Edellinen kuukausi: elokuu 2004
Seuraava kuukausi: lokakuu 2004

Nick Cave Kulttuuritalolla 29.9.

Nick Caven konsertti oli huikea kokemus. Esitys alkoi vahvalla ja intensiivisellä tulkinnalla "West Country Girlistä" ja jatkui samaa rataa. Monia kappaleita ei tunnistanut ennenkuin sanoista, niin vapaasti Cave tuotantoaan tulkitsi. Tuloksena oli hienoja versioita. "Henry Lee", aivan uudenlainen "Stagger Lee", herkkä ja voimakas "The Mercy Seat"... Kerrassaan upeaa. Liveversiot olivat niin erilaisia levytettyihin verrattuna, että konserttiin meneminen kannatti jo sen takia. "The Mercy Seat" esimerkiksi esitettiin pääasiassa Nick Caven soolona, pääosassa mies ja piano. Tunnelma oli lähes harras. "Stagger Lee" oli saanut uudet sanat ja musiikin, "Henry Lee" taas oli sävyltään vähemmän seesteinen.

Kokoonpano pakotti osaltaan tulkitsemaan. Lavalla nähtiin varsin hyvässä vireessä oleva Nick Cave flyygelinsä takana, Warren Ellis viuluineen, Martyn Casey bassossa ja Abattoir Bluesilla takova Jim Sclavunos rummuissa. Voisi kuvitella, että kitaristin puute rajoittaisi rockia, mutta ei: Warren Ellis toki nappasi tarvittaessa kitaran käteensä, mutta suurimman osan ajasta viulu sai paikata. Kyllähän sitäkin voi kitaratyyliin rämpyttää. Kuulostikin hyvältä. Warren Ellis viekin suvereenisti paikan suosikki- Bad Seedinäni nyt kun Blixa on jättänyt bändin.

Gospelkuoron puuttuminen taisi olla yksi syy uuden levykaksikon biisien vähyyteen. Mistään tyypillisestä uuden levyn puffauksesta ei siis ollut kyse: The Lyre of Orpheukselta kuultiin vain "Easy Money" ja "Babe, You Turn Me On" eikä Abattoir Bluesilta ensimmäistäkään kappaletta. No More Shall We Partilta kuultiin sen sijaan useampikin mainio veto, kuten "Darker with the Day". Vanhempaa Bad Seeds -räimettä saivat edustaa erittäin aggressiivinen "Jack the Ripper" ja Birthday Party -biisi "Wild World".

Julkkiksiakin bongailtiin. Laura sanoi nähneensä Ville Leinosen Valumoineen, minä taas näin ihan omakohtaisesti Rasmuksen Laurin, Jone Nikulan ja parhaana bongauksena Tampereen oman Two Witches -Jyrkin.

Keikka oli siis todellinen elämys, vaikka paikkamme olivatkin aika kaukana lavasta. Musiikki kuului ja hyvä meininki välittyi, vaikka etäisyyttä olikin. Warren Ellisin ja Nick Caven lavaliikehdintä on lisäksi sen verran reipasta, ettei sen nähdäkseen tarvitse olla lähellä. Kylläpä tuo vain parhaisiin koskaan näkemiini keikkoihin menee helposti. Odotukset ovat tosin korkealla myös marraskuisen Marianne Faithfullin suhteen. Se on samoin Kulttuuritalolla, mutta sinne saimme paikat aivan eturivin keskelle. Kelpaa katsella!

30.09.2004 klo 14:38 | Kommentoi | TrackBack (0)

Shakespeare ja apinat

Kaikki lienevät kuulleen jutun miljoonasta apinasta kirjoittamassa satunnaisia kirjoituskoneella, tuloksena ennemmin tai myöhemmin Shakespearen teokset. Asiaa on vaikeaa tutkia käytännössä jo siksi, että kyseisen tapahtuman todennäköisyys on niin pieni. Onneksi on simulaattori.

Monkey Shakespeare Simulator tuottaa satunnaisia kirjaimia, joista simulaatioapinapopulaatio näpyttelee teoksia. Simulaattori vertailee aikaansaannoksia Shakespearen näytelmiin. Tämänhetkinen ennätys on 20 kirjainta "Coriolanuksen" alusta. Sen saavuttamiseen vaadittiin 462 060 000 000 miljardia miljardia apinatyövuotta. Voi siis kuvitella, että jonkun kokonaisen Shakespeare-näytelmän luomiseen vaaditaan aika kauan aikaa.

