Edellinen kuukausi: joulukuu 2004
Seuraava kuukausi: helmikuu 2005

Tarkkaan ajoitettu sairastuminen

Viikonloppua väritti pikainen sairastuminen. Lauantaiaamuna iskenyt tauti oli jo sunnuntaiaamuna poissa. Harmi vain, että olin viikonloppuna viettämässä jokavuotista peliviikonloppua Ryyttyjen residenssissä. Jouduin poistumaan siis kesken mitä parhaimpien pelien, vaan minkäs teet - sen kaliiberin pelejä, joita me pelaamme, ei kipeänä pelata. Viimeinen ennen lähtöäni pelaama peli, tiukka Age of Steam -matsi ainakin oli kuumeisena aika huuruista menoa. Ei ihme, että hävisin.

Onkohan vaivan syy psykosomaattinen, tämä kun ei ole ainoa kerta kun olen sairastellut pelitapahtumissa. Pitkien puukkojen kesäyö jäi kerran kesken sairastumiseen ja toinen käymistäni Lahden peliviikonlopuista meni infernaalista flunssaa potien. Perin harmillista. Essenissä olisi syytä olla terve.

31.01.2005 klo 08:48 | Kommentoi | TrackBack (0)

Into the Mirror (Geoul sokeuro)

Eilen löysimme Makuunista uuden kiinnostavan Asian Vision -julkaisun. Sarjassa julkaistaan muutakin, mutta meitä kiinnostaa erityisesti aasialainen kauhu. Into the Mirror on etelä-korealainen kauhuelokuva tavaratalosta, jossa tapahtuu epäilyttäviä kuolemantapauksia, jotka tuntuvat liittyvän peileihin.

Kauhuelokuvana Into the Mirror ei ollut täysi menestys, sillä se ei ollut erityisen pelottava. Jännittävä sentään. Tarina oli käänteineen oikeastaan aika mielenkiintoinen, mutta toteutus tökki hieman. Lähes kaksituntista elokuvaa olisi ehkä voinut tiivistää jollain tapaa. Pääosan esittäjä Ji-tae Yu oli jotenkin vähän vaisu. Onneksi elokuvassa oli harvinaisen terävä loppu, joka jätti todella hyvän fiiliksen elokuvan päätteeksi. Tylsemmällä lopulla arviokin olisi voinut olla kehnompi. Nyt lopputulos on hyvä, mutta ei loistava.

31.01.2005 klo 08:44 | Kommentoi | TrackBack (0)

Laura ja kirjastojen asiakkaat

Laurakin on huomannut kirjastojen asiakkaiden kyvyn ilostuttaa ja rikastuttaa virkailijaparan elämää (Taas sama virsi). Lauran esimerkkiasiakkaat sopivat mainiosti minun listani (Kirjastosakkojen suhteellinen suuruus ja asiakkaat) jatkoksi.

27.01.2005 klo 16:30 | Kommentoi | TrackBack (0)

Teuras

Manu Humpin kuvasarja Teuras käsittelee nimensä mukaista aihetta. Kuvasarjan esittelyteksti on tällainen:

Opiskelija-asuntolan kylpyhuone, Praha. Ryhmä vaihto-opiskelijoita haluaa valmistaa ateriansa itse alusta alkaen. Jänikset on ostettu Marian kotoa puolalaisesta pikkukylästä. Paikalle kutsuttu jäniksen teurastuksen tunteva tsekkiläinen opiskelija opastaa Henriä, joka ei ole ennen tappanut ja valmistanut ruoakseen ainuttakaan eläintä.
Heidän tarkoituksensa on oppia tuntemaan ateriansa valmistumisen kaikki vaiheet ja täten kunnioittamaan ruokaansa. Marketin kylmäaltaassa vakuumiin pakattuna lepäävä liha kun ei kerro mitään alkuperästään.

Jälki ei sovi herkille, mutta jos ei vastaavaa ole koskaan nähnyt ja lihansyöntiä harjoittaa, kannattaa vilkaista. Mielenkiintoista on myös kommentointi, jossa nähdään vakuuttavan laaja skaala erilaisia reaktioita.

27.01.2005 klo 12:22 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tiedonhakuhuumoria

Johanna keksi tässä päivänä eräänä nerokkaan vitsin: mikä on tiedonhakijan suosikkileffa? Total Recall, tiätty.

(Ja sitten se selitys: tiedonhakujen onnistumista mitataan tyypillisesti kahdella muuttujalla. Tarkkuus kertoo, paljonko saaduissa tuloksissa oli relevanttia tavaraa, saanti taas sen, paljonko tietokannan sisältämästä relevantista tavarasta löydettiin. Total Recall tarkoittaa täydellistä saantia.)

27.01.2005 klo 08:13 | Kommentoi | TrackBack (0)

Blogilista.fi avattu

Pinserissä vietetään avajaisia: Blogilista.fi on avattu testikäyttöön. Hyvältä näyttää, joskin ulkoasu on vähän nuivan harmaa.

Uusi blogilista seuraa myös linkityksiä blogeista toiseen, eli tekee käytännössä Linkkitrendit turhaksi. Hyvä niin, koska Linkkitrendien kanssa on ollut tolkuttomasti ongelmia. Voi olla että systeemi toimii nyt, mutta jos ei toimi, niin lakkautan koko roskan. Blogilista.fi tekee saman ja paremmin.

25.01.2005 klo 11:06 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Taas radiossa

Noin kaksi vuotta sitten Ylen toimittaja vieraili minun ja Tommyn pelisessiossa juttua tekemässä. Nyt sama toimittaja on palannut aineistonsa pariin ja tehnyt materiaalista uuden pidemmän jutun. Hurjan Die Macher -matsimme loppumetrit kaikuvat siis radiosta uudemman kerran.

10 minuutin mittainen juttu tulee Ylen Radio Suomesta su 6.2. klo 8.40, osana ohjelmasarjaa Suomi harrastaa. Juttu löytyy sen jälkeen myös netistä ohjelman sivuilta.

21.01.2005 klo 13:15 | Kommentoi | TrackBack (0)

Linkkitrendit haastaa blogilistan

Blogeja voi pistää parhausjärjestykseen monella tavalla. Pinserin blogilistan tilauksiin perustuva top-lista on yksi tapa. Nyt tarjolla on toinenkin: Linkkitrendien blogilistaus. Se ei mittaa lukijoita vaan linkkejä: montako kertaa kuhunkin blogiin on linkitetty Pinserin blogilistalla olevista blogeista?

Sinisen kirjan marginaali on mainio esimerkkitapaus: blogilla ei valtavasti tilaajia ole, mutta siihen linkitetään paljon. Jutuissa on siis jotain tasoa tai särmää. Kingdom Blogout ei sekään top-listalla juhli, mutta nauttii linkittäjien suosiota. Miettikääs sitä.

21.01.2005 klo 11:28 | Kommentit 4 kommentti(a) | TrackBack (0)

Zeniläinen tyyneys

Tehtävien vuori nousee edessäni. Töitä: 20 tuntia viikossa lainaustiskipäivystystä. Helmikuun maanantait tiedonlähteet-kurssin harjoituksia vetämässä. 5000 merkin kolumni kerran kuussa, kepeämpi kolumni noin kerran viikossa. Muutama levyarvostelu, eli paljon Johannaa miellyttämättömien levyjen kuuntelua, joka pitää siten tehdä omalla ajalla. Kaksi lautapelikäännöstä: todella työläs ja melko kevyt. Opintoja: graduseminaari, eli keväällä tutkimussuunnitelma ja erilaiset seminaaritehtävät. Tiedonhakujärjestelmien evaluointiseminaari, eli seminaarityö, harjoituksia ja kotitehtäviä. Ja lopulta se tärkein: rentoa elämää vaimon kanssa, eli ei siis liikaa työntekoa iltaisin.

Siinä näin alkajaisiksi. Lista vaikuttaa aika häijyltä, kun sitä näin tarkastelee, mutta yllätän itsenikin suhtautumalla tilanteeseen täysin tyynesti. En huolehdi, enkä edes mieti olisiko oikeastaan syytä. Täytyy vain tehdä sen, mitä ehtii ja suoriutua lopuista jollain muulla tavalla. Selviäähän näistä, kun ei ala panikoida.

20.01.2005 klo 14:43 | Kommentoi | TrackBack (1)

Käsikirjoittajana tosi-tv:ssä

Tosi-tv voi olla totta, mutta silti se tarvitsee käsikirjoituksen. Kari Haakana linkittää jutussaan Aikuisten oikeesti Sillä silmällä -jaksoa kuvaavaan dokumenttiin. Kiinnostavassa Reality Blurred -blogissa pohditaan, mistä dokumentissa on kyse - viimeinen sana taitaa olla, ettei kyse ole käsikirjoituksesta vaan alustavasta kuvaussuunnitelmasta, jossa on ikäänkuin kuviteltu, miten jakso etenee.

