Edellinen kuukausi: helmikuu 2009
Seuraava kuukausi: huhtikuu 2009
Herra Heinämäen Lato-orkesteri
Lastenmusiikin suhteen viime aikojen ykköslöytö on ollut ehdottomasti Herra Heinämäen Lato-orkesteri, jonka bongasimme Pikkukakkosesta. Mikä ei kuulu joukkoon? -video ei tarvinnut nähdä kuin pari kertaa, niin jo tiesi olevansa asiakysymysten äärellä. Huisin hauska biisi. Lainasin kirjastosta koko Ilosofiaa!-levyn ja sieltähän niitä helmiä löytyi enemmän. Mainio plätty, suosittelen tutustumaan.
Uudempi Nyree näkkäri -levy piti myös lainata ja hyvähän sekin on, mutta ei kyllä yhtä nokkelanhauska kuin Ilosofia. Suosittelemme, mutta kevyellä varauksella. Ensikertalaisten kannattaa aloittaa Ilosofiasta, koska se nyt vaan on parempi.
Joka tapauksessa bändi on laadukkaan lastenmusiikin ystäville silkkaa namia. Heikki Salo on taitava sanoittaja ja osaa kyllä keksiä kaikenlaista juonikasta. Sanoituspuolella kauneinta Heinistä on ehdottomasti Ilosofialta löytyvä Kutituksen alkeet, joka toimii erittäin hyvin myös musiikillisena huumorina. Kutituksen perusteita opettava kappale tekee tutuiksi niin möhkötyksen, leukajoulun kuin satuläpän.
Sävellyksistä vastaa pääasiassa Janne Louhivuori, pitkän linjan ammattimuusikko, joka on soittanut yli 200 artistin levyillä. Kokemusta ja näkemystä siis löytyy ja se kuuluu, Heiniksen musiikki on monipuolista ja monesta kaivosta ammentavaa, oikeasti taidokasta ja tasokasta. Jaksaa siis aikuinenkin kuunnella ja lapset myös.
Nää sedät olisi kiva nähdä livenäkin, täytyypä syynätä keikkakalenteria.
29.03.2009 klo 13:38
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Linkkejä
Todettakoon, että Kirjavinkkien osoite on nyt sitten Kirjavinkit.fi, niinkuin kuuluu olla. Ihme kitsastelua, etten viime vuonna uutta domainia hankkiessa ottanut suoraan fi-osoitetta, onhan se nyt selkeästi parempi kuin net. Päästäänpä suomalaiseen internetarkistoonkin, sinnehän tallennetaan kaikki fi-sivustot.
Linkitettäköön pari pikkuprojektia. Franklin Mint -keräilijöitä, kukaan lukijoista? Niin arvelinkin. Comic and Cartoon Auctions saattaa sentään kiinnostaa vähän useampaa.
24.03.2009 klo 12:20
| Kommentoi
| TrackBack (0)
Hyviä ohjelmia
Olen törmännyt pariin varsin erinomaiseen ohjelmaan viime aikoina, jaetaanpa vinkkejä.
Parallels Desktop on todella, todella siisti viritys. Parallelsin avulla voi asentaa Macille virtuaalikoneita, joissa asuu vaikkapa Linux tai Windows XP. Kiitos Parallelsin, pystyn ajamaan esimerkiksi Internet Exploreria tai Google Chromea OS X:ssä. Tokihan se onnistuu Applen omalla Boot Campilla, mutta Parallelsin avulla Windows-ohjelmat toimivat kuten OS X -natiivit ohjelmat, ei siis tarvitse erikseen buutata Windowsin puolelle, sen kun käynnistää virtuaalikoneen.
Erittäin siisti viritys, siis, ja suosittelenkin Parallelsia ehdottomasti kaikille Mac-käyttäjille, joilla on mitään tarvetta ajaa Windows-ohjelmia - vaikkapa sitä Exploreria. Tällä systeemillä katselee vaivatta vaikkapa Ylen vain Windows-yhteensopivia TV-ohjelmia. Kovimpaan pelikäyttöön virtuaalikoneen tehot eivät riitä, mutta peruskäyttöön oikein mainiosti.
Airfoil mahdollistaa äänen lähettämisen paikasta toiseen. Tämä on tarpeellista, jos sattuu käyttämään AirTunesia eli lähettää ääntä koneelta stereoihin. AirTunes tukee normaalisti vain iTunesia, mikä on harmi, jos sattuu tykkäämään vaikkapa Spotifystä (tai Last.fm:stä jne.). Airfoil pelastaa, sillä sen avulla voi lähettää mitä tahansa ääntä AirTunes-yhteensopiviin etäkaiuttimiin.
Airfoililla voi myös lähettää ääntä useampaan paikkaan yhtä aikaa. Lisäksi yhdistelmällä Airfoil + Airfoil Speakers voi lähettää ääntä toiselle samassa verkossa olevalle koneelle. Näppärä viritys, tämäkin.
2.03.2009 klo 18:35
| Kommentoi
| TrackBack (0)