Tutkimustyötä voi edistää ajamalla Java-sovelteena toimivaa simulaattoria selaimellaan. Tällä hetkellä käskyttämäni apinat ovat onnistuneet tuottamaan 17 kirjaimen pätkiä, viimeksi "The Merry Wives of Windsorista"

Tämäkin hauskuus löytyi Musings, Ramblings, and Things Left Unsaid -blogista.

29.09.2004 klo 09:02 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Photoshoppailua

Jos kaipaa hyvää kuvallista huumoria, kannattaa vilkaista Worth1000.comin Photoshop-kilpailuja. Kun selailee vanhojen kilpailujen parhaita tuloksia, laatukin on hyvää. Ovat mainiota ajanvietettä esimerkiksi kirjaston tiskillä päivystettäessä kun vakioajantappaja Little Golem ei toimi...

28.09.2004 klo 16:40 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Nick Cave ja Marianne Faithfull

Nick Caven keikka on jo ylihuomenna. Sitä odotellessa olen kuunnellut uutta Abattoir Blues / Lyre of Orpheus -tuplaa. Hyvähän se on, mutta kuinka kestävä, jää nähtäväksi. Potentiaalia ainakin riittää ja hyviä biisejä. Abattoir Bluesin parasta antia ovat gospelpop-hitit There She Goes, My Beautiful World ja Nature Boy, Lyre of Orpheuksella taas Easy Money ja Supernaturally sointuvat korvaan mukavasti.

Odotamme siis mielenkiinnolla, mitä saamme kuulla. Oli luvassa sitten vanhoja hittejä tai uuden levyn kappaleita, keikka lienee päätähuimaava.

Syksyn toinen keskeinen artistivieras on tietysti Marianne Faithfull (Kulttuuritalo, 15. marraskuuta). Mariannen uusi levy Before the Poison on hyvä hankinta myös PJ Harveyn ja Nick Caven faneille, sillä kaksikko vastaa pääasiassa levyn biiseistä. Helsingissäkin vieraileva joukkio Cave, Ellis, Casey ja Sclavunos myös esiintyy levyllä. PJ Harveynkin laulua kuullaan. Marianne Faithfull ei ehkä itse osaa säveltää, mutta osaa hän ainakin hyviä taustajoukkoja valita. Se, mitä levystä olen tähän mennessä kuullut kuulostaa erittäin hyvältä ja miellyttää kyllä varmasti sekä Caven että Harveyn faneja.

27.09.2004 klo 11:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Vuosiäänestys

Lautapelien vuosiäänestyksessä on vielä äänestysaikaa jäljellä tämä viikko. Ensi viikolla aloitan ääntenlaskun ja silloin ääniä ei enää oteta vastaan. Jos et ole vielä äänestänyt omaa suosikkiasi viime vuonna pelaamistasi peleistä, nyt on korkea aika! Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan yksi Puolenkuun pelien lahjoittama vuoden paras peli.

27.09.2004 klo 11:36 | Kommentoi | TrackBack (0)

Super Size Me

Morgan Spurlockin dokumentti Super Size Me pureutuu Yhdysvaltoja vaivaavaan vakavaan terveydelliseen kriisiin: ylipainoisuuden valtavaan lisääntymiseen. Syyttävä sormi kääntyy osoittamaan pikaruokayhtiöitä ja niistä isointa, McDonaldsia.

Todistaakseen pikaruoan terveysvaikutukset Spurlock, terve mies, ryhtyy McRuokavaliolle: aamiainen, lounas ja päivällinen kaikki McDonaldsilla, eikä sitten muuta. Jos McDonaldsin ruoka on terveellistä, tällaisesta ruokavaliosta ei pitäisi olla haittaa.

Kuten arvata saattaa ja mainospätkistä voi päätellä, onhan siitä. Spurlock lihoo, voi pahoin, tekee tuhoa maksalleen ja niin edelleen. Samalla hän kiertää ympäri maata dokumentoiden aiheeseen liittyvää.

Super Size Me on hauska dokumentti, joka tarttuu vakavaan aiheeseen. Nyt voi vielä naureskella lihaville amerikkalaissioille, mutta eiköhän ilmiö kosketa Suomeakin yhä enenevässä määrin. Jo nyt puhutaan varsin paljon kakkostyypin diabeteksestä. Jos oma ruokavalio koostuu pitkälti pikaruoasta, kannattaa ehkä käydä katsomassa, miten voi käydä jos syö liikaa McMurkinaa (mitenkään McDonaldsia yksilöimättä: kyllä se muukin pikaruoka yhtä pahasta on).

