarjoajalle. Tämä onnistuu, jos kävijämäärät ja sitä kautta mainoksiin lankeavat (erityisesti kirjanostajat) lisääntyvät.

Uusin aluevaltaus on pokeripalvelinten mainostaminen Lautapelaaja.net:ssä. Texas Hold’emin säännöt keräävät sivustolla ylivoimaisesti eniten kävijöitä, joista suurin osa ei tutustu sivuun sen enempää. Näitä poistujia pyrin jatkossa ohjaamaan pokeripalvelimille, jolloin käynneistä voisi saada rahallista etua.

PokerStars-palvelin maksaa, esimerkiksi, $75 per rekisteröitynyt pelaaja, kunhan uudet tulokkaat pelaavat tarpeeksi ja laittavat rahaa pelitililleen. Ehtoja on, mutta toisaalta vuoden aikana montaa osumaa ei tarvita, kun koossa on Lautapelaaja.net:in vuosimaksu. Kun osumia sivulle on viikossa yli tuhat, kuvittelisin, että siitä joukosta jokunen uusi pelaaja voisi löytyäkin. Elämme toivossa.

Muualla Lautapelaaja.net:ssä mainoksia ei tulla näkemään, ainakaan ennen kuin löytyy joku mielekäs, kävijöitäkin hyödyttävä mainosmuoto (esimerkiksi affiliate-tyyppinen kuvio Lautapelit.fin tai jonkun muun pelikaupan kanssa voisi olla tällainen). Tällöinkin kyse on tekstilinkeistä – bannerimainoksiin kynnys on hyvin korkea. Pokerisääntöjen kohdalla asia ei hirveästi hetkauta, koska kyse on niin irrallisesta osasta sivustoa (ja minua tavallaan jopa ärsyttää tuon yksittäisen sivun suosio yli kaiken muun).

2 kommenttia artikkeliin ”Kaupallistumista”

  1. Mitens AdSense? Jos kävijämäärät ovat tarpeeksi korkeita, sieltä tulee ihan oikeaa rahaa.

  2. AdSense edellyttää hyviä mainostajia, enkä usko, että esimerkiksi Lautapelaaja.net:n kohdalla suomenkielisiä mainostajia riittäisi tarpeeksi. Tai ainakin tämä oli kokemus levyarvioblogissa (jossa ei tosin ollut muutenkaan kävijöitä tarpeeksi mainostuloja tuottamaan), johon ei löytynyt musiikkiaiheisia mainostajia. Ei ollut oikein AdSensellä sensibiliteettiä…
    Enpä tiedä, AdSensekin on aika näkyvä mainosmedia, ne mainokset täytynee tunkea aika keskeisesti esille, jotta ne toimivat. Kirjavinkkeihin ne ovat vähän liian näkyvät, tuolla pokeripuolella taas nuo pokerisivustot ovat kuitenkin sitten täsmällisempää mainontaa.
    Sinänsä suurta tarvetta mainoksille ei ole, koska sivujen ylläpitäminen ei ole bisnestä, eivätkä ylläpitokulut ole kovia (lisäksi lautapelipuolella auttaa se, kun saa peleistä arvostelukappaleita, jotka voi sitten testattuaan myydä pois). Itse blokkaan mainoksia niin aggressiivisesti (kaikki bannerit ja AdSenset), etten voi oikein hyvällä omallatunnolla rasittaa niillä muitakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *