Mikko Saari

Edellinen kuukausi: tammikuu 2005
Seuraava kuukausi: maaliskuu 2005

Ruokaa ja juomaa

Eilisen herkkuna syötiin lasagnea, jonka valmistaminen alkaa jo käydä rutiinilla. Tulos oli totuttuun tapaan herkullista. Ruokajuomana juotiin pahatapaisesti valkoviiniä, portugalilaista vihreää. Gazela oli hyvää siinä missä Gatãokin. Hyvin samanlaisista viineistä on kyse. Pitäisi varmaan vielä testata Casal Garcia, Alkon kolmas Verde-viini.

Myöhemmin iltaa siivitti Provokaation Minnan suosittelema Cidre Pays d'Auge, joka on kieltämättä poikkeuksellisen maukasta juotavaa. Se on minun makuuni ehkä hieman liian ranskalainen, mutta maun pehmeys ja vahva omenaisuus toimii silti. Kannattaa kokeilla, varsinkin jos siiderikokemukset rajoittuvat peruslitkuihin.

27.02.2005 klo 17:19 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Resident Evil: Apocalypse

Resident Evil: Apocalypse oli melkoista b-viihdettä, mutta toimi sen yhden katselukerran ihan mainiosti. Ei juuri haitannut, että edellinen osa ja tietokonepeli ovat jääneet väliin - houkutus perehtyä laajemmin on vähissä tämän jälkeen. Sittenkin: aikaansa voi huonomminkin käyttää kuin viihdyttäviin roskaelokuviin.

27.02.2005 klo 17:16 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kronikka

Jos Laurakin, niin kai sitten minäkin.

10 vuotta sitten olin kahdeksannella luokalla ja hiljattain löytänyt goottimusiikin ja larppaamisen. Olin myös sosiaalisesti jokseenkin säälittävä tapaus. Olen parantunut. 10 vuotta sitten minut tunnettiin kävelevänä tietosanakirjana, joka tiesi vähän kaikesta vähän kaiken, mutta näinköhän nykyiset kaverit pitäisivät samaa keskeisimpänä piirteenäni? Olin joka tapauksessa tuolloin suunnitellut tulevaisuuteni jo valmiiksi: menisin yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelyoppia (Datatähti-kisassa 42. sijoittuneen itsevarmuudella pidin yliopistojen pääsykokeita todella helppoina), minusta tulisi koodari. Hähhähhää, eipäs tullutkaan.

5 vuotta sitten löysäilin sivarin loppuvaiheita Jyväskylässä ylioppilaskunnan toimistolla. Olin pikkuhiljaa löytämässä lautapelaamista. Johannan olin jo tavannut, ja suhde oli sellaisessa vaiheessa, että kulutin valtion kustantamia junamatkoja Tampereella käymiseen harva se viikonloppu. Suunnitelmani olivat muuttuneet: vaikka takataskussa olikin opiskelupaikka Jyväskylän yliopistossa (pääaineena tietojenkäsittelyoppi), hain Tampereen yliopistoon opiskelemaan jotain kivaa - päädyin syystä tai toisesta informaatiotutkimukseen. Taisin haluta kirjastonhoitajaksi, tai ihan mitä tahansa, mutta ei tietojenkäsittelyoppia. Tärkeintä oli kuitenkin päästä Tampereelle.

3 vuotta sitten opiskelin tarmokkaasti ja sain harjoittelupaikan yliopiston kirjastosta. Työllistymisen suhteen olen jäänyt sille tielle. Alamme pikkuhiljaa päästä kirjallisen historian pariin, aikaan, josta on blogimerkintöjä. Muutimme kesällä Johannan kanssa nykyiseen asuntoomme.

Vuosi sitten suunnittelimme häitä: helmikuussa perustin blogiin hääkategorian. Sen herättämä reaktio oli mukava. Kävin XML-seminaarin, josta sain pohjan graduni aiheelle. Poikkesin myös Helsingissä tutustumassa miehiin Marektoyn, tärkeän sivutyönantajani, takana.

Tähän asti tänä vuonna olen tehnyt hullun lailla töitä: syventävien opintojen seminaareja, kirjaston päivystyksiä, käännöstöitä, nettisivujen päivittämistä, kirjoittamista.

Eilen yllätin Johannan pullollisella viiniä ja panostin pitkästä aikaa kulttuuriin levyostosten muodossa. Kävimme myös kaupassa yhdessä, mikä on ikävän epätavallista nykyään.

Tänään olen häärinyt keittiössä, tuotoksina pitsataikina ja porkkanakakku. Hankin SOLin pesulan kanta-asiakaskortin ja kävin tutkailemassa kännykkätarjontaa.

Huomenna teemme lasagnea ja juomme viiniä.

25.02.2005 klo 15:10 | Kommentoi | TrackBack (0)

Google ja elokuvat

Googlen blogista löytyi juttua Googlen elokuvatoiminnosta. Kas, sehän on näppärä. Hakukenttään kun kirjoittaa "movie:" ja kuvailee elokuvaa, Google päräyttää ruutuun leffan nimen. Kokeillaas:

Mikäs oli se leffa, jossa enkeli hengasi Berliinissä? "movie: angel comes down to berlin" - toisena vaihtoehtona löytyy oikea elokuva, eli Wim Wendersin erinomainen Himmel über Berlin (alias Wings of Desire, blah).

Hitsi miten jännä toiminto. Googlen innovatiivisuus saa toden totta informaatiotutkijan ilahtumaan. Haulla voi myös näppärästi etsiä näyttelijöiden viimeisimpiä tai parhaimpina pidettyjä töitä.

24.02.2005 klo 11:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Haaveilua

Olen varaillut kirjoja ja kirjoitellut muistiin mielenkiintoisten hyllystä löytyvien kirjojen nimiä. Parempaakaan ajanvietettä ei tiskillä istuessa keksi, jos asiakkaita ei ole paikalla. Melkoista haaveilua tuo kuitenkin on, sillä aikaa kirjojen lukemiseen ei ole. Olisikin. Jos ei vaikka tarvitsisi nukkua ollenkaan, voisi vain yöt läpeensä lukea ja avartaa käsityksiään.

22.02.2005 klo 14:31 | Kommentoi | TrackBack (0)

Euroviisuilua

Saimme eilen yllätysliput euroviisukarsintojen finaaliin. Johannan täti on TV2:lla maskeeraajana ja oli nytkin töissä, joten tarpeettomat liput päätyivät meille. Lähdimme tietysti paikalle, kun kerran ilmaiseksi pääsee. Enpä ollut minäkään Tampere-talon isossa salissa koskaan käynytkään, ja suuret suorat TV-lähetyksetkin ovat olleet harvassa tähän asti. On se hyvä, että Johannalla on vaikutusvaltaisia sukulaisia!

Ihan hienoahan siellä oli. Euroviisuehdokkaiden taso oli yllättävänkin hyvä, joukkoon mahtui vain pari nolompaa viritystä (Teddy vs MC Chriss oli aika karseaa kuultavaa ja Kimmo Kouri vähän ... erikoinen). Kuusi yleisöäänestykseen päässyttä olivat niinikään aika hyvät, harmittaa vain aivan erinomaisen Firevisionin jääminen nolosti nollille. Christian Forssin olisi koska tahansa voinut heivata joukosta pois.

Voittaja oli hienoinen pettymys, Rönningin biisi oli ihan ok, mutta jotenkin kuitenkin vähän vaisu. Itse olisin suonut voiton mieluummin vaikkapa Jennielle (realistista ehdokkaista). Elena Mady oli meidän ylivoimainen suosikkimme, mutta noin mielenkiintoisen ja erikoisen biisin mahdollisuudet menestyä olivat tietysti alunperinkin kehnot. Hieno veto, joka tapauksessa, ja onneksi Mady pääsi edes jatkoon.

Kannatti kuitenkin käydä, olihan se ihan elämyksellinen tilaisuus. Menisin toistekin, jos ilmaisliput saisin, vaikka ihan ehkä sen 54 euron arvoinen tilaisuus tuo ei ollut...