Pohjimmiltaanhan tässä on kyse samasta kuin vaikkapa Mooren työttömyysdokumenteissa: teollisuuden painostusryhmät vaikuttavat lainsäädäntöön, saaden aikaan lakeja, joista hyötyvät teollisuus, eivät tavalliset ihmiset. McDonaldsin kaltaisia suuryrityksiä eivät juuri säännökset rajoita, kun asiakkaita ruokitaan taloudellisesti kannattavalla tavalla.

27.09.2004 klo 07:55 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Ahdistusta

Laura puhuu asiaa. Omalle kohdalleni työnsaanti oli tässä vaiheessa mitä parhain asia. Olen suunnilleen gradua vaille valmis ja näillä näkymin gradunväsäys alkaa keväällä.

Ongelmia tuo esimerkiksi se, ettei Tampereelta saa, kuten Laurakin totesi, alan töitä. Paitsi näitä tällaisia, jollaista nytkin teen: määräaikaista kirjastosihteerin tai -avustajan virkaa, joihin juuttuminen on yksi uhkakuva. Ne kun eivät ole informaatiotutkimusta lukeneen maisterin töitä ne, vaan informaatikoksi tai kirjastonhoitajaksi tässä pitäisi päästä.

Käytännössä siis pitäisi muuttaa Helsinkiin. Sehän on ihan hyvä se, vaan ei kyllä onnistu, ennenkuin Johannakin valmistuu. Johanna taas on opinnoissaan noin vuoden verran minua perässä, ellei enemmänkin (koska on tehnyt enemmän töitä). Mitään syytä ei siis ole kiirehtiä, koska työelämään pääseminen vaikuttaa vähintäänkin epävarmalta. Opiskelujen jatkaminen tuntuu kortistoon valmistumista paremmalta vaihtoehdolta.

Nyt sentään saa harjoitella kokopäivätyön tekemistä, niin muutos leppoisasta opiskelijaelämästä työelämän haasteisiin ei ole niin jyrkkä. Silti: pelottaa.

22.09.2004 klo 12:35 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Korttien määrästä

Eilen arvioin käsiteltäviä kortteja olevan tuhansia, ehkä kymmeniä. Tänään käsittelin kaksi laatikollista (laatikoita on 192) ja nykyinen arvio käsittelyä vaativien korttien määrästä on noin 40 000 kappaletta. Jokainen kortti on siis poimittava laatikosta, lajiteltava luokkanumeron mukaan järjestykseen, kirja on etsittävä hyllyistä ja kärrättävä huoneeseen, jossa tarkistan, löytyykö sitä Varastokirjaston kokoelmista. Sen jälkeen kärrään kirjat kerrosta ylemmäs kaappiin, josta ne siirtyvät jonkun muun vastuulle.

En odota saavani projektia valmiiksi sinä aikana, kun olen töissä.

18.09.2004 klo 20:24 | Kommentoi | TrackBack (0)

Madeira

Madeira on jännä paikka. Mainitsi siitä kenelle tahansa, reaktio on lähes väistämättä joko "Joo, Madeiralla on hienoa" tai "Kumminkaima oli Madeiralla ja sanoi, että siellä on hienoa". Noh, nyt se on omakohtaisesti todistettu: on siellä hienoa.

Madeiran pääkaupunki Funchal (nimetty fenkolin mukaan) on vähän tylsä. Se on mereltä päin katseltuna ihan näyttävä noustessaan rinnettä ylös hieman amfiteatterin tapaan. Tarjonta on kuitenkin hieman vaisua, eikä pelkän Funchalin vuoksi ole mitään syytä mennä Madeiralle.

Suosittelen tarttumaan kaikkiin mahdollisiin retkiin, mitä tarjolla on. Kolme retkeä pitäisi löytyä: Madeiran länsiosa, Madeiran itäosa ja keskellä oleva Nunnien laakso. Ne kattavatkin koko Madeiran kolmessa sopivan kokoisessa palassa. Niiden jälkeen on jo viisaampi.

Länsiosa on paras valinta, jos yhden vain ottaa. Lännessä näkee kauniita metsiä (saarella kasvaa UNESCOn maailmanperintölistalle päässyttä laurisilva-metsää, joka peitti koko Eurooppaa joskus ennen jääkautta), mielipuolisia vuoristoteitä, Euroopan korkeimman mereen johtavan kalliojyrkänteen Cabo Giraon (580 huikeaa metriä) ja karun Paúl da Serran ylängön.

