Edellinen kuukausi: elokuu 2003
Seuraava kuukausi: lokakuu 2003
White Stripes
Kirjoitin arvostelun White Stripesin Elephant-levystä. Suosittelen, levy on paljon muutakin kuin vain Seven Nation Army (joka tosin on noin suunnilleen vuoden biisi).
30.09.2003 klo 12:57
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Space Walk
Kirjoitin arvostelun Space Walk -pelistä.
30.09.2003 klo 12:13
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Kosteusvauriokauhua
Eilen katseltiin Honogurai mizu no soko kara eli Dark Water. Elokuva herätti mielenkiintoa lähinnä sillä, että sen oli ohjannut japanilaisen Ringin ohjaaja Hideo Nakata. Molemmat elokuvat perustuvat myös Koji Suzukin kirjaan.
Ja vaikka jenkki-Ring viekin pelottavuudessa voiton, oli Dark Water erittäin pelottavaa katseltavaa. Mikä parasta, pelottavuus ei perustunut millään lailla halpaan järkyttelyyn - verta ei roiskunut kertaakaan koko elokuvan aikana, vettä kyllä sitten siitäkin edestä. Vahvasti psykologisella puolella liikuttiin, siis. Tunnelmaa riitti.
28.09.2003 klo 10:25
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Päänsärkyä
Jos haluatte päänsärkyä, kannattaa vilkaista ButtUglyn kautta löytynyttä kuvaa. Igh.
26.09.2003 klo 14:18
|
6 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Testi
Noniin. Kerrankin testi, jonka tein ja tuloksetkin viitsin julkistaa. Tää on vaan niin hyvä:
+.@%/])
|)?+%))
Vähän on kyllä nollavastauksen oloinen... Mutta silti, testi on kyllä way cool.
(Via Valkoinen tausta, mustat kirjaimet)
26.09.2003 klo 14:16
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Tietoutta Maiden-faneille
Siltä varalta, että joku muukin Dance of Deathia kuunnellut on näitä miettinyt:
Montségur oli kataarien linnoitus eteläisessä Ranskassa. Kataarit taas olivat gnostilainen harhaoppinen ryhmittymä, jonka inkvisitio murskasi 1300-luvun loppuun mennessä. Montségur vallattiin 1245, siinä rytäkässä kaksisataa kataaria menetti henkensä inkvisition liekkeihin. Lautapelaajia kiinnostanee, että kataarit vaikuttivat myös Carcassonnen kaupungissa. Lisää asiasta voi lukea Wikipedian kataariartikkelista.
Passchendaele taas tunnetaan myös nimellä Ypresin kolmas taistelu. Taistelu kuuluu ensimmäisen maailmansodan merkittävimpiin. Vastakkain olivat Brittiläisen kansainyhteisön sotilaat ja saksalaiset. Ensimmäiselle maailmansodalle tyypilliseen tapaan taistelussa kuoli sellaiset reilut satatuhatta sotilasta puolin ja toisin. Tulostenkin kanssa oli vähän niin ja näin: liittoutuneet valtasivat kyllä aluetta saksalaisilta, mutta menettivät lähes kaiken valtaamansa Ypresin neljännessä taistelussa. Tästäkin asiasta löytyy lisätietoa Wikipediasta.
25.09.2003 klo 17:51
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Laatupeli
Olli (A Heartbreaking Blog of Staggering Genius) on pelannut lassipalloa korteilla eli 1000 White Blank Cards -peliä. Mikä täydellinen hyvän maun osoitus, varsinkin kun pelissä keksityt kortit osoittivat erinomaista huumorintajua. En ryhdy siteeraamaan - käykää lukemassa alkuperäisestä kirjoituksesta, kaikki ne ovat nerokkaita. Aivan loistavaa. Itse en ole pelannut, mutta monta vuotta on pitänyt. Tyhjiä kortteja on lojunut nurkissa jo pitkään... Joku päivä vielä minäkin!
25.09.2003 klo 07:57
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Verkkokaupan huolto
Verkkokaupan takuuhuollolle pisteet. Johannan soitin tuli eilen postissa ilmeisen toimivana. Varsin nopea suoritus ja pisteet myös välitiedotteista niin sähköpostilla kuin tekstiviestinä.