20.02.2005 klo 15:00 | Kommentoi | TrackBack (0)

Stepfordin naiset, The Machinist

Katselimme toissailtana Stepfordin naiset, uuden version. Vanhasta ei ole tietoa, mutta uusi ei valtavasti vakuuttanut. Elokuvan idea "ihanneyhteisöstä", jossa miehet ovat miehiä ja naiset täydellisiä oli ihan toimiva ja kiinnostava, mutta lopulta toteutus ontui ja pahasti. Pisteet kuitenkin Stepfordin luomisesta - koko pastellinsävyinen maailma on todella vaikuttava ja huolellisesti viimeistely luomus. Harmi vain, ettei elokuva yllä tapahtumapaikkansa tasolle.

Eilisen illallinen-ja-elokuva-paketin elokuvana toimi The Machinist (illallisen osaa toimitti Pizzeria Napoli, kun viime viikolla kävimme Manhattanissa pihveillä - hyviä molemmat, perusravintoloiden parhaimmistoa). Laatuelokuvaa katsomassa taisi olla alta kymmenen katsojaa, tosin torstai-ilta ei taida olla muutenkaan mikään huippuilta, mutta sittenkin - tätä suosittelen ehdottomasti.

Keskitysleirivangin näköiseksi itsensä laihduttanut Christian Bale tekee varsin vahvan pääosan elokuvassa, joka voisi olla omaperäinen ja nokkela, ellei esimerkiksi Mementoa olisi koskaan tehty. Vaan eipä tuo mitään - omaperäisyys on hyväksi, mutta ei suinkaan pakko. Elokuvassa on nokkelia ideoita ja hyvin keksitty juoni, joten kokonaisuus toimii hienosti.

Juonesta en kerro mitään, etten spoilaa - ihan nokkela käänne siihen oli joka tapauksessa saatu ja onneksi loppuun vielä iskevä selitys. Elokuvan varsin hämärät tapahtumat saivat lopuksi tyydyttävän ja tyylikkäästi kaikki langat pakettiin vetävän loppuratkaisun, ilman että loppu olisi ollut jotenkin lattea tai huono. The Machinist on ankean tunnelmansa ansiosta ehdottomasti näkemisen arvoinen jännityselokuvista (ja erityisesti Mementon tyyppisistä kikkaelokuvista) pitäville.

18.02.2005 klo 08:11 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kyseenalaista tietoturvaa

Kirjastolla on keksitty päivittää lainausautomaatit. Pelkkä kortin vilauttaminen ei enää riitä, vaan nyt asiakkaan täytyy automaatilla lainatessa syöttää PIN-koodinsa. Ohjeissa puhutaan luonnollisesti ristiin tunnusluvusta ja PIN-koodista, jotta nekin, jotka PIN-koodinsa tietävät ja käyttävät (sitä ei välttämättä tarvitse koskaan, jos ei käytä kirjaston nettipalveluja), eivät tiedä, mitä automaatti vaatii.

Jos asiakas onnistuu automaatin käyttämisessä, kestää prosessissa aika lailla kauemmin kuin ennen. Useimmat asiakkaat eivät kuitenkaan onnistu automaatin käyttämisessä tai eivät uskalla edes kokeilla, joten työtä lainaustiskillä riittää tavallista enemmän.

Että sellaista tällä kertaa. Olisi mukava tietää, miksi muutos on tehty. Tietoturva kuulostaa mahdolliselta selitykseltä, mutta hajoaa heti alkuunsa: toisen ihmisen kortilla voi lainata ongelmitta ja PIN-koodia tuntematta, riittää että marssii kortin kanssa tiskille. Ei tässä ihmisten henkilöllisyyttä tarkistella.

Muutos haittaa asiakkaita, työllistää lainaustiskin henkilökuntaa (jonka määrää halutaan vähentää) eikä lisää asiakkaiden tietoturvaa merkittävästi. Kuka hyötyy?