Tiedäpä tuosta, mutta selvää on, ettei lonkalta kuvaamalla saada hyvää tv:tä. Tosi-tv:n tekeminen vaatii aika paljon säätöä. Kannattaa joskus vilkaista ohjelmien lopussa näkyviä tekstejä. Esimerkiksi Kilpakosijat näytillä -sarjaa ei suinkaan kuvata perheiden kotona, vaikka niin voisi kuvitella.

Hyvää realitya tulee telkkarista tällä hetkellä runsain mitoin. Ruotsalainen Farmarit on tietystä tylsyydestään huolimatta varsin jännä sarja. Uusi Selviytyjät teki heti alkumetreillä vaikutuksen, kausi on parhaita viime aikoina nähdyistä tähän mennessä. Amazing Race on samoin aina tervetullut. Taas vaihteeksi on mielenkiintoisia pareja matkassa! Kotimaisista Diili vaikutti yllättävänkin hyvältä, ihan A-sarjaa mitä kotimaisiin tosi-tv-sarjoihin tulee.

17.01.2005 klo 16:40 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kevytelokuvaa ja scifiä

Eilisen elokuvalistalla oli sekä hömppää että scifiä. Hömppäosastosta vastasi high school -elokuva Mean Girls. Aika kliseinen elokuva jauhoi high school -maailman klikeistä ja olisi todennäköisesti toiminut paremmin 45-minuuttisena tv-sarjan jaksona. Muutenkin elokuva olisi ehkä kaivannut vähän vinompaa näkökulmaa, tyyliin Suositut.

Perhosvaikutus oli lähtökohdiltaan kiinnostava. Elokuvaa on yleensä joko kehuttu tai haukuttu. Totuus asettui luonnollisesti keskelle: elokuvan perusidea aikamatkailusta ja siitä, kuinka pienillä muutoksilla on suuret seuraukset toimii, mutta kokonaisuus ei ole kuitenkaan hyvä. Ashton Kutcherin näyttelijänlahjat eivät aivan riittäneet ja elokuvaa olisi voinut ehkä jonkin verran tiivistää - ainakin vankilakohtaus oli aika turhan oloinen.

Katsoimme elokuvasta ohjaajan version, jonka loppu poikkeaa merkittävästi teatteriversiosta. Ohjaajan version loppu on paljon parempi, teatteriversio on lässy. Tällaisenään Perhosvaikutus on ihan kelpo scifijuttu, joka miellyttänee aikamatkailuteeman ystäviä. Juoni todennäköisesti hajoaa käsiin, jos sitä miettii tarkemmin (Johanna keksi enempiä miettimättä jo yhden loogisen kommelluksen) eikä Ashton Kutcherin roolisuoritus elokuvaa paranna, mutta ihan kelvollista katseltavaa se silti on.

16.01.2005 klo 15:54 | Kommentoi | TrackBack (0)

Keskeiset Movable Type -pluginit

Collectista ja Blacklististä on täällä joskus ollutkin puhetta. Nyt hyvien ja hyödyllisten Movable Type -pluginien listalle liittyy Multiblog, jolla saa blogiin näkyviin toisen samassa MT-asennuksessa olevan blogin sisältöä.

Itse aloitin Lauran innoittamana linkkiblogin, johon poimin parhaita muista blogeista löytyneitä juttuja. Tulos näkyy blogin oikean palstan pohjalla. Multiblogilla operaatio onnistui merkittävästi tuskattomammin kuin RSS-virtojen kautta. Sitä paitsi, nyt linkkiblogin päivitys päivittää samalla etusivun. Käytännöllistä!

14.01.2005 klo 13:20 | Kommentoi | TrackBack (0)

Töitä!

Niinpä niin - kuka minun työpanokseni tekisi, jos en minä itse! Jos minut heitetään kirjastosta pihalle, pitää tilalle palkata joku muu. Näin ollen työsopimukseni sai jatkoa maaliskuun loppuun asti. Sitten kirjasto hiljenee jo sen verran, että voipi olla, ettei sopimus jatku, mutta minähän olen vähästäkin tyytyväinen.

11.01.2005 klo 16:04 | Kommentoi | TrackBack (0)

Se alkaa pian

Ensi viikolla alkaa tapahtua. Töiden lisäksi ohjelmassa on yliopiston uuden palkkausjärjestelmän koulutustilaisuus (palkkausjärjestelmähän koskettaa minua ehkä joskus, mutta pakko on mennä).

Toinen merkkitapaus on tiedonlähteet-kurssin alkaminen, sillä vedän kurssin harjoituksia helmikuussa. Tapaan kurssin vetäjää ja muita harjoitusten vetäjiä tällä viikolla. Olen enemmän kuin hieman hermostunut, mutta onneksi harjoitusten alkuun on vielä aikaa.