24.09.2003 klo 12:34
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Tilastointia
Kirjastolla tilastoidaan, eli lasketaan varattujen kirjojen noutajia. Näitäpä riittääkin, eli juuri muita asiakkaita ei käykään. Lainaaminen kun onnistuu automaatilla, ja useimmat automaattia käyttävät. Toinen iso ryhmä on kirjastokortin hakijat, mutta näitä ei syyskuun ruuhkien jälkeen ole kovn paljoa näkynyt. Yleisiä kyselijöitä ("mistä löytyy tämä ja tämä kirja?") käy myös jonkin verran.
Ilmeisesti suunnitelmia on varaustenkin automatisoimiseksi. Sepä olisikin mielenkiintoista nähdä. Tällaisia järjestelmiä kai jossakin on jo käytössä. Sitten ei kyllä tarvitsisi tiskille kolmea ihmistä muulloin kuin syyskuun alussa, luulisin.
22.09.2003 klo 12:22
|
1 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Juhlat
Lauran (joka on hyvä ihminen, koska lukee tätä blogia ja vieläpä kommentoi) ja Villen tupareissa oli hienoa. Kummasti sitä (perhe)yksiöön mahtuu väkeä. Ainakin tunnelma oli tiivis. Kiitoksia siis järjestäjille!
21.09.2003 klo 00:38
|
1 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Pettymys
Sittenkin miinus Triosoftin huollolle. Eipä se tietokone toiminutkaan, ei käynnisty, ei. Piippaa vain virhepiippiään, eikä tee mitään. Että sellainen pettymys tällä kertaa...
20.09.2003 klo 23:43
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Tietokonehuolet helpottavat
Soittivat tänään Triosoftilta. Kone on kunnossa! Vian aiheutti tehoton tuuletin, alkuperäinen tuuletin ei yksinkertaisesti riittänyt jäähdyttämään Bartonia. Ylikuumeneminen aiheutti sitten ihmeellisiä ongelmia. Niin se on tekniikka herkkää. Pisteet Triosoftille nopeasta toiminnasta (tosin vielä paremmat pisteet olisi saanut asentamalla koneeseen alunperinkin riittävän tehokkaan jäähdytyksen...).
Testaamme myös Verkkokaupan palvelua ongelmatilanteissa. Johannan MP3-soitin kun lakkasi toimimasta. Lähetin laitteen huoltoon tänään, saas nähdä kauanko kestää ja mitä tuosta seuraa.
18.09.2003 klo 16:16
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Iron Maiden
Iron Maidenin Dance of Death kolahti postiluukusta tänään. Kuulostaa hyvältä, näin ensimmäiset kolme biisiä. Saapa nähdä, kumpi voittaa: levyn kopiosuojaus vai minun tahtoni kuunnella levyä MP3-soittimellani. Vinkkejä EMIn käyttämän kopiointisuojauksen ohittamiseen Win98-softalla otetaan vastaan...
Edit: CDEx ei ainakaan kopiosuojauksesta selvinnyt.
18.09.2003 klo 12:00
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Ahkeruus on ilomme
Olen ollut tänään ahkera. Olen tiskannut, kirjoittanut englannin kurssia varten aanelosen tutkimus- ja opiskeluintresseistäni ja parhaillaan tulostan yleisen kirjallisuustieteen esseetä. 20 sivua tiukkaa tekstiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta kirjallisuudessa. Valitettavasti toinen essee jäi tekemättä... Noh, sen voinee kirjatenttiä.
Käytettävyyden perusteet sen sijaan jää kesken. Työmäärä on liian suuri suhteessa saatavaan hyötyyn ja käytettävissä olevaan aikaan. Kaksi opintoviikkoa on liian vähän raskaasta kurssista (luennot, harkat - näitä molempia tosin melko vähän - ja harkkatyönä käytettävyystesti). En tarvitse kurssia missään mielessä, joten kurssi jää nyt käymättä. Jääpähän enemmän aikaa tietojärjestelmien perusteiden töille.
Vaan onpa sekin ihmeellinen kurssi, edelleen on netissä viime vuoden kurssin sivut. Ei oikein tuo tietojenkäsittely tunnu tietojenkäsittelyopin laitoksella toimivan...
18.09.2003 klo 10:48
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Panu menee liian pitkälle
Plökin jutut ovat alkaneet mennä siinä määrin mielipuoliselle tasolle, että linkki saa kyytiä minun sivultani. Jutut ovat vähän liian levottomia minun makuuni. Ymmärrän, että Panulla on varmaan traumansa, mutta ei tuollaisella mekastamisella kyllä lisäpisteitä kerätä.