16.02.2005 klo 13:39 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Pelisivuista

Olen pyöritellyt pelisivujani nyt jonkin aikaa. Lopputuloksena syntyi sivukartta ja jonkin verran kevennetty etusivu. En ole edelleenkään täysin tyytyväinen, mutta tuo saa kelvata. Malliakaan on huono katsoa muualta, sillä muut lautapelisivut ovat joko blogeja, joille pätevät eri säännöt tai jollain tapaa kehnosti suunniteltuja.

Ylin haave tällä hetkellä olisi hankkia lautapelisivuille oma nettiosoite, sen verran suositut ne jo ovat. Ei ole toisaalta kilpailuakaan... Olisi tietysti mukava nähdä muitakin kotimaisia lautapelisivuja, mutta toistaiseksi ainoat yhtään laajemmat taitavat olla omani ja Lasse Märsyn sivut, eikä Lassekaan ole päivittänyt omiaan kuukausiin. Jos olen väärässä, kuulisin asiasta mielelläni.

Joka tapauksessa, oma nettiosoite (ja webhotelli) on hankkimisen arvoinen juttu, mutta tällä hetkellä vähän turhan kallis. Se saa siis odottaa parempaa aikaa.

16.02.2005 klo 13:24 | Kommentoi | TrackBack (0)

Alien vs Predator, ihminen vs hait

Viikonlopun elokuvina katseltiin Alien vs Predator, jossa ihmisparat joutuvat kahden klassikkotappajan väliin. Elokuvan asetelma oli aika mielenkiintoinen - en kerro, miten, mutta aika nokkelalla tavalla suosikkihirviöt oli kuitenkin saatu vastakkain. Muuten elokuva oli kuitenkin melkoisen tyypillistä erikoistehostetoimintaa. Katsoihan sen, mutta toiste ei tarvitse nähdä. Ensimmäistäkään kertaa en pidä mitenkään välttämättömänä. Ainakin Aliens-sarja on merkittävästi parempaa katseltavaa kuin tämä tusinatuotos.

Toisenlainen kauhujuttu oli tositapahtumiin perustuva pienen budjetin Open Water. Siinä sukellusretkelle lähtevä pariskunta jää avomerelle yksin. Ihan vaille seuraa ei tarvitse sentään olla; meressä on monenlaista elävää, joiden kanssa voi puuhastella. Vaikkapa hait. Tämän elokuvan hait ovat vieläpä ihan oikeita sellaisia erikoistehosteiden sijaan.

Varsin pienin aineksin Open Water on kasattu, eikä tulos ole ollenkaan huono, varsinkin kun elokuvasta on ymmärretty tehdä melko lyhyt (tiivis 80 minuuttia). Ei se erinomainenkaan ole, mutta ahdistava elokuvasta on saatu. Jos meri tuntuu pelottavalta, kauhujaan voi vahvistaa tällä perin inhimillisellä ja synkällä elokuvalla.

14.02.2005 klo 14:59 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Asunto

Jos joku on niin kova allekirjoittaneen fani, että haluaa jäljitellä minua kaikessa, nyt olisi oivallinen tilaisuus asuntomarkkinoilla. Etuovella olisi nimittäin tarjolla meidän edellinen asuntomme. Ihan hieno kämppähän se oli, mitä nyt vähän vanha ja rähjäinen. Kauniita tapetteja löytyy, samoin iloisen keltainen keittiö. Talo on hyvällä paikalla ja muutenkin ihan kiva.

14.02.2005 klo 13:25 | Kommentoi | TrackBack (0)

Täytetyt paprikat

Lauantai-iltana herkuteltiin kasvisruoalla. Salaatin seuraksi laitettiin täytettyjä paprikoita. Johanna löysi reseptin töissä selaamastaan Kotiliedestä, jos oikein muistan. Oli miten oli, ruoka oli hyvää, joten pistetään resepti talteen:

2 paprikaa
öljyä
1 iso sipuli
100 g herkkusieniä
puolikas hapan omena
puolikas suolakurkku
1 dl ranskankermaa
1 tl soijakastiketta
curryä
cayennepippuria
1 dl sinihomejuustoa
1 dl juustoraastetta

Halkaise ja koverra paprikat. Isot paprikat ovat parhaita, ja kaikista parhaimpia ovat sellaiset, joiden puolikkaat pysyvät hyvin pystyssä kaatumatta. Meillä oli yksi isompi ja kaksi pienempää, täytettä oli juuri sopiva määrä.