Nunnien laakso taas on Madeiran 13 miljoonaa vuotta sitten synnyttäneen tulivuoren kraateri, suojaisa piilopaikka saaren keskellä. Se on yksinkertaisesti niin hieno paikka, että se kannattaa nähdä.

Itäisellä retkellä on tarjota saaren korkein autolla saavutettava paikka, Pico do Arieiro (1818 metriä). Ribeiro Frion pikkukylä on toinen satumaisen kaunis paikka, joka on näkemisen arvoinen. Saaren itäkärki onkin sitten vielä ylätasankoja karumpaa maastoa.

Madeiran parasta antia ovat nimenomaan maisemat. Perinteisesti suosituin tapa niiden tarkkailuun on kai levada-vaellus - levadat ovat pitkin saarta kulkevia kastelukanavia, joita pitkin vesi saadaan vuorilta alas viljelmille. Jätimme tällä kertaa levadat väliin, seuraavalla kerralla täytyy varustautua kevyeen patikointiin. Levadoita riittää moneen lähtöön, lyhyistä ja helpoista pitkiin ja haastaviin. Patikoija nauttinee Madeirasta paljon.

Toinen Madeiran valttikortti on kukkaloisto. Me olimme paikalla hieman huonoon aikaan, silti saari oli täynnä kauniita kukkia. Kolibrikukat varsinkin tekivät vaikutuksen. Joka puolella loistava vehreys oli näin kuivana aikana (Madeiralla, ei Suomessa) ihmeellistä. Toinen kasvitieteellinen ihmetys oli jättiläispeikonlehden hedelmä: ihmeellinen liskobanaani, joka karisti viikon aikana suomunsa paljastaen syötävän osan. Maku oli hyvä, mutta oksaalihappo teki hedelmästä sittenkin vähän liian kipakan.

Meidän matkamme yksi kohokohta oli toisaalta hotelli. Viiden tähden hotellin palvelutaso oli huikea, mutta hinta ei - vain vähän enemmän, kuin normaali kolmen tähden hotelli Roomassa. Hinnalla sai sitten tervetuliaiskuohuviinipullon, upean näköalan merelle ja Funchaliin, pari isoa (ja autiota) uima-allasta, laadukkaat ravintolat ja ties mitä. Vältimme lomamatkan pahimman stressinaiheuttajan, ravintolan etsimisen, ottamalla puolihoidon.

Söimme hotellilla siis joka ilta illallisen. Ravintoloita oli kaksi: toisessa sai joka ilta eri teemalla kootun buffet-illallisen, toinen taas oli hienompi italialainen. Kummassakin oli kauhuksemme pukukoodi. Onneksi ei sentään erityisen jäykkä: buffet'lle pääsi smart casualina ja hienompaankin riitti jacket or tie.

Varsinkin se hienompi ravintola oli melkoinen elämys, kun ei sellaisiin ole missään muualla ollut varaa. Palvelun taso oli häikäisevä. Certainly, Of course, sir. Enpä ollut ennen päässyt edes koemaistamaan viiniä ravintolassa ennen tarjoilua, vaan eipä ole juuri tullut viiniä juotuakaan. Nyt tuli. Joka ilta. Siihen päälle vielä joka retkillä maistellut paikalliset erikoisuudet (Madeira-viini, erilaiset liköörit, sokeriruokoviinasta tehty poncha) ja hotellin kuohuviinit (kuohuviintä sai nauttia aamiaisella ilmaiseksi niin paljon kuin halusi).

Hotelliin kannatti panostaa. Jatkossakin saatamme hyvinkin mennä johonkin aiemmin väheksymäämme rantalomakohteeseen, jossa on edes jotain kulturellia nähtävää ja ottaa viihtyisän viiden tähden huoneen, niin kelpaa sitten loikoilla. Madeirallakaan kun ei uimarantoja ole, hotellin uima-allas oli ihan paikallaan. Hotellia pääasiassa asuttavat eläkeläiset eivät sitä paitsi juuri uima-altaita käyttäneet, saimme olla useimmiten ihan yksin isossa altaassa.

Hulppea matka siis. Tarkkailkaa tätä kirjoitusta - lisäilen vielä jossain vaiheessa vähän kuvia matkan varrelta.

16.09.2004 klo 19:17 | Kommentoi | TrackBack (0)

Töitä!