17.09.2003 klo 19:13
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Seurapelivuosiäänestys
Koska kuu on puolessa välissä, pistetäänpä väliaikatietoja vuosiäänestyksestä. Tänään saapui 104. äänestyslomake, joten äänestäjien määrä on ylittänyt kaikki odotukset. Ääniä on saanut vähän yli 200 peliä, Afrikan tähdestä raskaan sarjan sotastrategioihin. Selvää kärkeä on erottunut jo ja sen verran voin paljastaa, ettei kärjessä ole suuria yllätyksiä luvassa.
Vielä ehtii kuitenkin äänestää! Muistuttaisin myös erinomaisista palkinnoista: Safe Haven lahjoittaa Bohnanza-korttipelin ja Puolenkuun pelit taas äänestyksen voittajapelin. Nämä arvotaan kahdelle onnelliselle äänestykseen osallistuneelle.
16.09.2003 klo 13:26
| Kommentoi
| TrackBack (0)
NetHack-hupia
Jatketaanpa harvojen ymmärtämän huumorin linjaa. Nerokkaan hauska NetHack: Behind the Scenes. Spoilaa!
16.09.2003 klo 12:37
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Teetauko
Yliopistokahvilat ovat hienoja! Missä muualla saa kupillisen haudutettua teetä ja croissantin alle kahdella eurolla? Yliopistokahvilan 80 senttiä on oivallinen hinta teelle.
15.09.2003 klo 11:25
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Miellyttävä löytö
Almost Sente on hillityn viihdyttävä sarjakuva, jonka ymmärtäminen edellyttää Go-tuntemusta. Peliä tunteville suositellaan siis, muiden ei kannata vaivautua.
15.09.2003 klo 11:01
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Tietokoneongelmia + lohtua
Tietokoneeni on ollut pahemmin kerran sekaisin. Ratkaisuna päädyin asentamaan Windowsin uudemman kerran. Iso homma, mutta nyt ei puutu kuin tarvittavien ohjelmien asentaminen uudestaan... Toivottavasti tällä kertaa kestää pidempään, ennen kuin kaikki hajoaa käsiin.
Onneksi jotain lohtua ja huumoria sentään irtosi tästä. (Via Linko). Ei herkille!
14.09.2003 klo 17:08
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Johnny Cash on kuollut
Päivän soundtrack voisi olla vaikkapa Hurt. Johnny Cash on kuollut.
(via Roklintu)
12.09.2003 klo 15:27
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Kalmantanssi
Eipä se auta, kylläpä Iron Maidenin uusi levy Dance of Death on vain tilattava, vaikka se kopiosuojattu onkin. Sen verran täytyy kuitenkin vastustaa, että laitoin sen tilaukseen Playstä. Sen kolmisentoista euroa vielä kestää maksaa, mutta pariakymppiä en kyllä rikkinäisestä levystä maksa. Edelleen on Ajattaran ja Amorphiksen uudet levyt hankkimatta kopiosuojausten vuoksi... Levyjä kun ei noin yleensä ottaen ole mitenkään pakko hankkia, niin periaate kestää.
11.09.2003 klo 11:33
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Merkkivalon kutsu
Olen tänään "vienyt" jo ainakin kolme asiakasta muilta päivystäjiltä. Attilan lainaustiskillä on nimittäin kolme paikkaa. Kun päivystäjä painaa nappia, syttyy valotaululle seuraava jonotusnumero ja nappia painaneen paikan numero. Taulu on sijoitettu tiskin oikeaan reunaan minun paikkani taakse. Nopeimmat asiakkaat siis suuntaavat äänen kuultuaan suoraan taulua kohden minun luokseni, riippumatta siitä kuka asiakkaan otti.
Nojoo. Puolensa joka paikalle. Tässä on huonona puolena telineen puuttuminen viivakoodinlukijalta, keskipaikalle väkii pyrkii useimmiten silloin kun jonoa ei ole, vasemman reunan paikalla on huonokuntoinen näyttö ja kuittitulostin, joka tahtoo mennä solmuun. Että valitse siitä sitten...
10.09.2003 klo 14:19
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Selviytyjä syö torakoita
Vihdoin nähtiin Selviytyjissä pakollinen ällöruokien syömiskilpailu. Muurahaislusikallinen olisi varmaan mennyt minultakin, mutta se jättimäinen torakka olisi voinut jo vähän tökkiä. Ei kuitenkaan Pelkokertoimen jälkeen mitään uutta tässä touhussa.