Silppua sipuli ja sienet (resepti edellyttäisi kai tuoreita, mutta tölkkisienetkin toimivat). Kuutioi omena ja suolakurkku.

Kuullota sipuli öljyssä. Lisää sienet, omena ja suolakurkku. Anna kypsyä hiljalleen.

Lisää ranskankerma ja loraus soijaa. Mausta reippaasti curryllä ja varovaisemmin cayennepippurilla (jätimme väliin, kun emme tulisuutta kaipaa). Anna hautua hetken aikaa.

Lusikoi täyte paprikoihin. Laita juustoa päälle ja paista uunissa 200 asteessa noin 20-30 min.

Ruokajuomana loisti irlantilainen Magners-siideri, suosittelen.

14.02.2005 klo 13:22 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Perikato

Nyt on Perikato nähty. Elokuva teki melkoisen vaikutuksen. Se kuvaa tapahtumansa yksinkertaisesti, selkeästi ja toteavasti, ilman turhaa nostatusta ja dramatisointia - tapahtumat ovat itsessään aivan riittävän dramaattisia.

Bruno Ganz tekee hienon roolin Hitlerinä. Suuri peto näytetään vanhana, sodan ja Parkinsonin taudin kuluttamana. Elokuva toteaa, että Hitlerkin oli ihminen - miestä saattaa jopa sääliä, välillä. Elokuvan kuva Hitleristä ei ole kuitenkaan mairitteleva tai glorifioiva, päinvastoin. Hitleristä piirretään ristiriitainen kuva, välillä raihnaisena miehenä, joka siirtelee kuvitteellisia armeijoita kartalla odottaen 12. armeijan tulevan pelastamaan Berliinin viime hetkellä, välillä raivokkaana sekopäänä, joka vaahtoaa siitä kuinka hänet on petetty, milloin kansa, milloin kenraalit. Kuolemantuomion saa moni Hitlerin petturiksi mieltämä upseeri.

Elokuvassa riitti sotilaspukuisia miehiä siinä määrin, että nimistä tahtoi mennä sekaisin. Joukosta erottui muutama henkilö, vahvimpana ehkä Göbbels. Ulrich Matthes oli varsin aavemaisen näköinen (ja varsin paljon aidon Göbbelsin näköinen, vieläpä) ja sopiva henkilö elokuvan ehkä voimakkaimmin pahaksi henkilöksi. Göbbelsin ja tämän vaimon järkkymätön usko kansallissosialismin ylivertaisuuteen samalla kun kolmas valtakunta murenee ympärillä vääjäämättä on järkyttävää nähtävää.

Tilanne bunkkerissa on varsin kaoottinen, mikä lienee varsin totuudenmukainen kuvaus Hitlerin Berliinin viimeisistä päivistä. Toiset yrittävät puhua järkeä Hitlerille, toiset taas lietsovat miestä pahempaan. Bunkkerissa totuus sodan etenemistä näkyy viiveellä ja vaiennettuna, kun välillä kuullaan uutisia Venäjän joukkojen etenemisestä. Toisinaan noustaan kaduille, joissa sotaa käydään jo täydellä teholla. Silloin päähuomion saavat Hitler-jugendin nuoret sotilaat ja omia teloittavat iskuryhmät. Sodan hulluus ei jää epäselväksi.

Tyylikäs ratkaisu tuottajilta oli laittaa Hitlerin sihteeri Traudl Junge, jonka muistelmiin elokuva pitkälti nojaa, avaamaan ja lopettamaan elokuva. Varsinkin loppu, jossa Junge näytetään puhumassa syyllisyydentunteistaan toimi hienosti. Junge oli elokuvan henkilöistä viattomimpia, mutta sittenkin - kuinka viaton Hitlerin sihteeri saattoi olla? Junge itse toteaa olleensa tietämätön, mutta sanoo itsekin, ettei se ole mikään selitys. Kaikkiin elokuvan "hyviin" hahmoihin joutuu suhtautumaan tietyllä ristiriitaisuudella: useimmat olivat kuitenkin korkea-arvoisia natsiupseereita ja siten hyväksyivät natsivallan julmuudet.

