Edellinen kuukausi: maaliskuu 2005
Seuraava kuukausi: toukokuu 2005
Nick Cave ja toverit
Aloittamalla Nick Cavesta ja Bad Seedseistä ja laajentamalla siitä joskus Bad Seedseissä soittaneiden muusikoiden omiin bändeihin saa aika laajan valikoiman hyvin mielenkiintoista musiikkia. Tällä metodilla ovat löytyneet esimerkiksi Barry Adamson, Anita Lane, Einstürzende Neubauten ja tavallaan myös PJ Harvey.
Uusin lisäys tähän joukkioon on nykyisin Bad Seedsien vakiokokoonpanoon kuuluvan Warren Ellisin bändi Dirty Three. Ihastelin Ellisiä jo taannoisella keikalla, mutta Dirty Three -levyjen myötä arvostus on vain noussut.
Dirty Threen levyjä saa valitettavan kehnosti Suomesta, joten tilasin itse kolmen levyn setin Amazonista. Tähänastisella kuuntelulla kaikki kolme (Dirty Three, Whatever You Love, You Are ja She Has No Strings Apollo) ovat hyviä ja eniten kuuntelemani eli Dirty Three suorastaan erinomainen.
Dirty Three on nimensä mukaisesti trio. Etualalla on Warren Ellis viuluineen, arvokasta taustatukea antavat kitaristi Mick Turner ja rumpali Jim White. Bändin instrumentaalirock vaihtelee haikean balladinomaisesta tunnelmoinnista kakofoniseen postrock-jumitukseen. Godspeed You Black Emperorin ja Circlen kaltaisten bändien ystävät ovat kuin kotonaan Dirty Threen levyjen parissa.
28.04.2005 klo 12:19
|
2 kommentti(a)
| TrackBack (0)
URL-aakkoset
Tässäpä hauska meemi, joka tosin vaatii Firefoxin tai Mozillan, koska ainakaan IE ei järjestä osoitepalkin osoitteita sen mukaan, missä on viimeksi käyty. Aakkosjärjestyshän ei kerro mistään mitään.
Nämä ovat URL-aakkoseni:
- A on allmusic.com - Musiikki rokkaa, ja Allmusic on tiedonlähteistä parhaita.
- B on bloglines.com/myblogs - Jokapäiväistä leipää, tosin BoardGameGeek olisi ollut mainio valinta myös
- C on cheyne.net/blog/ - Kaverin blogi, jossa poikkean silloin tällöin, vaikka sitä Bloglinesillä luenkin
- D on dragongoserver.net/ - Dragon Go Server, jossa pelaan Gota.
- E on ebay.com/ - Kävin taannoin ostoksilla, mutta olen kyllä kaikkea muuta kuin aktiivinen kävijä.
- F on funagain.com/ - Koskaan en ole mitään ostanut, mutta kaupan sivuja on silti kiva selailla.
- G on gmail.com/ - Vaikka käytänkin vähänlaisesti, vei silti voiton. Käytän Googlea selaimen hakuikkunasta, siksi se ei näy tässä.
- H on helsinginsanomat.fi/viivijawagner/ - Ainoa päivittäinen sarjisannos.
- I on imperiumi.net/alb_2.php - Kirjoitan metallilevyjen arvosteluja ja on kiva lukea muiden mielipiteitä samoista levyistä. Imperiumi on paras lähde.
- J on jni.sdf-eu.org/raapusteluja/ - Blogi, jota luen Blogilistan kautta silloin tällöin.
- K on koti.mbnet.fi/provo/ - Toinen Blogilistan blogi.
- L on littlegolem.net/ - Little Golem, toinen pelisivusto, jota käytän lähes päivittäin.
- M on (enpäs kerro URLia) - Movable Typen käyttöliittymä Melankolia.netissä.
- N on nintendo.com/ - Piti tehdä taustatutkimusta Nintendo DS -artikkelia varten.
- O on openoffice.org/ - Päivitin OpenOfficen hiljattain.
- P on puolenkuunpelit.com/forum/ - Webbifoorumi, jota luen säännöllisesti (se säännöllisin liiskautui Little Golemin alle).
- Q on ei mitään! - Vain yksi koulutöihin liittyvä linkki löytyi, eikä sekään toiminut enää.
- R on rpg.net/ - En välitä roolipeleistä, mutta Shannon Appelclinen lautapeliarvostelut ovat hyviä.
- S on https://solo3.nordea.fi/cgi-bin/SOLO0001 - Nettipankki.
- T on tamcat.linneanet.fi/ - Yliopiston kirjaston tietokanta.
- U on uta.fi/hyper/ - Hypermedialabran sivut, joilla tulee käytyä, koska teen kahta hypermedian kurssia.
- V on vr.fi/ - Valtion Rautatiet!