Maanantaina oli tullut sähköpostitse kysymys, että kiinnostaisivatko työt. Vastasin, ja tänään tapasin Tampereen yliopiston kirjaston henkilöstöpäällikön. Vähänpä odotin tänään pitäväni ensimmäisen työpäiväni!

Olen nyt kahdessa tehtävässä: 20 tuntia viikossa kirjastoavustajana lainaustiskillä ja 16 tuntia ja 15 minuuttia kirjastosihteerinä kirjaston muuttoprojektissa. Kirjastohan muuttaa parin vuoden päästä ja sitä ennen on luonnollisesti paljon tehtävää. Minun osani on käydä läpi vanhaa kortistoa (kyllä, sellainenkin yhä on ja siellä on kirjoja, joita ei tietokannasta löydy), poimia pääkortit, etsiä kirjat hyllystä, tarkistaa niiden saatavuus varastokirjastosta ja nakata sitten johonkin pinoon muiden huoleksi.

Kuulostaa siis ihan leppoisalta puuhalta. Työtä riittää, koska kortteja on paljon, tuhansia ellei kymmeniä tuhansia. Ihan kiva, että työ on kaksiosaista, kumpaankin leipääntyisi varmaan aika nopeasti jos täysipäiväisenä tekisi.

16.09.2004 klo 14:44 | Kommentoi | TrackBack (0)

Scorpions Miljoonarokissa

Nyt menee loputkin katu-uskottavuudesta, mutta on se Scorpions vaan hieno bändi. Niinku ihan oikeesti. Bändillä kun on muitakin biisejä kuin puhkisoitetut Still Loving You, Winds of Change ja Rock You Like a Hurricane.

Teimme eilen nimittäin ekskursion Tuuriin Miljoonarokkiin ihmettelemään Johannan nostalgiasuosikki Scorpionsia. Muitakin esiintyjiä oli: Pizza Enricon missasimme (tarkoituksella), Maija Vilkkumaa oli oma reipas itsensä ja esitti ihan hyvältä kuulostavia uusia biisejä, Jani Wickholm taas oli jotenkin vähän vaisu.

Scorpions sen sijaan oli erinomaisessa vireessä. Kiertueen voisi kuitata köyhtyneiden vanhojen äijien rahankeruutouriksi, mutta eipä mitä: uuden levyn myötä bändi vaikutti hyvinkin innostuneelta ja esiintyi sellaisella tarmolla ettei vanhoista sedistä uskoisi.

Show oli vauhdikas ja näyttävä ja ainakin Johanna vaikutti tyytyväiseltä bändin kappalevalintoihin. Ne pakolliset kuultiin ihan lopuksi, mutta sitä ennen kuulimme uuden levyn materiaalia ja vanhoja suosikkeja. Joukossa oli Johannan mukaan yllättäviäkin valintoja. Menomatkalla saamani pikaperehdytys ainakin osui hyvin kohdalleen ja biisit kuulostivat edes jossain määrin tutuilta.

Ei siis valittamista. Scorpionsien keikka oli täynnä julkeaa rockposeeraamista, huumoria, hyvää soittamista (sisältäen hienot ja pitkät rumpu- ja kitarasoolot) ja viihdettä. Sitä myös riitti pitkään, lähes kaksi tuntia. Kyllä kelpaa.

Tapahtumapaikka oli muuten ihan mielenkiintoinen tapaus myös. Mainostivat katettua aluetta ja toden totta - esiintymislavat, niiden edusta ja anniskelualue olivat katettuja. Missään ei vain kerrottu, että katos oli keskeneräinen rakennustyömää. Paikalle tulee joku uusi laajennus kaupalle. Betonirakenne oli pystyssä, muu vielä puuttui.

Valittamista puitteissa ei ollut - pysäköinti toimi, katettu alue oli hyvä ja seinien puuttuminenkin toimi vain luonnollisena (ja tehokkaana) ilmanvaihtona. Istumapaikkoja olisi saanut olla enemmän, samoin roskiksia, mutta kokonaisuutena homma toimi ihan kivasti. Kannatti käydä.

5.09.2004 klo 13:05 | Kommentoi | TrackBack (0)

Shrek 2

Shrek 2 oli oikeastaan juuri niin hauska kuin odotinkin. Show'n varasti Antonio Banderaksen erinomainen Saapasjalkakissa, muutenkin sivuosakaarti oli tällä kertaa hieman pääparia terävämpää. Mukaan oli ahdettu melkoinen läjä mitä erilaisempia viittauksia ties minne, missaamiaan voi ihastella IMDB:n Shrek 2 -triviasivulta. Hyvää musiikkiakin tarjoiltiin edellisen osan tapaan, eräskin muualta tuttu kapakkapianisti veti sekä Tom Waitsia että Nick Cavea. Lahjakas kaveri.