Kaksi ja puoli tuntia kestäväksi sotaelokuvaksi Perikato on harvinaisen kiinnostavaa katsottavaa. Jotain kertoo sekin, että Johannakin piti elokuvasta kovasti. Näin vakuuttavia elokuvia näkee harvoin ja suosittelenkin tutustmaan, mikäli aihepiiri kiinnostaa millään tasolla. Tarjolla on harvinaista näkökulmaa ja tervetullutta vaihtelua amerikkalaisille sotaelokuville.

11.02.2005 klo 09:08 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Työnkuvaus

Tämän päivän mielenkiintoisin tehtävä oli työnkuvauksen kirjoittaminen. Mitä minä teen työkseni? Asiaa piti pohtia, sillä kirjastolla käydään läpi yliopistomaailmaa kuohuttavaa UPJ-prosessia. UPJ on siis uusi palkkausjärjestelmä - vanhoista palkkaluokista ja palvelusvuosilisistä luovutaan. Palvelusvuosien sijasta halutaan palkita työssä suoriutumisesta; palkka riippuu sekä tehtävän vaativuudesta (jota noilla kuvauksilla kartoitetaan) että henkilökohtaisesta arvioinnista. Henkilökohtainen arviointi seuraa joskus lähitulevaisuudessa. Odotan mielenkiinnolla, mutta vaatimattomin odotuksin.

Sinänsä pidän uutta palkkausjärjestelmää ihan hyvänä juttuna. Onhan se mukava ajatus, että hyvästä työstä voisi saada lisää palkkaa. Parempi peruste se on lisäpalkalle kuin pelkkä palvelusvuosien määrä. Miksi vanha ja huono työntekijä ansaitsee saada parempaa palkkaa kuin nuori ja hyvä? Kuuma kysymys palkkausjärjestelmässä on tietysti se, että kuinka se maksetaan - pakollinen ominaisuus järjestelmässä on takuupalkka, eli kenenkään palkka ei voi laskea. Lisärahaa pitäisi siis löytyä jostain. Mistä, on kai edelleen vähän mysteeri.

10.02.2005 klo 17:05 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kiva lahja Johannalta

Minulla on selvästikin vaimo, joka tuntee minut. Kun Johanna kuuli kaveriltaan Bill Brysonin kirjasta A Short History of Nearly Everything, kellot soivat ja kas, sain kirjan yllätyslahjaksi. Oikeaan osui, sillä noin nimetty kirja ei voi olla huono.

Kirjan aiheena on nimen mukaisesti vähän kaikki. Kirjailija itse muotoilee asian näin: How we went from there being nothing at all to there being something, and then how a little of that something turned into us, and also what happened in between and since.

Tiedettä kiinnostavasti popularisoivien kirjojen suurena ystävänä odotan tätä lukukokemusta suurella mielenkiinnolla.

9.02.2005 klo 10:57 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Dim sum

Laitoin sunnuntaina jännittävää syötävää. Jollain hyvällä täytteellä varustetut taikinanyytit ovat perushyvää ruokaa - esimerkiksi raviolit ja tortellinit, joita meilläkin syödään aina toisinaan. Tässä oli sitten itämainen versio.

Dim sum tarkoittaa sydämen kosketusta ja on kai aika yleinen nimi erilaisille pikkunaposteltaville (esimerkiksi kevätkääryleet taitavat mennä dim sum -kategoriaan mainiosti), mutta tässä on kyse nimenomaan täytetyistä taikinanyyteistä. Näitä näin jossain Hong Kong -leffassa syötävän, joten kun resepti tuli Parhaassa keittokirjassa vastaan, piti kokeilla, nyt vasta sattui sopiva aika.

