Oman osuuteni aikana ei ollut kovinkaan paljoa diplomatiaa, pikemminkin vain siitä kuinka hyvin Ranska ja Italia pystyvät koordinoimaan liikkeensä. Ei valitettavasti kovin hyvin. Mahdollisuudet olivat paljon parempaan, ja lopun liikkeenkin arvasin, ja se olisi ollut torjuttavissa, joskin Ranskan siirto oli jotain mitä on vaikea käsittää. Ranska oli pelissä siirroissa ehkä turhan ahne, italialaisten ja saksalaisten keskusten "turvaaminen" sai vähän outojakin piirteitä, kun toisaalta taas poliittisella puolella se oli jopa yllättävänkin ystävällinen. Ionian menetyksen jälkeen oli oikeastaan Italia mennyttä. Kuitenkin tilanteessa lohdutti, että Italia oli mukana tasapelitarjouksissa. Jokin ajatusvirhe Ionian tapauksessa, ja sitten tuotapikaa Italia oli yhdessä keskuksessa. Ja sekin etulinjassa. Eli vain ajan kysymys, milloin Italian hallitus siirtyy Eritreaan.
Diplomaattisesti Ranska oli kovin vaikea tavoittaa, ja osittain siitä syystä Itävalta pääsi etenemään. Itävallan kanssa ei tullut juurikaan keskusteltua, aluksi olisi voinut olla teoreettinen keskustelumahdollisuus, mutta Itävaltakin taisi arvella, ettei siinä olisi ollut keskustelulle pohjaa pitkäksi aikaa. Itse olisin kuitenkin yrittänyt puhua Italian nahistelemaan Ranskan kanssa, mutta ehkäpä se joka tapauksessa olisi ollut turhaa.
Saksan kanssa olisi voinut ehkä keskustella enemmänkin, mutta toisaalta yhteisiä siirtoja ei ollut ja Saksakin oli riippuvainen Ranskasta. En tiedä, menikö Ranskalle ehdottamani yksikkökierrätysmahdollisuus edes Saksaan asti, sillä olisi ollut Saksan mahdollisuus rakentaa puuttuva yksikkönsä, mutta siinä oli riski, joskin Itävalta ei silloin tehnyt sitä siirtoa, joka olisi hyödyntänyt sen. Joka tapauksessa se olisi tarvinnut Saksan ja Ranskan yhteistyötä ja olisi altistanut hyvän puolustusrintaman uhan alle. Saksalta loppupelissä hyvä puolustus, jonka ranskalainen moka lopulta pilasi. Sääli.
Itävalta aloitti pelinsä liittoutumalla Saksan kanssa. Ensimmäisen vuoden jälkeen tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta, kun Venäjä tuli Galiciaan ja Turkki blokkasi Kreikan. Tilanne kuitenkin kehittyi toiseen suuntaan, kun pääsin jotenkin 1902 Romaniaan ja 1903 Varsovaan. Venäjä ei ilmeisesti kommunikoinut kovin aktiivisesti muidenkaan kanssa... itse en saanut häneltä yhtäkään viestiä.
Tämän jälkeen sovin Italian kanssa Turkin ja Englannin kanssa Venäjän jaosta. Molemmat operaatiot etenivät varsin hyvin, Englanti pääsi vahingossa jopa Sevastopoliin asti peliteknisistä syistä... 1905 Ranska alkoi näyttää niin vahvalta, että pyrin muodostamaan Englanti-Saksa-Itävalta-Italia-neliliiton rajoittamaan asiaa. 1906 kuitenkin aloin uskoa Ranskan vakuuttelua siitä, ettei hän ole enää uhka, joten hyökkäsin Saksaan ja Italiaan sekä otin Englannilta sopimuksen mukaisesti Moskovan. Tässä vaiheessa Italia olikin saanut koko Turkin, mutta Italian niemimaa oli jäänyt avoimeksi...