Mielenkiintoisena trailerina nähtiin Studio Ghiblin Kissojen valtakunta (sivusto on nätti mutta turha Flash-härpäke). Tiesin, että se on tulossa, mutta että tuossa mittakaavassa. Valitettavasti näyttää siltä, että elokuva tulee vain dubattuna. Suru ja kurjuus, sillä dubbaus tappaa elokuvan alkuperäisen luonteen. Shrek 2 dubattuna ei voi esimerkiksi millään olla alkuperäisen veroinen. Vaikka japania ei ymmärräkään, on japaniksi puhuttu elokuva suomeksi dubattua viehättävämpi.

4.09.2004 klo 12:26 | Kommentoi | TrackBack (0)

Vuoden peli -äänestys

On taas aika valita parhaat tänä vuonna pelatut pelit. Ehdolla ovat kaikki koskaan julkaistut lauta- ja korttipelit, ainoana ehtona se, että olette peliä viimeisen vuoden sisällä pelanneet ja koette sen maininnan arvoiseksi. Kisaan saavat osallistua kaikki, jotka ovat viimeksi kuluneen vuoden aikana pelanneet vähintään viittä eri peliä.

Lisätietoja äänestyksestä, viime vuoden tulokset ja äänestyslomakkeen löydätte virallisilta äänestyssivuilta.

Kuten viime vuonna, Puolenkuun pelit sponsoroi äänestystä. Osallistujien kesken arvotaan yksi kappale voittajapeliä.

3.09.2004 klo 15:46 | Kommentoi | TrackBack (0)

Lääkkeiden hinnat

Olen käyttänyt tänä kesänä allergisen nuhan hillitsemiseen setiritsiiniä. Tunnetuin lääkemerkki on varmaankin Zyrtec, tosin itse olen suosinut Ratiopharmin geneeristä versiota. Syy on selvä: siinä missä Zyrtec maksaa 68-69 senttiä pilleri, Ratiopharmin halpaversio maksaa vain 38-39 senttiä. Pakettikin on mukavan kompakti.

Eilen kävin apteekissa ostamassa lisää pillereitä - Madeiran kukkaloisto on varmasti kaunista, mutta ihan yhtä varmasti myös silkkaa kärsimystä - ja kun Johannalla oli resepti noudettavana, ehdin tutkia setiritsiinihyllyä tarkemmin. Paljastui, että Alpharman halpaversio oli vielä halvempaa, mutta vain hieman - noin 35-37 senttiä pilleri. Tarkempi syynääminen paljasti hyllyn halvimman tuotteen: Nordic Drugsin Gardex maksaa vain 25 senttiä pilleri!

Jos näitä kesän ajan (vaikkapa 90 päivää) joka päivä syö, kertyy Gardexeille hintaa 22,50 euroa, Ratiopharmille 34,20 euroa ja Zyrtecille 61,20 euroa. Kun lääkkeen olennainen sisältö on sama ja vain oheisaineiden määrä vaihtelee pillerin koosta riippuen, kannattaa todellakin miettiä, onko Zyrtecin nimi sen 40 euron arvoinen.

3.09.2004 klo 10:48 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Mökillä on mukavaa - Cabin Fever ja Evil Dead

Katselimme eilen kauhuelokuvia. Puoliksi sattumalta molempiin elokuviin valikoitui sama aihe: joukko nuoria viettämässä hauskaa viikonloppua mökillä keskellä ei mitään. Elokuvien välillä on ikäeroa parikymmentä vuotta ja ensimmäinen on takuuvarmasti toiminut esikuvana jälkimmäiselle.

Aloitetaan siitä tuoreemmasta. Cabin Feverin kauhut tuottaa lihansyöjävirus, joka iskee alunperinkin oudon riitaisaan nuorisojoukkoon. Epäilystä, syrjintää ja riitaa syntyy lisää, eikä vain nuorten kesken - myös erikoinen paikallisväestö ottaa osaa. Teinileffojen kliseitä käytetään surutta. Pakettiin on sentään saatu jotain omaa ja oli ihan virkistävää, ettei viruksen uhreista tullut lihanhimoisia zombieita.