Pitää vain ajatella, kuinka arvokasta ja tärkeää harjoitusten vetäminen on. Se näyttää kauniilta CV:ssä, kun ottaa huomioon, miten suureen arvoon kouluttaminen ja opettaminen on informaatikon työssä noussut.

Kolmas ja huolestuttavin osa viikossani on tutkimus- eli graduseminaarin alku. Vielä ei vaadita valmista gradua tai (toivottavasti) edes ideaa aiheesta, jatkuuhan seminaari vielä syksyllä, mutta sittenkin - kyllähän tässä nyt jollain vedenjakajalla ollaan valmistumisen suhteen. Iik.

9.01.2005 klo 14:34 | Kommentoi | TrackBack (0)

Mobile Horror

Eilisen kulttuuriannos oli Mobile Horror, Juha Jokelan (Nahkiaiset, Pulkkinen) menestysnäytelmä. Näytelmä oli loistava! IT-maailmasta, yritysfuusioista ja liikkeenjohdon uusista tuulista kertova näytelmä oli todella hauska ja samalla sanomaltaan vahva ja ajankohtainen. Hienoa nähdä teatterikomediaa, joka ei ole typerää farssia, vaan terävää ja asiapitoista.

Harvoin elokuvasta tai näytelmästä jää näin hyvä mieli kuin Mobile Horrorista. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, tosin ainakin Tampereella se voi olla vaikeaa. Mekin varasimme lippumme eiliseen näytökseen jo marraskuussa. Pieni sali rajoittaa yleisömääriä, mutta tekee näytelmästä intiimimmän ja vaikuttavamman.

9.01.2005 klo 12:46 | Kommentoi | TrackBack (0)

Dawn of the Dead

Katsoimme aiemmin Kuolleiden aamunkoiton ja nyt oli vuorossa alkuperäinen versio. Jouduimme heti vaikean valinnan eteen: Romeron alkuperäinen versio vai Dario Argenton euroleikkaus? Valitsimme Romeron, mutta kaduimme, kun tajuntaan upposi, että elokuva kestää todellakin yli kaksi tuntia.

Siinä missä uusi versio oli dynaaminen, vauhdikas ja jännittävä, Romeron alkuperäinen oli pitkäveteinen, jaaritteleva ja hölmösti huvittava. Zombiet olivat typerän näköisiä eivätkä millään tavalla pelottavia. Valitettavasti Dawn of the Dead ei toiminut edes komediana. Elokuvalla oli hyvätkin hetkensä, mutta niitäkin oli yleensä ottaen venytetty aivan liikaa.

Suosittelen ehdottomasti pitäytymään uusintaversiossa.

Vielä muuten ehtii mukaan eilen SubTV:llä alkaneeseen Toinen kierros -sarjaan. Sarjan sävy oli vähän auki, mutta nokkelaksi ja monisävyiseksi komediaksihan se paljastui. Hyvien brittisarjojen ystäville kyseessä on varma valinta.

8.01.2005 klo 11:33 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Vaihtelua lihalle

Laura kirjoitti suikaleista. Vaikka lihansyönnistä en ole heti luopumassa, lihoissa on eroa. Ne halvimmat suikaleet eivät kieltämättä ole esteettisintä tai sulokkaimmalta tuoksuvaa herkkua.

Siitäpä sitten uusi ruokalaji. Uncle Ben'sin hapanimeläkastike possunsuikaleiden kanssa on ollut perusruokaa, mutta keksin sattumalta iltana eräänä, ettei niitä possunsuikaleita oikeastaan tarvitse. Korvasimme ne puolikkaalla pussilla Finduksen thai-kasviksia. Tulos oli hyvä ja oikeastaan jopa lihaversiota parempi.

Kuin todistaaksemme, ettemme sittenkään ole kunnon kasvissyöjiä, kävimme heti pohtimaan paranisiko ruoka broileria lisäämällä. Mutta ei niitä sitkeitä ja vähän ällöjä possusuikaleita...

7.01.2005 klo 10:14 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kauhun kierre

Eilen katselimme lisää Play-tilauksen elokuvia: Kauhun kierre eli Don't Look Now on klassikko vuodelta 1973. Elokuva kertoo pariskunnasta, joka menettää tyttärensä onnettomuudessa. Myöhemmin he työskentelevät Venetsiassa, jossa he kohtaavat meedion, joka välittää heille terveisiä tyttäreltä. Siitä alkaa hyvin epämääräisten tapahtumien ketju, joka saa järkyttävän loppuhuipennuksen.