Taikina:

1 ½ rkl / 15 g kuivahiivaa
2 ½ tl sokeria
3 rkl haaleaa vettä
8 1/4 dl vehnäjauhoja
3 dl haaleaa maitoa

Sekoita hiiva ja sokeri haaleaan veteen (tarkoittaa siis noin 42-asteista, jotta kuivahiiva herää), kunnes hiiva on liuennut. Anna seoksen kohota kaksinkertaiseksi (minä en huomannut nesteessä kummempaa kohoamista, mutta eipä tuo haitannut). Mittaa jauhot kulhoon, lisää hiiva ja maito vähän kerrallaan. Sekoita tasaiseksi. Alusta taikinaa 10 minuuttia. Anna kohota kaksinkertaiseksi, eli noin 1,5 tuntia.

Vaivaa taikinaa 5 minuuttia. Kieritä pötkyläksi ja jaa 24 osaan. Kauli palat noin 10 sentin kokoisiksi lätkiksi, ripotteli pieni kauhallinen täytettä ja nipistä tiiviiksi pussukaksi. Anna levätä 30 minuuttia ennen keittämistä. Keitä nyyttejä höyryssä voimakkaasti kiehuvan veden päälle 15 minuuttia.

Keittokirjassa oli täytteellekin resepti, mutta en noudattanut sitä, kun en löytänyt kiinalaista soijaa. Laitoin nyytteihin sen sijaan possun kinkkusuikaleita, joita maustoin curryllä. Hyvää oli. Täytteessä on olennaista kypsennys etukäteen, koska höyrykeittäminen tuskin riittää täytteen kypsentämiseen.

Taikina oli hankalan tahmeaa, nyytit tarttuivat mihin tahansa. Lepuutusvaiheessa ne turposivat hieman ja tarttuivat toisiinsa ja lautaseen, kattilassa ne tarttuivat ritilään ja toisiinsa (nyytit pitääkin pitää mahdollisimman hyvin erossa toisistaan keitettäessä) ja niin edelleen. En tiedä, oliko taikinassani syy tarttumiseen, vai onko ilmiö yleinen.

Hyvää oli, kuitenkin. Teemme toistekin, jollain eri täytteellä. Sen verran kuivia nyytit olivat, että kehittelemme vielä jonkun kastikkeen niiden seuraksi.

7.02.2005 klo 14:17 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Harkat hoidettu

Ensimmäinen kierros tiedonlähteiden harkkaryhmää hoidettu. Hyvin meni, ei vaikeuksia tekniikan eikä muunkaan kanssa. Tähän tapaan kun jatkuu, tiedossa on kevyesti tienattua rahaa. Pahin vaiva on työpaikan vaihtaminen kolme kertaa päivän aikana, juoksemista piisaa vaikka yliopisto ja kirjasto lähekkäin ovatkin. Kauempaa ei enää ehtisikään. Ennen infon laitos oli kirjaston kanssa samassa talossa, olisipa vieläkin...

7.02.2005 klo 14:00 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tiedonlähteiden harkat

Ensimmäiset tiedonlähteiden harkat olisivat sitten tänään. Hermostuttaa, kieltämättä, mutta eiköhän siitä selviä. Eniten epäilyttää esitystekniikka - mitenköhän onnistuu videotykin käyttö, mitenkään valmistautumatta. Ehkä siitä selviää, toivottavasti apua järjestyy. Tiedollinen valmistautuminen on jäänyt vähälle (en esimerkiksi tiedä tehtävien oikeita vastauksia), mutta toivottavasti opiskelijoille saadaan silti järjestymään myönteinen oppimiskokemus. Minun ei kai kuulukaan toisaalta opettaa mitään, tiedonlähteisiin on perehdytty luennoilla. Minä vain käyn tehtävät läpi ja sillä selvä. Saapa nähdä, miten käy.

7.02.2005 klo 08:38 | Kommentoi | TrackBack (0)

Hellboy

Hellboy vastasi odotuksia kiitettävästi: sarjakuvamaista kevythömppää hauskalla okkultistinatsiteemalla. Hyvä, mutta ei todellakaan erinomainen. Kannattaa silti vilkaista, jos kepeän toimintaelokuvan haluaa nähdä. Sarjakuvaa lukemattomana mahdolliset asiavirheetkään eivät päässeet häiritsemään - hyvä niin.