- W on wikipedia.org/ - Informaatiota olla pitää.
- X on xe.com/ - Paras paikka tutkia valuuttakursseja.
- Y on yle.fi/ - Taisin etsiä sähköpostiosoitteita lehdistötiedotteiden lähettämistä varten.
- Z on zerodistance.fi/ - Ei mitään muistikuvaa, miksi tai milloin olen sivulla käynyt.
28.04.2005 klo 08:21
|
1 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Työnhausta seurannutta
Haen parhaillaan töitä. Koska olen luottavainen mahdollisuuksieni suhteen, olemme innostuneet keksimään jo käyttöä tulevalle palkalleni. Ei olisi kannattanut. Pohdimme nimittäin uuden kameran hankkimista ja siitähän vanha kamera otti nokkiinsa ja hajosi. Muistikortilla olevia kuvia voi katsella, mutta kuvattaessa näyttö on ja pysyy mustana. Zoomaamalla mustaan saa kohinaa, mutta sehän ei juuri lohduta.
Huonoudestaan huolimatta kamera on palvellut hyvin ja on kurjaa, että se noin vain hajosi. Yllättävää tuollainen hajoaminen, muutenkin, sillä kameraa ei ole mielestäni kohdeltu erityisen huonosti; ei ole tuupittu tai paiskottu. Onneksi ehdimme ottaa valokuvan työhakemukseen: ehkä se siivittää minut virkaan, josta saadulla palkalla voin ostaa uuden kameran.
25.04.2005 klo 08:10
|
1 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Aprilin juhlat ja The Last Horror Movie
Aprilin juhlat on niitä elokuvia, joka ei välttämättä ole videovuokraamon vakuuttavinta tarjontaa kannen perusteella, mutta kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen. Pienimuotoisessa indieleffassa on hyviä näyttelijöitä ja sydäntälämmittävä tarina. Kuvio on tavallaan aika perinteistä kiitospäiväleffaa, mutta vaikka elokuvassa perheen musta lammas pyrkiikin paikkaamaan välejään perheeseensä, tapahtumissa on riittävästi särmää ja tummaakin huumoria tasapainottamaan väistämätöntä siirappisuutta.
The Last Horror Movie yrittää olla erilainen kauhuleffa. Murhiaan dokumentoiva sarjamurhaaja jutustelee kameralle nokkelana ja lahtaa viattomia. Pisteitä leffa ansaitsee brittiläisyydestä ja Kevin Howarthista pääosassa; mies tekee hienon suorituksen hieman erikoisena sarjamurhaajana. Synkässä aiheessa on mukava annos huumoria, joten lopputuloksena on positiivisesti erilainen leffa, jonka loppu onnistui kaikesta teennäisyydestään huolimatta säväyttämään.
24.04.2005 klo 12:50
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Kukkia ja sidontaa
Viikonlopun elokuvana katseltiin Stella Polaris -improvisaatioryhmän elokuva Kukkia ja sidontaa. Elokuva kertoo makkaratehtaan ympärillä pyörivästä yhteisöstä, jonka ihmissuhteissa on monenlaista sotkua. Elokuva on hyvin omaperäinen ja erikoinen tunnelmaltaan, tyylilaji vaihtelee vähän miten sattuu. Loppuratkaisu oli mielenkiintoinen. Näyttelijät olivat yleisesti ottaen kerrassaan erinomaisia, mutta se oli jo aikaisempien näytteiden perusteella selvää.
Älkää muuten odottako, että Stella Polariksen nettisivuilla olisi mitään mainintaa elokuvasta. Elokuvalla onkin omat kotisivut.
19.04.2005 klo 13:51
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Kuva-arvoitus

Mitä tässä kuvassa tapahtuu? Selityksiä kaivataan.
19.04.2005 klo 11:29
|
4 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Kevätyllätys
Odottamaton palkansaanti on aina kivaa. Enhän minä yhtään muistanut, että kirjastolta maksavat vielä palkkaa maaliskuulta. Jee!
14.04.2005 klo 15:22
|
1 kommentti(a)
| TrackBack (0)
G
Seminaarityössäni menee vähän muutakin kuin etusivu uusiksi. Tutkiessani tiedonhakujen tarkempia tuloksia analyysia varten, huomasin, että eräajotiedostoissa on ollut virheitä. Tutkin sanakirjasta löytymättömien sanojen sumeaa kääntämistä kieltenvälisessä tiedonhaussa. Sen sijaan, että käännösvastineet olisi korjattu jokaisessa kohdassa hakulauseita, korjaus onkin tapahtunut vain jokaisen hakulauseen ensimmäisessä esiintymässä. Seurauksena useimpien kyselyjen tulokset eivät pidä paikkaansa.