1907 Saksa tarjosi rauhaa, jos antaisin Munchenin takaisin. Suostuin tähän saadakseni voimaa Italiaa vastaan Turkissa ja Apenniineilla. Muutin kuitenkin mieltäni, kun Saksa alkoi vaatia myös Warsovaa perustelulla "en hyväksy kehitystä, joka vie Itävalta-Unkarin soolovoittoon tässä pelissä". Rajansa sopimuksillakin... :=)
Pyrin myös ajamaan yllättäen Romaniaan tulleen Turkin viimeisen armeijan Mustanmeren ympäri Italiaa kiusaamaan. Onnistui varsin hyvin, tämän vuoksi Italialta jäivät Kreikka ja Bulgaria turhan heikoiksi myöhemmin.
Pelissä esiintyi kyllä paljon siirtolaisuutta: englantilainen Venäjä ja italialainen Turkki, samaan aikaan kuin näiden omat maat olivat muilla...
1909 Turkki aiheutti sitten viimeisenä tekonaan harmillisen Moskovan kaatumisen Saksalle. 1910 olin kasvanut jo 14 keskukseen saatuani Konstantinopolin, Moskovan, ja Berliinin. Tässä vaiheessa keskityin ehkä liikaa Turkin valtaukseen niin että Italia sai Napolin ja Rooman takaisin... Kuitenkin vuonna 1912 Saksan keisarin pahin painajainen toteutui, kun hallitsin koko laudan kaakkoiskulmaa. Tämän jälkeen oli jo lähes pattitilanne, kun kaikki muut tuntuivat liittoutuneen minua vastaan... halusin kuitenkin (ilmeisesti ainoana) jatkaa peliä, koska halusin, ettei pattitilanteeseen jäisi jossittelun varaa. Hitaasti ja epävarmasti sainkin sitten torjuttua Syyrian maihinnousun ja vallattua Italiasta pari keskusta lisää, peläten koko ajan että Berliini hyökkäisi Muncheniin (syksyllä 1914 A Ber-Mun Bur, Ruh ja Kie tuella+F BAL-Ber = Munchen Saksalle). Sitten tulikin jo vuosi 1916 ja elämäni toinen Diplomacy oli ohi.
Pelini alkoi hyökkäyksellä Englantiin. Italia tuntui merkillisen riidanhaluiselta, mutta tuntui myöntyvän rauhaan, joten uskalsin keskittyä pohjoiseen. Saksa ja Itävalta liittoutuivat hyvin pian, ja molemmat tuntuivat luotettavilta; tosin pian havaitsin että ensivaikutelma Saksan kohdalla petti. Vaikka päätavoite, eli Englannin valloittaminen etenikin, Saksa ei pitänyt juuri mitään lupauksiaan vaan veti välistä minkä kerkesi. Venäjältä en taas koskaan kuullut sanaakaan, ja kun pelaaja korvattiin ei tilanne parantunut. Turkin kanssa oli pientä viestintää, mutta tilanne ei suonut mahdollisuutta yhteistyöhön oikein missään vaiheessa.
Englanti roikkui kartalla ihailtavan pitkään Venäjän kustannuksella. En muista pääsikö hän Sevastopoliin saakka, mutta Moskovaan ainakin. En ihmetellyt etteivät Saksa tai Itävalta puuttuneet asiaan idässä, sillä Englannin sinnittely hidasti Ranskaa. Hieno viivytystaistelu ansaitsee joka tapauksessa maininnan.
Jossain vaiheessa Italia lopetti kaiken kommunikoinnin ja hyökkäsi - en tiedä mitä Itävalta oli tälle sanonut, mutta hienosti neuvoteltu joka tapauksessa. Italian hyökkäyksessä oli ehkä jotain järkeä, mutta siinä, että Italia todella hyökkäsi koko voimallaan ja jätti selkänsä täysin paljaaksi Itävallan puukkoa varten, ei ollut mielestäni järjen hiventä. Varoittelin Italiaa vaarasta parin vuoron ajan, mutta tämä oli suuntansa valinnut.