7.02.2005 klo 08:24 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kleptones sekoittaa

Nappasin talteen Kleptonesin levyn A Night At The Hip-Hopera, joka on melkoinen sekoitus Queenin musiikkia ja hip hop -hittejä. Levyä ei kaupoista löydy, mutta Kleptonesin sivuilla on useampikin linkki, joista levyn saa.

Waxyn kokoama lista samplatuista levyistä kertoo, mistä on kyse. "Bicycle Riden" ja Eminemin "Slim Shadyn" naittaminen toimii esimerkiksi hämmentävän hyvin. Vähemmän puritaanisten Queen-fanien ja hauskannokkelan musiikin ystävien kannattaa tutustua.

5.02.2005 klo 13:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kyöpelit-gaala

Tärvelin eilen yöuniani Kyöpelit-gaalassa. Aiheesta enemmän Pelimerkintöjen puolella, mutta todettakoon täälläkin, etteivät hienot gaalajuhlat ole lainkaan minun alaani. Olin vähän pihalla ja palloilin enimmän osan ajasta itsekseni. Eipä ole minusta jututtamaan tuntemattomia sulavasti. Vaikka joitain paikalla olleita nimeltä olisin tietänytkin (esimerkiksi Pelit-lehden toimitus), nimien ja naamojen yhdistäminen olikin vaikeampi juttu. Pelit-lehden toimittajista tunnistin vain Turusen, muista julkkiksista Playn Miika Huttusen.

4.02.2005 klo 10:04 | Kommentoi | TrackBack (0)

Taikanappi

Haluatko linkittää tähän blogiin tyylikkäästi? Lisää vain sivuillesi seuraava koodinpätkä:

<a href="http://www.melankolia.net/" title="Mikko Saari : Elämä ja mielipiteet"><img src="http://www.melankolia.net/kuvat/mikkosaari.png" width="80" height="15" alt="Mikko Saari : Elämä ja mielipiteet" border="0" /></a>

Tuloksen pitäisi näyttää tältä:

Voit kopioida napin itsellesi, mutta minunkin sivuilleni saa linkittää (nappi on varsin vaatimattoman kokoinen). Minun sivuiltani linkitetty nappi sitä paitsi vaihtaa väriään, jos blogin väritys sattuu joskus vaihtumaan.

Jos mielit vastaavaa nappia itsellesikin, Adam Kalseyn napintekokone auttaa.

1.02.2005 klo 09:41 | Kommentoi | TrackBack (0)

Lehtitilausten taikaa

Näin se käy: soitin eilen Pelit-lehden tilaajapalveluun ja ilmoitin lopettavani kestotilauksemme lehden korkean hinnan vuoksi. Asiakaspalvelija ilmoitti heti, että hinta voidaan puolittaa, mihin suostuin ja nyt tilaus jatkuu puoleen hintaan. Hinnan puolittaminen onnistui kuulemma vain tämän kerran, mutta luulenpa, että ensi vuonnakin selvitään alennushinnalla. Jos ei noin kätevästi, niin sitten lopettamalla tilaus tyystiin. Viimeistään seuraavalla viikolla alkaa puhelin soida ja lehtimyyjät tehdä tarjouksiaan. Jos vaikka taas saisi pelin.

Pelaajan kohdalla tilauksen päättyminen tiesi soittoja, olisi saanut isosta pelivalikoimasta valita haluamansa pelin. Olivat huonoja, muuten tilaus olisi voinut jatkuakin. Mikrobitistäkin soiteltiin ja tarjottiin puolitettua hintaa ja eilen taas tuli puolihintaa tarjoava mainoskirje. Tyhymä se on, joka tällaisessa aggressiivisen kilpailun täyttämässä ilmapiirissä täyttä hintaa lehdestään maksaa, sanon minä, ja nautin tarjoushintaan saadusta lehdestä seuraavankin vuoden.

1.02.2005 klo 08:29 | Kommentoi | TrackBack (0)