Kaikki uusiksi siis ja tämä vain siksi, että käyttämästäni perl-ohjelmasta puuttui yksi g-kirjain.
14.04.2005 klo 11:28
|
2 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Amityvillen kauhut
Elokuva piti katsoa, päädyimme vähän tylsästä valikoimasta Amityville Horroriin. Jonkinasteinen klassikko lienee kyseessä, leffa ilmestyi vuonna 1979. Aivan vaikkapa Manaajan tasolle leffa ei kuitenkaan yllä, vaikka samantyyppistä katolista kauhua onkin, ja vieläpä tositarina.
Paholaisen riivaama talo on ihan kelpo aihe kauhuleffalle, mutta Amityville Horror ei aivan täysin purrut. Kauhua rakennellaan hiljakseen ja ihan tyylikkäästi, mutta liiankin rauhallista tahtia; elokuva voisi hyötyä tiivistyksestä. Loppuun jää sitten kliimaksinmentävä aukko. En paljasta, miten siinä sitten kävi, mutta odottamattoman lattea ratkaisu elokuvassa oli.
Ratkaisu tietysti on mikä on, sillä elokuva perustuu tositapahtumiin. Toiselta DVD:ltä löytyvä dokumentti osoittautuikin elokuvaa kiinnostavammaksi. Tapaus on jäänyt vieraaksi, en tiedä, onko Amityvillen kummitustalo ylipäätään Suomessa tuttu juttu vai onko vika tapahtuma-ajassa ennen allekirjoittaneen syntymää. Joka tapauksessa talossa tapahtui kuusi uhria vaatinut verinen murha, jonka jälkeen uusille asukkaille alkoi silkka helvetti.
Dokumentissa nähtiin erilaisia henkimaailman asiantuntijoita vuoroin vakuuttamassa ilmiöiden aitoutta ja vuoroin syyttämässä toisia huijareiksi. Rahaa oli ilmeisesti pelissä, samoin henkilökohtaista loanheittoa puolin ja toisin. Meedioiden todistuksiin en usko hetkeäkään, mutta mitä talossa tapahtui, on muuten melkoinen mysteeri. Myöhemmät asukkaat ovat viihtyneet, kuulemma, mutta kärsivät tungettelevista pällistelijöistä.
Jännä tapaus, kaikin puolin, mutta vähän tylsä elokuva.
11.04.2005 klo 15:50
|
1 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Hyvää musiikkia
Viime aikoina on vastaan uinut vähintäänkin kohtalaisen mukava määrä hyvää musiikkia. Nick Caven B-Sides & Rarities -laatikko on yksinkertaisesti huikea: laatikko on täynnä hyviä biisejä. Cavella kun on riittänyt hyviä kappaleita sinkkujen b-puolille asti. Joukossa on muutenkin ihan kiinnostavaa tavaraa. Suositellaan muillekin, kuin kovimmille faneille.
PMMP:n uusi levy Kovemmat kädet on merkittävästi parempi kuin mitä Rusketusraitojen perusteella voisi päätellä. Kuriositeettina mainittakoon vaikkapa kappale Maria Magdalena, jolla ei voi olla olematta jotain yhteyttä Mana Manan samannimiseen klassikkoon. Ettei vain olisi laulun kertojaminä nimenomaan se mielisairaalaan joutunut tyttö? Jännä levy, joka tapauksessa.
Morriseyn Live at Earls Court on hyvä live. Uudet suosikit ja hyviä Smiths-hittejä, eipä sitä muuta kaipaa. Mies on elämänsä kunnossa. Johnny Marrilla ei taida mennä ihan yhtä vauhdikkaasti?
Liekin uusin, Rajan piirsin taa, on jälleen kerran edellistä parempi. Nimibiisi on huikea, ja muutenkin levy on erinomainen.
Mainitaan nyt vielä Tori Amosin The Beekeeper, joka on oivallinen, ja Placebon kaikki levyt, jotka ovat ihania.
Tulevista levyistä mainittakoon Garbagen uusi (Bleed Like Me), joka kuulostaa siinä määrin hyvältä, että se on pakko-ostos. Maija Vilkkumaan ensi keskiviikkona ilmestyvä löytää sekin tiensä kokoelmiimme melkoisella varmuudella.
9.04.2005 klo 16:45
|
3 kommentti(a)
| TrackBack (0)
Käytännön tiedettä
Onpas tieteentekijämäinen olo. Taustalla Inquery-hakusysteemi prosessoi valmistelemiani tiedonhakuja (vertailen di- ja skipgrammien vaikutusta lääketieteellisten kieltenvälisten tiedonhakujen onnistumiseen), odotteluaikaa tapan pohtimalla Cumulative Gain -menetelmän XML-toteutusta graduani varten.
1.04.2005 klo 14:05
| Kommentoi
| TrackBack (0)