Tervemenoa Kokkolaan

Jos muuten haluatte nähdä jotain väkevästi hienoa, käykääpä katsomassa Leea Klemolan näytelmä Kokkola. Eipä ole ihan suotta Vuoden näytelmä 2005 -palkinto napsahtanut kohdalla. Tällaista on hyvä teatteri! Tahti on reipas, nauraa saa katketakseen ja samalla näytelmä koskettaa syvältä ja lujaa.

Absurdi tarina pyöri aika ison ihmisjoukon ympärillä, ja millainen henkilökaarti näytelmässä olikin! Todella uskomattomia, upeita tyyppejä. Erinomaista työtä kautta linjan, ei voi muuta sanoa. Kiskotaan nyt väkisin muutama erityisen helmi:

Heikki Kinnunen oli loistava Marja-Terttu Zeppelin, 60-vuotias Grönlantiin himoitseva portsari. Ei ollut mikään ”hehheh, mies pukeutuu naiseksi”-veto, vaan todella vakavasti otettava, hieno rooli. Pankaa kylmää kovemmalle!

Klaus Klemolan (Leea Klemolan veli) Piano Larsson oli oivallinen arktinen filosofi ja yleinen säätäjä. Näytelmä pyöri oikein näppärästi Pianon navan ympärillä. Mitä pitäisi tuumia miehestä, jonka reaktio toisissa paniikkia herättäviin tilanteisiin on riisua vaatteet pois?

Ritva Jalosen Katariina oli kerrankin ihan oikea vammainen. Ei siis mikään tyypillinen sankarivammainen, vaan oikeasti todella ikävä ja inhottava tyyppi, ihan riippumatta vammaisuudestaan. Eikä Katariinasta sittenkään voi olla pitämättä, kuten ei muistakaan näytelmän henkilöistä.

Leea Klemolan haastattelu Utaimessa tarjoaa pari kiinnostavaa anekdoottia:

Kokkola on Klemolan sanoin dokumenttiteatteria. Näytelmää ovat alusta asti olleet mukana tekemässä hänen veljensä Klaus ja tämän kaksi ystävää, joiden maailmankuvaan näytelmä pohjautuu. Miehillä on myös keskeiset roolit näytelmässä, vaikka heillä ei ole aiempaa kokemusta näyttelemisestä.

Mutta kirjoittaminen jatkuu. Klemolalla on jo mielessään jatko-osa Kokkolalle, työnimellä Kohti kylmempää. Tulevaa näytelmää hän tulee työstämään veljensä Klaus Klemolan kanssa.

Suosittelisin Kokkolaa kyllä kaikille. No, en ihan – alastomuutta ja reipasta kiroilua on syytä kestää, koska sitä riittää, mutta muuten! Jos ei muuten teatterissa käy, nyt kannattaisi kyllä harkita. Harvoin näkee näytelmää, joka on näin hauska, näin traaginen, näin suomalainen, näin maanläheinen ja näin hyvin toimiva. Kolme tuntia vilahti hetkessä.

Syötti ja vaihto

Kävin Gigantissa kameraostoksilla. Sain kameran (IXUS 40, vanha mutta luotettava, eikä hinta ollut paha), mutta vähän jäi paha maku ostosreissusta. Jotenkin ei vain istu se, että kun markkinoidaan kameraa tarjoushintaan, niin myyjän ensimmäinen kommentti liikkeessä on ”älä osta sitä, osta tämä toinen, hinta on sama mutta tämä on parempi”. Tulee vähän bait and switch -taktiikka mieleen.

Kaipa se Casion kamera olisi ihan kelpo ollut, mutta jätin väliin. IXUS on oman kokemuksen perusteella laatupeli, kun taas Casion laadusta ja käyttömukavuudesta ei ole yhtään mitään kokemusta. Megapikseli enemmän tai vähemmän ei merkitse minun käytölläni oikeastaan mitään ja Casion automaattinen kuvanvakain ei sekään ollut huikea myyntivaltti. Jos myyjä sanoo, että sen ansiosta ottaa aina pelkästään onnistuneita kuvia, epäilykset heräävät heti. Ehkä olen vain liian kyyninen.

Oli se kokemus, onneksi sentään parempi kuin Thomas Hawkilla.

Kaasuvalo ja Shawshank Redemption

Viikonloppuna nautittiin kulttuuria runsain määrin. Lauantain ohjelmassa oli Tiina Lymin tähdittämä Kaasuvalo kaupunginteatterilla. Kaasulamppujen aikaan sijoittuva psykologinen jännitysnäytelmä oli kieltämättä varsin jännää nähtävää. Äänitehosteilla ja valoilla kikkailu toimi, samoin oivalliset pääosat. Erityisesti Tiina Lymi ja Heikki Kinnunen olivat erinomaisia. Kannattaa katsoa, ehdottomasti.

Sunnuntaina katseltiin Rita Hayworth – Avain pakoon, eli The Shawshank Redemption, tuo IMDB:n listojen ykkösnimi (tosin tällä hetkellä on Kummisedän perässä kakkosena). Mikäs siinä, olihan se hyvä. Aika definitiivinen vankilatarina, jopa, siinähän ne kaikki vankilaleffan tärkeimmät elementit olivat. Mitä muuta tarvitsee? Ehdottomasti suositeltava tapaus, viihdytti tasaisen varmasti koko pitkän kestonsa.

Taikavarvut ja maasäteily

Aamulehdessä on saanut tavattomasti tilaa paikallinen kaivonkatsoja, joka etsi taikavarvullaan syöpää ja muita vaivoja aiheuttavia vesisuonia. Vanhusten huono tila vanhainkodeissa johtuu kuulemma näistä, ainakin Tampereen Koukkuniemessä. Kaupungintalolla sentään vain yhden työntekijän työpistettä pitäisi siirtää vesisuonien vuoksi.

Jepjep. Tämä huuhaalla pelottelija sai kaksi juttua lehdessä, ennenkuin tänään julkaistiin järkevämpi vastine. Jouni Vilkan kirjoitelma Kaivonkatsojat : Kaivonkatsonta esimerkkinä magiasta, epätieteestä ja paranormalismista on hyvää luettavaa aiheesta kiinnostuneille. Skepsiksen Ihmeellisessä maailmassa on myös artikkeli taikavarvuista.

Kerrataan nyt vielä tässäkin: maasäteilylle ei ole minkäänlaisia tieteellisiä perusteita. Kysymys ei ole myöskään siitä, etteikö asiaa olisi tutkittu avoimin mielin. Päinvastoin: kaivonkatsonta on tutkituimpia paranormaaleja ilmiöitä niin Suomessa kuin maailmallakin. Tästä esimerkkinä Oulun yliopiston tutkimukset (Maasäteilyraportti Skepsiksen sivuilla). Näissä, kuten muissakin tutkimuksissa, kaivonkatsojat eivät ole pystyneet todistamaan yhtään mitään, varvulla katsoja pärjää yhtä hyvin kuin satunnaisesti arvaaja.

Google Analytics

Sitemeter sai kenkää kaikilta sivuiltani. Tilalla on Google Analytics, joka tarjoaa täysin ilmaiseksi aivan käsittämättömän hienot tilastoinnit ja raportit. Ihmeellistä. Suosittelen perehtymään. Homma vaatii kärsivällisyyttä, sillä ainakin omalla kohdallani Googlella kesti monta päivää keksiä, että olin laittanut koodit paikalleen niinkuin pitää.