DVD ei valitettavasti ole mitään huippuluokkaa. Varsinkin elokuvan ääni oli välillä niin surkeaa tasoa, että puheesta oli vaikea saada selvää. Kuulovikaisille tarkoitettuja englanninkielisiä tekstityksiäkään ei ollut tarjolla, niille olisi toden teolla ollut tarvetta. Kuvanlaadun heikkous annettakoon anteeksi.

Elokuvan kauhuanti oli kohtalaista. Venetsian kujat ovat erittäin tunnelmallinen tapahtumapaikka ja elokuvassa oli tiettyä eleganttia synkkyyttä. Loppua kohden tunnelma alkoi muutenkin kiristyä, mutta lopulta juoksentelua paikasta toiseen oli vähän liikaa ja elokuvan kliimaksi oli vähän nolo. Yritys hyvä kuitenkin. Daphne du Maurierin kirjan voisi lukea, jos se joskus vastaan tulisi.

7.01.2005 klo 10:04 | Kommentoi | TrackBack (0)

Suomen lautapeliseura ry

Palasin tauon jälkeen Suomen Diplomacy Seuran hallitukseen, kun kehityksen suunta alkoi näyttää lupaavalta. Seuran nimeksi muutettiin Suomen lautapeliseura ja kohteeksi Suomen lautapeliharrastuksen kehittäminen.

Nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen, että mainostaminen voi alkaa. Seuran nettisivut on avattu ja jäsenten rekrytoiminen voi alkaa. Tämän vuoden tavoitteena on vaatimattomasti sata jäsentä. Liittyminen kannattaa, luonnollisesti, sillä jäsenmaksu on vaivaiset viisi euroa.

Hyvän mielen lisäksi maksunsa vastineeksi saa konkreettisiä etujakin: jäsenmaksunsa tienaa alennuksina osallistumalla yhteen seuran tapahtumaan tai ostamalla pelin-pari yhteistyöliikkeistä. Paikalliset pelikerhot taas pääsevät hyödyntämään seuran pelikirjastoa.

Kannattaa tutustua ja liittyä, jos haluaa tukea suomalaisen lautapeliharrastuksen kehitystä.

6.01.2005 klo 13:00 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kauna

Kauna oli positiivinen yllätys. Ehkä se, että elokuvan ohjasi alkuperäisen version ohjaaja (eikä Sam Raimi, kuten luulin), vaikutti, mutta tyylikästä jälkeä tämäkin versio joka tapauksessa oli. Pisteitä heruu ehdottomasti siitä, että vaikka kaikki päähenkilöt olivatkin amerikkalaisia, tapahtumat sijoittuivat Japaniin. Talo, johon tapahtumat keskittyivät ei ollut sama, mutta lähes identtinen.

Muutoksia oli tehty. Yksi turhan mutkikas juonenpätkä (Toyamat) oli leikattu pois ja korvattu uudella vähemmän kiinnostavalla (joka selitti alkuperäisten murhien taustan, mikä japanilaisessa versiossa jäi mysteeriksi). Tapahtumia selitettiin jonkin verran alkuperäistä versiota enemmän ja suoraviivaisemmin. Alkuperäisen version Rika oli aika selvästi päähenkilö, mutta tässä Sarah Michelle Gellarin esittämällä Karenilla oli merkittävästi vahvempi rooli.

Juonimuutokset olivat aika ok, lukuunottamatta loppukohtausta. Siinä alkuperäisen elokuvan paljon mielenkiintoisempi loppu latistettiin pahasti. Alkuperäisversiossa henget eivät olleet yksiselitteisen pahoja hirviöitä, toisin kuin jenkkiversiossa. Tympeää. Elokuva oli kuitenkin pelottava ja alkuperäisversiossa niin tärkeä äänipuolikin oli kunnossa.

Tässä kävi samoin kuin Ringien kanssa, mutta toisinpäin. Nyt alkuperäisversio oli rikkaampi ja vaikuttavampi. Kauna ei ole huono elokuva, mutta alkuperäinen versio on parempi. Arvioin remaken Movielensissä 3½ tähteen, kun alkuperäiselle annoin 4½.

6.01.2005 klo 12:06 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ju-On: The Grudge

Loputkin Playsta tilatut elokuvat saapuivat. Pohdimme hetken, katsoako alkuperäinen Ju-On: The Grudge ennen jenkki-Kaunaa, jonka menemme katsomaan tänään. Päädyimme katsomaan.