Kiinnostavinta oli se, kuinka hyvin Chewing Gum -heimon linjat ovat pitäneet - viisi kilpailijaa on jäljellä ja kaikki ovat alunperin samaa heimoa. Aika hyvä, olisin odottanut rivien murtuvan jo aikaisemmin. Nyt ei liene epäilystä seuraavasta lähtijästä, Clay ei tunnu nauttivan kovinkaan laajaa kannatusta. Sen jälkeen onkin jo sitten tiukempaa.
8.09.2003 klo 10:54
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Lahti game city
Viikonloppu Lahdessa meni varsin sujuvasti. Mitä nyt kärsin hirveästä flunssasta, jonka seurauksena sääntöjen selittäminen oli paikoin vähän hiljaista ja mennessä juna hajosi matkalla... Noh, pientä, pientä. Puolenkuun pelit kävin katsastamassa, lautapelifanit viihtynevät takahuoneen kokoelmien ääressä hyvin.
Ystävällinen isäntä Peter Munter oli antanut tapahtuman käyttöön varsin hienon talonsa (monet arvostanevat mm. suureen valkokankaaseen yhdistettyä videotykkiä, jolla saattoi katsella elokuvia tai pelata konsolipelejä - pelikauppiaan kotoa löytyvät tietysti kaikki nykyisen sukupolven koneet) ja vieläpä kokkasi viikonlopun ruoat. Siitä suurkiitos isännälle (ja tietysti talon emännälle, jonka osuus - poissaolosta huolimatta ja siitä johtuen - tapahtuman järjestämisessä oli melkoinen).
Lisädetaljia Gameblogissa, jahka ehdin kirjoittaa.
8.09.2003 klo 10:50
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Bikinimalli
Ei ihme, että suurin osa naisista ei näytä samalta kuin bikinimallit - kun nekään eivät välttämättä näytä ollenkaan mallilta itseltään. Digitaalimuokkauksen konstit ovat monet. Tämäkin temppu olisi kiva osata...
(Via Sikiöasento)
4.09.2003 klo 13:12
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Iron Maiden
Ei ole aivan turhaa touhua albumien uudelleenmasterointi. Kannettavassa soittimessani olevasta Iron Maiden -kokoelmasta sen huomaa, kun remasteroidut levyt (ja Brave New World) soivat voimakkaammin ja kuulostavat paremmalta kuin vanhemmat.
Iron Maidenin parhaiksi levyiksi monet katsovat bändin vanhemman tuotannon. Taivun kyllä samaan tuon 50 parhaan biisin keräämisen pohjalta. Powerslaven ja Number of the Beastin kohdalla oli kyllä suurin kiusaus vetää mukaan koko levy. Saapa nähdä, millainen tuo uusi levy sitten on. Toivottavasti ei sorru samaan kuin Brave New World, jossa biisit ovat liian pitkiä sisällön monimuotoisuuteen nähden - kertosäkeitä toistellaan vähän turhankin monta kertaa.
4.09.2003 klo 12:49
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Loistohiiri
Uuden koneen seuraksi hankittiin myös uusi näppäimistö ja hiiri. Näppäimistöön en ole vielä täysin tyytyväinen. Olen niin tottunut Microsoftin kaarella olevaan Naturaliin, ettei perinteinen litteä näppäimistö tunnu tutulta. Logitech Internet Navigatorin lukuisat ohjelmoitavat lisänapitkaan eivät ole vielä tarpeellisuudellaan vakuuttaneet. Ainoastaan äänenvoimakkuuden säätö ja näppäimistön vasemmasta reunasta löytyvä vieritysrulla ovat selkeästi hyviä juttuja.
Sen sijaan hiireen olen täysin tyytyväinen. Logitechin MX500 on optinen hiiri, josta löytyy muutama lisänappi. Rullan etu- ja takapuolella on joku tarpeeton vieritysnappi ja hiiren päällä ikkunanvaihtonappi. Todellinen bonus löytyy kuitenkin peukalon alta, josta löytyy eteen- ja taakse -napit. Eteenpäin tulee harvemmin mentyä, mutta peruutusnappi on erittäin kätevä. Lisäksi hiiren malli sopii ainakin minun käteeni täydellisesti. Ehdottoman hyvä hankinta!