Ajoittaisesta virkeydestään huolimatta Cabin Fever oli paikoin vähän turhankin outo ja järjenvastainen, väärällä tapaa. Lopputulos onkin siksi vain keskinkertainen. Genren ystävä nauttinee, muille en taida viitsiä suositella.

Evil Dead onkin sitten klassikompi. Nykyaikaisemman viruksen sijasta tässä elokuvassa pahiksen virkaa toimittavat sumerilaiset demonit. Mikäpä siinä. Splatterhenkisen elokuvan tunnelma onkin sitten aivan toista luokkaa kuin Cabin Feverin (jossa kyllä siinäkin veri roiskui K-18-ikärajan arvoisesti), vaikka erikoistehosteiden tasossa hieman jäädäänkin.

Evil Dead ansaitsee mielestäni klassikonmaineensa paremmin kuin Teksasin moottorisahamurhat. Elokuvassa on potkua, tunnelmaa ja verenroisketta sillä mitalla, että se kelpaa esimerkiksi edelleen. Ihmetyttää vain se, miksi ihmeessä demonien riivaamat pyrkivät suljetusta ovesta sisään, kun vieressä olisi avonainen ikkuna?

3.09.2004 klo 10:39 | Kommentoi | TrackBack (0)

Virallinen häämerkintä

Häitä valmisteltiin pitkään ja nyt ne ovat sitten ohi. Tunnelma on ihan hyvä ja tyytyväinen. Juhlat olisivat voineet jatkua pidempäänkin, mutta muuten on mukavaa, että varsinkin juhlien valmistelu on ohi.

Hääpaikka oli hieno. Ravintola Pellavaa voin suositella kyllä kenelle tahansa. Palvelu toimi, sekä ennen häitä että juhlien aikana. Pöydät oli järjestelty hyvin; hieman epäilytti, että näyttääkö huomattavasti isommillekin seurueille sopiva tila liian isolta meidän juhliamme varten. Pöytien asettelu oli kuitenkin siinä määrin ilmavaa, että tila toimi hyvin. Mukavana yllätyksenä ylimääräiset tuolit oli aseteltu pieniksi penkkiriveiksi, joiden välistä saatoimme kävellä "alttaria" kohti.

Pahiten jännitti, kun seisoimme verhon takana odottamassa seremonian alkua. Kun pääsimme vihkijän eteen seisomaan, jännitys alkoi helpottaa ja viimeistään pitkän ja hyvin laaditun puheen aikana tunnelma rentoutui huomattavasti. Vihkijä, käräjäoikeuden tuomari Jouko Strander oli nähnyt paljon vaivaa puheemme eteen, eikä tyytynyt pelkästään lukemaan ne pakolliset lain edellyttämät. Harmi, että asiastaan innostuneet ja viikonloppuisin palvelevat siviilivihkijät taitavat olla Suomessa vielä melko harvinaisia. Vihkimys paikan päällä maistraatin sijasta oli kuitenkin erittäin mukava lisä juhlaan.

Kakku Pellavan ruoka oli ainakin omasta mielestäni erinomaista. Juhlien virallinen kommellus sattui kakun kanssa: kun ravintolan henkilökunta siirsi kakkua paikasta toiseen, yksi kakun taso putosi lattialle, levittäen lasinsirpaleita ja kermavaahtoa ympäriinsä. Asiassa ei harmita mikään muu kuin se, ettemme olleet paikalla näkemässä tapausta. Kakkua riitti onneksi kaikille.

Pelkäsin, että ohjelmaa olisi liian vähän. Osoittautui, että sitä oli jotakuinkin sopivasti. Isäni ohjasi seremoniamestarin asemassa juhlan kulkua hienosti, toivon mukaan vierailla ei ollut missään vaiheessa hukassa olevaa oloa. Ohjelmamme oli minimalistinen ja musiikkipainotteinen. Seremonian musiikista vastasivat kaksi sellistiä, joiden ottaminen oli yksi parhaista ideoista hääjärjestelyjen suhteen. He esittivät myöhemmin lisää musiikkia, tuttuja häihin sopivia kappaleita. Sellot toivat niihinkin kuitenkin jotain uutta.