Elokuva on karmiva, samaa huippuluokkaa kuin A Tale of Two Sisters, Dark Water ja Ring. Elokuva alkaa veriteoilla, joiden uhrit jäävät vainoamaan taloa, jossa murhat tapahtuivat. Luonnollisesti talossa vierailee väkeä, jotka saavat kärsiä murhanhimoisten henkien koston.

Elokuvan juoni on herättänyt ihmetystä. IMDB:ssä joku ihmetteli kovastikin, oliko Izumi-tyttö pieni lapsi vai teini-ikäinen. Ei sitten tullut se mieleen, että elokuvassa voi olla kymmenen vuoden aikahyppy, vaikka sitä ei suoraan sanottaisikaan? Kohtauksien alussa ei lukenut päivämääriä, mutta siitä huolimatta ei ollut vaikeaa ymmärtää, että tapahtumien aikajärjestys ei ollut suora. Juonta ei muutenkaan kauheasti selitelty, mutta liika selittely voi olla vahingollistakin. Tässä tapauksessa mitään ei jäänyt häiritsevästi epäselväksi.

Jenkkiversion suhteen odotukset ovat sekalaiset. Todennäköisesti luvassa on hieman näyttävämpää jälkeä. Japanilaisessa versiossa ei tehosteilla mässäilty. Ehkä kuolleille olisi voinut kehittää jotain muutakin kuin valkoiseksi meikatut naamat, mutta muuten vaikuttavuudessa ei ollut valittamista. Toivottavasti jenkkiversioon saadaan aikaan yhtä kauhistuttava ääniraita; tässä versiossa kauhisteli usein enemmän sitä mitä kuuli kuin sitä mitä näki. Juonta todennäköisesti yksinkertaistetaan hieman, toivottavasti ei liikaa.

Kirjoitan jenkkiversiosta jotain huomenna, kunhan se on nähty, siihen asti voin ehdottomasti suositella alkuperäistä versiota.

5.01.2005 klo 11:19 | Kommentoi | TrackBack (0)

TV-tarjontaa

Uusi vuosi, uudet TV-ohjelmat. Ruotsalainen realitysarja Farmarit sai eilen ihan kiinnostavan startin. Tahti on verkkainen amerikan realityihin verrattuna, mutta henkilögalleriaan oli löydetty ainakin yksi räyhähenki, josta irronnee hupia toviksi. Seuraamme mielenkiinnolla.

Täysosuma taas vaikuttaa aika synkältä tapaukselta. Ei sentään niin synkältä kuin Isälle morsian, joka on ollut harvinaisen karmiva ohjelma. Siitäkin voi pistää paremmaksi, todistaa Fox sarjallaan Who's My Daddy (via Lovelacen testi):

Luksuskartanoon tuotu nainen kohtaa kaikkiaan kahdeksan miestä, joista yksi on kyseinen oikea biologinen isä, joka naisen on yritettävä löytää jakson aikana. Loput seitsemän miestä ovat näyttelijöitä, jotka yrittävät puijata naisen valitsemaan juuri heidät. Jos adoptoitu nainen löytää miehiä tarkastelemalla ja haastattelemalla oikean biologisen isänsä, hän saa palkinnoksi satatuhatta dollaria, ja muuten rahat menevät trikityksessä onnistuneelle huijarille.

Positiivisemmista uutuuksista todettakoon paljon kehuttu Neon Genesis Evangelion, jonka erinomaisuus ei kuitenkaan vielä ensimmäisestä jaksosta auennut. Tähän väliin pitää muuten mainita ihan itse keksimäni vitsi: mitä animefani sanoi nähdessään Phil Collinsin vanhan bändin? Ne on Genesis!

Nelosellekin on tulossa vaikka mitä kivaa. Paritellen tekee paluun, uusinnat katsoo ihan mieluusti. Uusista sarjoista lupaavimmilta vaikuttavat Fast Show -spinoff Swiss Toni ja samoin Fast Showsta tutun Paul Whitehousen tähdittämä Toinen kerta (ilmeisesti siis Happiness).

Vielä pitää mainita törkytorstaiohjelmistosta löytyvä kolmiosainen sarja Tenacious D - maailman paras bändi, joka lienee ihan mielenkiintoista nähtävää (ja kuultavaa).

4.01.2005 klo 12:46 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Patricia Cornwell ja Viiltäjä-Jack

Patricia Cornwell lienee ylpeä kirjastaan Portrait of a Killer : Jack the Ripper case closed, jossa hän ratkaisee modernin rikostutkinnan keinoin yli sata vuotta auki olleen Viiltäjä-Jackin tapauksen. Syyllinen on taidemaalari Walter Sickert - todistusaineistoa Cornwellillä on yllinkyllin.