Vähän aikaa näytti todella heikolta, kun ainoa valtio jonka kanssa en ollut sodassa oli Turkki. Sitten tilanne eteni ja Itävalta hyökkäsi Saksaan. Pian Saksa ymmärsi mitä oli tapahtumassa ja alkoi tehdä yhteistyötä kanssani. Kun Italian pelaaja korvattiin, kolmiliitto oli valmis.
Itävalta oli pitkään vain muutaman keskuksen minua edellä (mutta silti vaarallisen lähellä voittoa) ja tein parhaani kiriäkseni nappaamalle keskuksen sieltä ja toisen täältä - siitäkin huolimatta että se tuntui turhalta lopputuloksen kannalta.
Saksa oli tehnyt selväksi että Itävalta-Ranska -tasapeliä ei voitaisi sopia vaan Saksan oli mahduttava lopputulokseen mukaan. Leikittelin ajatuksella Saksan puukottamisesta vielä aika myöhään, mutten uskaltanut ottaa riskiä. Yritin saada Italian tasapeliin mukaan, mutta Itävalta oli liian hyvin kartalla ja yhteistyö Italian kanssa ei toiminut riittävän hyvin (mistä voin syyttää vain itseäni).
Lopulta tyrin viimeisen kerran ja Itävalta voitti. Muuten peli olisi ennen pitkää päättynyt Itävalta/Ranska/Saksa -tasapeliin. Ja jos yhteistyö Italian kanssa olisi toiminut, olisi lopputulos ollut Itävalta/Ranska/Saksa/Italia -tasapeli. Jossittelu on turhaa - Itävalta oli selvästi paras pelaaja ja teki vähiten virheitä (kun taas epäilemättä eniten puhtaita munauksia tein minä). Itävalta ehdottomasti ansaitsi voittonsa.
Onnittelut vielä kerran Antille. Kiitokset Mikolle jälleen yhdestä hyvin johdetusta pelistä ja kiitokset loppuun asti pelanneille pelaajille.
Oma pelini pyrin aloittamaan liittosuhteella Ranskan kanssa. Pientä kahinointa meillä taisi Ranskan kanssa koko ajan alla mutta yhtestyötäkin oli minusta tässä pelissä ihan kiitettävästi Saksan ja Ranksan suhteissa. Suunnitelmanani oli laajentua Brittein saarille ja Skandinaviaan ja sitten Venäjälle.
Peli kuitenkin eteni niin, että Itävalta paisui selustassani kovempaa vauhtia kuin olisi ollut Saksan kannalta edullista ja eräässä vaiheessa päätin kääntää aseet kokonaan pois länestä kohti idän vaaraa. Ranska pelasi tässä tilanteessa hieman opportunistisesti eikä ollutkaan aivan täysiilä tukemassa Saksaa taistelussa Itävaltaa vastaan, vaikka yhtälailla liiallisuuksiin paisunut Itävalta olisi ollut hänellekin vaarallinen. Niipä Brittein saaret ja Norja luisuivat kokonaan Ranskan käsiin. Itärintamallakin valitettavasti jäin alakynteen ja Saksan tie suurvallaksi oli sitten sitä myöden poikki.
Loppupelissä pyrin täysilla hyödyntämään Saksan asemaa puskurina ja tasapainottavana tekijänä kahden suuremman valla välissä. Tällä stretgialla sainkin estetyä Saksan tuhoutumisen ja stabiloitua tilanteen melko vakaaksi.
Pahaksi onneksi taisi lopussa sotaväsymys jo uuvuuttaa Ranskan yleisesikuntaa niin paljon, että Euroopan herruus lipsahti vahingossa Itävalta-Unkarille. Ilman virhettä uskoisin, että peli olisi päättynyt kolmenkeskiseen tasapeliin.
Ensinnäkin kiitokset Mikolle ja muille pelaajille. Se oli kolmas sähköpostin kautta pelattu Dippi-peli, joten vihreyteni varmaan näkyi. Hyvin aloittelijamaiseen tapaan ne kaksi muuta peliä olivat käynnissä samaan aikaan, joten liian montaa peliä syleilevä asenteeni varmisti ettei kaikkeen voinut keskittyä tarvittavalla intensiteetillä, kun oli vielä kirjoituksiin lukemisen hauskuudet edessä.