Elvis Sellomusiikin lisäksi pidettiin pari hienoa puhetta (etenkin omani) ja loppuillasta Elvis poikkesi kylässä esittämässä muutaman kappaleen. Niistä viimeinen toimi myös häävalssinamme. Ja siinäpä se, ohjelman suhteen. Ei morsiamenryöstöä, ei kimpun heittoa (Johanna piti kimpustaan niin paljon, ettei raaskinut luopua siitä), ei tuttujuttu-leikkiä. Me viihdyimme, toivottavasti muutkin. Ainakin jotkut kesän mittaan useammissa häissä vierailleet pitivät perinteisten ohjelmanumeroiden puuttumista vain hyvänä vaihteluna.

Äidin 50-vuotisjuhlilta lainattiin idea vieraskirjasta, johon napattaisiin kuva ja kommentit kaikilta vierailta. Autoimme Johannan kanssa vieraskirjan teossa silloin, joten pyysimme nyt äitiä auttamaan meitä. Systeemiä oli hiottu: kiinteän kirjan ja kuvien liimailun sijasta vieraskirja toteutettiin valokuva-albumin muodossa. Vieraille jaettiin kortit, joihin kirjoittaa terveiset. Keräily tapahtui näppärästi ja tehokkaasti.

Varsinainen yllätys vieraskirjan suhteen oli se, että valmis vieraskirja tuotiin esille jo hääjuhlan aikana. Kävi ilmi, että asuntoautossa oli toiminut tehokas valokuvalaboratorio: digikuvat saatiin tulostettua saman tien. Tämä hämmästytti monia vieraita ja ilahdutti meitä kovasti. Kyllä nykytekniikka on kätevää. Itse tulostettujen kuvien laatu on tähän tarkoitukseen enemmän kuin riittävä ja toiminnan nopeus oli hieno juttu. Tästä suurkiitos äidille, Ismolle ja Villelle.

Juhlien jälkeen sunnuntai menikin toipuessa ja lahjoja ihmeteltäessä. Lahjojen joukosta löytyi toivottu astiasto ja yleiskone sekä muuta sekalaista keittiötarviketta. Muutakin saatiin, kiitos kaikille vaivaa nähneille. Kaikki on yhtä mieleistä, kaikki lahjat olivat hyviä.

Hääpari Sää suosi ja ei suosinut: päivä oli sateinen. Sisällä sitä ei kuitenkaan huomannut ja sääkriittisin vaihe, hääkuvan ottaminen, onnistui sateitta. Siitä kiitos sille, joka Tampereen sademääristä sitten vastuussa onkin. Manulle kiitos kuvauksesta, sekä virallisesta hääkuvasta että juhlien dokumentoinnista. Muiltakin kuvamateriaalia saatiin runsaasti, kiitos digikameroiden tuoman kuvien helpon jakelun.

Maanantaina suuntaammekin sitten aamuvarhaisella kohti Helsinki-Vantaata, josta matka jatkuu Madeiralle. Viikon tauko häiden ja matkan välillä on suuresti tervetullut, saa hetken hengähtää ennen matkaa.

1.09.2004 klo 20:27 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Bella Roma

Tänään meidän oli tarkoitus käydä Bella Romassa syömässä. Ennakkoperehtyminen alkoi nettisivuista, kuten yleensä. Mielenkiintoista kyllä, hakulause ravintola bella roma tampere tuottaa ensimmäisenä osumana Huvioppaan pizzeriasivun. Ravintolan omaa kotisivua ei löydy tulosjoukosta laisinkaan.

Sivut ovat sisällöltään melko ok, ruokalista löytyy ihan hyvin. Yllätyimme kuitenkin ravintolan ovella: ravintola on pari viikkoa suljettuna loman vuoksi. Tämä on tieto, jonka olisi toivonut löytyvän ravintolan kotisivuilta. Aika huonoa suunnittelua, sanon minä.

1.09.2004 klo 17:37 | Kommentoi | TrackBack (0)

Taivasta tölkissä

Mitä pitäisi purkissa olla, että nimi Heaven in a Jar olisi oikeutettu? English Provender Company tarjoaa vaihtoehtoja. Belgialaisen suklaakastikkeen - ainoa kokeilemani - kohdalla nimi tuntuu ihan osuvalta. Itsessään vähän mauttomat Marie-keksit ovat silkkaa herkkua suklaakastikkeella peitettyinä.

Johannalla on sitten toiset addiktiot. Samaisesta herkkukorista, mistä löytyi suklaakastiketta, löytyi myös Tuc-keksejä ja viinirypäleitä. Settiä piti täydentää vielä sinihomejuustolla, ennen kuin varsinaiset juhlat alkoivat, mutta sittenpä ilo olikin ylimmillään...

1.09.2004 klo 11:03 | Kommentoi | TrackBack (0)