Tai sitten ei. Cornwellin vastainen todistusaineisto on vakuuttavaa. Aloitetaan vaikkapa Sickertin alibista: näyttäisi siltä, että Sickert oli murhien aikaan Ranskassa. Hups. Jäiköhän analyysin ohessa vähän perustutkimusta tekemättä?

Cornwellin analyysi perustuu pitkälti Viiltäjä-Jackin poliisille lähettämiin kirjeisiin. Hups. Useimpien lähteiden mukaan kirjeet ovat nimittäin väärennöksiä - ilmiö, jossa kaiken maailman sekopäät lähettelevät kirjeitä tunnettujen murhaajien nimissä on tuttu nykyäänkin.

Cornwellin kirja on epäjohdonmukainen ja rakenteeltaan sekava. Siitä käy heti ilmi Cornwellin metodi: valitaan syyllinen ja käydään rakentamaan sopivaa todistusaineistoa tätä vastaan. Cornwell unohtaa kätevästi paljon muiden käyttämää aineistoa ja vääntelee epämääräisiä aihetodisteita Sickertiä vastaan. Kaikki vähänkin epäilyttävä Sickertin persoonassa lasketaan raskauttavaksi todisteeksi. Mies nautti öisistä kävelyistä - psykopaatti! Taitelija piirsi joskus irtokäden - murhanhimoinen!

Yet her exertions have been largely futile; the methodological frameworks which she employs are severely flawed and the conclusions which she reaches can hence be granted little credence.

Lainaamani sivun (Portrait of a Killer. Jack the Ripper: Case Closed?) mukaan Cornwell käytti tutkimuksiin kuusi miljoonaa dollaria omia rahojaan. Hukkaan menivät - hienotkaan tieteelliset tutkimukset eivät auta, kun tutkimuksen peruslähtökohdat ovat noin vakavasti puutteelliset. Cornwellin tutkimus onkin lähinnä surkuhupaisa.

3.01.2005 klo 15:59 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Illallinen ja elokuva

Eilisen ohjelmassa oli perinteinen illallinen ja elokuva -ratkaisu. Ruokapaikaksi valikoitui viimein ravintola Bella Roma, jossa meidän on pitänyt käydä jo aikaisemmin. Ravintola oli melkoinen elämys! Luonteeltaan Bella Roma on aika rento perheravintola, vähän sellainen millainen Rosso voisi parhaimmillaan olla. Hämmentävää ravintolassa oli sen aitoitalialaisuus - sekä keittiöhenkilökunta että tarjoilijat näyttivät pääasiassa italialaisilta - siinä määrin jopa, että kaikki tarjoilijat eivät puhuneet suomea.

Sehän ei meitä haittaa, Bella Roma oli kuin ulkomaanmatka pienoiskoossa. Tarjoilijoiden hitauskin oli kuin Roomassa konsanaan. Bella Roman tarjoilijoilla oli kyllä tehtävääkin, sillä ravintola oli aivan täynnä. Onneksi oli pöytävaraus. Siperiassa oli muutenkin valtavasti ihmisiä: kahvilat ja ravintolat olivat täynnä ja elokuvateatterissa tungeksi kansaa. Hämmentävää.

Ruoka oli erinomaista. Söimme alkuruoaksi lämpimiä leipiä mozzarellalla ja parmankinkulla. Leivät olivat hyviä, mutta suolaisia. Pääruokana nautimme pastaa kermaisella broilerikastikkeella. Pidimme suuresti ja annos oli mukavan täyttäväkin. Jälkiruoaksi oli pakko ottaa kotitekoista jäätelöä, joka oli hyvää. Vaniljajäätelökin oli vahvan keltaista ja todella maukasta.

Kokonaisuus maksoi - tämä on se paras osio - noin neljäkymppiä kahdelta hengeltä, siis todella vähän. Bella Romaan mennään toistekin, pizzat voisivat olla seuraavana testattavien ruokalajien listalla.

Elokuvana ohjelmassa oli Saw (liput Kaunaan on jo hankittu, joten kauhuputki jatkuu). Elokuva alkaa tiukasta tilanteesta: kaksi miestä on kahlittu huoneeseen, jonka keskellä makaa kuollut mies. Elokuvan pahis on sarjamurhaaja, joka rakentelee uhreilleen mielipuolisia pelejä, joissa nämä tappavat itse itsensä. Tällä kertaa toisen miehistä pitää tappaa toinen, tai vaimo ja lapset saavat kärsiä.