4.09.2003 klo 12:43
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Kulkutauti
Osallistutaanpa vaihteeksi leikkiin. Eli vastattavana on kysymyssatsi ja vastausten on oltava biisien nimiä - kaikki samalta artistilta.
1. Are you male or female?
- More
- Long Time Man
2. Describe yourself
- Some Kind of Stranger
- Loverman
3. How do some people feel about you?
- Possession
- The Good Son
4. How do you feel about yourself
- No Time To Cry
- Dead Man in My Bed
5. Describe your boy/girlfriend
- Torch
- Sugar Sugar Sugar, Lovely Creature
6. Where would you rather be?
- Temple of Love
- Where the Wild Roses Grow, O'Malley's Bar
7. Describe what you want to be
- First And Last And Always
- Wanted Man
8. Describe how you live
- Under the Gun, Home of the Hit-Men
- In the Ghetto
9. Describe how you love
- Body Electric, Something Fast
- Slowly Goes the Night
10. Share a few words of wisdom
- Kiss the Carpet, I Was Wrong
- Death Is Not the End, People Ain't No Good
Ensinnä siis Sistersiä, sitten Nick Cavea.
4.09.2003 klo 12:37
|
2 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Levyjen kopiointi
Nyt kun olen MP3-soittimen onnellinen omistaja, herää tietysti tarve kopioida levykokoelma MP3-muotoon soittimessa käytettäväksi. Käytin hommaan aluksi MusicMatch Jukeboxia, mutta ainakin sen ilmaisversio on täysin hyödytön. Koneeni pystyy nopeampaan kuin vain viisinkertaiseen kopiointinopeuteen (siis viisinkertaiseen verrattuna normaaliin soittonopeuteen).
Hienoisella etsimisellä löytyikin CDex, joka on huomattavasti parempi ohjelma. Se on ilmainen open source -projekti ja paljon MusicMatchia monipuolisempi ja ennen kaikkea nopeampi. Yhden biisin kopioimiseen levyltä MP3-muotoon menee noin 5-40 sekuntia. Biisien nimet voi hakea näppärästi CDDB:stä. Tiedostot saa ohjattua haluamaansa hakemistoon helposti.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan CDexiä, jos on tarvetta muuntaa musiikkia MP3-muotoon!
3.09.2003 klo 11:32
|
1 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Pontis SP600 ja Verkkokauppa.com
Tilasin viime viikolla Verkkokaupasta kaksi Pontis SP600 -mp3-soitinta. Varauduin pitkään odotukseen, sillä Verkkokaupassa soittimia oli -23 (pitkä lista tilauksia, siis) ja toimitusajaksi Saksasta luvattiin 5-9 viikkoa. Okei, mikäpä siinä, eihän tässä kiire ole.
Yllätys olikin melkoinen, kun sain soittimet jo eilen. Saksasta oli tullut perjantaina iso kasa laitteita ja tavara lähti välittömästi eteenpäin tilaajille. Hieno homma! Verkkokaupalle muutenkin pisteet hommien hoitamisesta: sivuilta näkee varastotilanteen, tilausvahvistus tuli välittömästi sekä sähköpostilla että tekstiviestinä ja samoin tuli perjantaina tieto tilauksen lähettämisestä. Viestissä oli vielä mukana Postin pakettikoodi, joten sain paketin päivää aikaisemmin. Pisteet Verkkokaupalle!
Itse laite on aika herkku. Johanna suunnitteli alunperin MP3-CD-laitteen hankkimista. Itse innostuin Mikrobittiä lukiessa USB-muisteista ja etenkin soitto-ominaisuuksilla varustetuista. Pontis SP600 mainittiin lehdessä pienessä ilmoituksessa ja tarkemman tutkailun jälkeen se osoittautuikin parhaaksi vaihtoehdoksi. Johannakin muutti mieltään ja päätyi muistikorttisoittimeen. Laitteille kertyi hintaa hieman yli 100 euroa kappale postikuluineen. Siihen päälle vielä CompactFlash-kortin hinta, eli 50 euroa 256 megan kortista. Lopputulos, noin 150 euroa on ihan kilpailukykyinen MP3-CD-soitinten kanssa, ehkä vähän kalliimpi.