Asetelma on tiukka ja elokuvassa riittää ideaa. Yhteys Seveniin on selkeä, mutta eivät elokuvat ihan toistensa klooneja ole. Aivan mestariteos Saw ei ole, sillä vaikka idea toimii, toteutus vähän tökkii. Varsinkin Cary Elwesin roolisuoritus on kaukana mestarillisesta. Juonessa on myös enemmän kuin tarpeeksi DVT:tä, draaman vaatimaa typeryyttä. Poliisien tyhmyys tökkii pahiten.

Pisteet kuitenkin tekijöille, elokuvasta jäi varsin positiivinen vaikutelma. Vaikka Saw ei mikään Blair Witch Project olekaan, elokuva on tähän mennessä tuottanut reilun miljoonan dollarin budjetilleen vastinetta pelkästään Yhdysvalloissa yli 50 miljoonaa dollaria. Se on ihan hyvä suoritus 18 päivässä videolevitystä varten kuvatulta elokuvalta.

2.01.2005 klo 14:08 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kaksi sisarta ja May

Play ilahdutti nopeudellaan. Viime lauantaina tilatuista elokuvista pari ehti jo perjantaiksi perille, joten elokuvailtahan uudenvuodenaatosta sitten tuli. Ohjelmistossa oli kauhua, kuten asiaan kuuluu.

May on kertomus nuoresta tytöstä, joka kohtaa läpi elämänsä syrjintää ja hankaluuksia. Vaan ei se mitään, vaikka ei ole ystäviä! Äitikin tokaisee vain että jos ystäviä ei ole, sellainen pitää tehdä ja antaa Maylle lahjaksi nuken, josta tuleekin May-paran ainoa ystävä. Näistä lähtökohdista ei siis liene suurikaan yllätys, että kun May sitten kohtaa kiinnostavia yhteyksiä, sosiaalisissa taidoissa olisi kehittämisen varaa.

Elokuvan alkupuoli on hyvinkin rauhallinen, eikä kauhusta ole tietoakaan, mitä nyt May on vähän ... erikoinen. Loppua kohden tunnelma kiristyy ja vaikka May ei missään vaiheessa erityisen pelottava elokuva, niin ainakin se on ällö. May asettuukin ennemmin humoristisemman kuin pelottavan kauhun puolelle. Ihan mainio elokuva joka tapauksessa - viihdyttävä, mutta ei merkkitapaus, eikä välttämättä ostamisen arvoinen jos tämä vuokraamon hyllyltä löytyisi. Playn alennushinta ei kuitenkaan ollut paha.

Janghwa, Hongryeon eli A Tale of Two Sisters on vanha korealainen kansantarina, josta on tehty hyytävä kauhuelokuva. Tässä ei sitten ollutkaan mitään hauskaa, vaan silkkaa kauhua. Kaksi sisarusta palaa kotiin mielisairaalasta isänsä ja äitipuolensa luokse, eikä kyse ole mistään iloisesta perheidyllistä - heti ensimmäisenä yönä alkaa talossa tapahtua.

Hyvin tehtyä säikyttelyä riittää, ohjaajalla on selvästi tuntumaa kauhukohtausten rakentamiseen. Varsinkin ääniä käytetään tehokkaasti tunnelman kiristämiseen. Juonikin on rakennettu mielenkiintoisella tavalla - en kerro sen enempää, mutta asiat saavat kiinnostavan selityksen. Toinen katselukerta on tarpeen, nyt kun tietää mistä on kyse.

Kahden sisaren tarina päätyy kyllä heti parhaiden kauhuelokuvien top-viitoseen. Jos hyytävät kauhuelokuvat kiinnostavat, suosittelen tutustumaan. Tätäkään ei tosin taida saada Suomesta ainakaan videovuokraamoista vielä. Toivottavasti elokuva jossain vaiheessa rantautuisi - viimeistään tietysti sitten kun DreamWorksin jenkkiversio ilmestyy. Se lieneekin mainio. Jotenkin epäilen, että pysyyköhän elokuvan ovela ja moniselityksinen juoni yhtä monimutkaisena Hollywood-versiossa...

Loppuun vielä numerofaktaa. Luulisin, että olen kirjannut blogiini ainakin lähes kaikki viime vuonna katsellut elokuvat. Laskin, ja summaksi kertyi 62 elokuvaa eli noin viisi kuussa. Ihan kohtuullinen määrä, sanoisin.

1.01.2005 klo 11:02 | Kommentoi | TrackBack (0)