Mutta ominaisuudet ovat hyvät. Laite on pieni ja kevyt. 256 megaa riittää vallan mainiosti minun käyttööni. Iron Maidenin parhaita biisejä mahtui kortille 50 kappaletta, kyllä sillä parin viikon työmatkat menevät helposti. Olen harvoin tilanteissa, joissa CD-levyn tai varsinkaan kovalevysoittimen kapasiteetille olisi käyttöä. Biisivalikoimaa on kätevämpi muokata kuin CD:llä, biisien kopioiminenkin käy varsin kätevästi. Hidasta homma USB-kaapelin kautta kuitenkin on, ja vetää vieläpä koko koneen melko totaalisesti jumiin siksi aikaa. Onneksi ei tarvitse joka päivä koko valikoimaa kopioida...
Laite on muutenkin aika nero. Käyttöliittymä on kaikessa kompaktiudessaan hieman hankala, mutta kun ohjaussysteemit sisäistää, homma sujuu ihan näppärästi. Koneen firmwarea voi myös päivittää, muunmuassa Ogg Vorbis -tuki onkin kai luvassa päivityksen muodossa. Pelejäkin laitteelle on saatavilla! Tukea luvataan niin Windowsille, Macille kuin Linuxillekin. Vaihdettavia värikuoriakin saa. Mukana tulevat laadukkaan oloiset Sennheiser-nappikuulokkeet. Ääni on hyvä ja säädettävissä - laitteessa on viisikanavainen taajuuskorjain.
Meni vähän mainostamiseksi, mutta on tuo laite sen arvoinen. Suosittelen ehdottomasti hyvää kannettavaa MP3-soitinta etsiville! Tällä hetkellä ainakaan laitetta ei taida saada Suomessa muualta kuin Verkkokaupasta.
2.09.2003 klo 15:54
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Levysoitin
Kirjastolla on vauhdikasta. Koska on syyskuun alku, uusia opiskelijoita tulee kaupunkiin valtavia määriä. Uudet opiskelijat haluavat luonnollisesti uuden kirjastokortin, joita minun täytyy uusille opiskelijoille tehdä. Onneksi kirjastolla on nykyään käytäntö, että kortit saa mukaansa vasta seuraavana päivänä, jolloin niitä väsätään aamulla ennen kymmentä, jolloin minä en ole töissä. Tietojen syöttämisen vaiva jää siis muille.
Minä joudun kuitenkin selittämään jokaiselle kortinhakijalle samat perusasiat: sähköpostiosoitteen ilmoittaneille kerrotaan, että kaikki kirjaston tiedotteet tulevat sähköpostiin, kysytään kirjastokortin väriä (kirjasto tarjoaa neljä eri vaihtoehtoa!), annetaan säännöt ja kehotetaan lukemaan huolella, varsinkin maksuista kertova osuus, kerrotaan että kortin voi hakea seuraavana päivänä aikaisintaan kymmeneltä ja henkilöllisyystodistus pitää sitten olla mukana.
Huh. Tuo toistetaan parikymmentä kertaa tunnissa. Tekisipä mieleni nauhoittaa koko juttu kerran ja soittaa sitten nauhoite asiakkaille...
2.09.2003 klo 15:29
|
1 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Bono estente!
Hienoa viihdettä on taas tarjolla, kun Fast Shown kakkoskausi on ilmestynyt DVD:llä. Suosittelen!
1.09.2003 klo 18:30
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Slaving at the desk
Ensimmäinen työpäivä lainaustiskin takana on ohi. Aika kevyt päivä, kun pari tuntia meni koulutukseen ennen tiskin avaamista ja varsinaisen toiminnan aikana olin aika ison osan ajasta katselijana. Aamusta oli vielä järjestelmä nurin, onneksi ei kovin pitkään. Nykyaikaisissa kirjastoissahan ei tehdä juuri mitään, jos järjestelmä ei toimi... Lainaus, palautus ja varausten haku sentään onnistuu. Ei ole yliopistokirjastoissa ainakaan lainaustiskillä helppoa, Voyager-kirjastojärjestelmä ei todellakaan ole mikään käyttöliittymäsuunnittelun taidonnäyte.
Huomenna homma jatkuu, todennäköisesti saan olla koko neljä tuntia palvelemassa ihmisiä. Hiphei. Mutta mantra menee: "kirjastoalan työkokemusta, Voyager-kokemusta, rahaa". Se auttaa...
1.09.2003 klo 15:19
| Kommentoi
| TrackBack (0)