Koska pelin alkuosasta on kulunut päivä jos toinenkin ja peliin liittyvä kirjeenvaihto katosi hajonneen kovalevyn myötä, on nämä muistelut erittäin epämääräisiä, hyvin subjektiivisia ja mahdollisesti ristiriidassa todellisuuden kanssa.
Jokatapauksessa pelini lähti suhteellisen hyvin liikenteeseen. Liitto Venäjän kanssa näytti tarjoavan loistavan tulevaisuuden, kun sain Itävallan tukemaan olematonta Romanian valtaustani, jolloin Itävalta saatiin blokattua pois Kreikasta. Kuitenkin ensimmäisen vuoden menestyksen jatko näytti epävarmalta. Italia kuulosti haluttomalta käymään Itävaltaan vastaan ja silloisen Tsaarin kirjeet olivat harvassa. Niinpä hädissäni syötin Venäjälle siirrot, jotka olisivat jättäneet Sevastopolin tyhjäksi, jos Itävalta tekisi siirrot, joita hänelle ehdotin "liitomme uudistamiseksi". Noh, Itävalta ei tietenkään tehnyt lähellekään miten olisin toivonut, ja Venäjän puukotukseni pysähtyi nolosti Sevastopolin rantaan ja Italian laivastot alkoivat puskea päälle lännestä.
Tämän vuoden 1902 katastrofin jälkeenkin sain Tsaarin uskomaan, että petturuudestani huolimatta ainoa vaihtoehtomme on taistella yhdessä ja yrittää saada Saksaa hyökkäämään Itävallan selustaan. Meillä oli muistaakseni jopa jotain mahdollisuuksiakin, kun yksi Venäläinen armeija oli päässyt Galiciaan ja Itävallan sivustaan tai jotain...Yritin epätoivoisesti saada Italiaa ja Itävaltaa puukottamaan toisiaan lupaamalla melkein mitä vain ja melkein millä suunnitelmalla, mutta turhaan. Pikkuhiljaa puolustukseni rapistui ja vääräuskoiset pääsivät valloittamaan Turkinmaan, kun Venäjä hukkui omiin ongelmiinsa pohjoisessa.
Onnella tai taidolla, en muista kummalla, sain kuitenkin kuljetettua armeijani viime hetkellä Mustan meren kautta Romaniaan pakoon Turkissa tapahtuvaa teurastusta. Siellä se sitten kiusasi Itävaltaa usean vuoden ajan, ja päätyi lopulta kiertämään Mustan ja valloittamaan takaisin Ankaran. Se sankarailoru loppui kuitenkin lyhyeen italialaisten tuotua paikalle tarvittavat voimat viimeisen puolustuksen murtamiseen, mutta pystyinpäs sinnettelemään vuosikymmenen lopuille asti sentään (olikohan se vuosi 1909, kun minut elimonointiin?).
Länsivaltoihin yritin pitää jonkun verran yhteyksiä, mutta ajanpuutteen ja taidottomuuteni vuoksi ne taisivat olla aika hedelmättömiä. Ranskan kanssa oli muistaakseni joskin jonkinnäköistä teoreettistä pohdiskelua, mutta tukalan tilanteeni takia, ne jäivät myös sille tasolle.
Eliminointini jälkeen kiinnostukseni seurata peliä lopahti kunnes se heräsi jälleen uudestaan näiden monimuotoisten loppukahonoiden syttyessä. Draamaa parhaimmillaan, sanoisinko.
Antille onnittelut voitosta. Sen hän varmaan ansaitsi, ainakin minua hän pystyi huijaamaan hyvin vuonna 1902, jolloin tein varmaan sen ratkaisevan virheen pettäessä lähes kaikkia osapuolia. Lisäksi hänen liittonsa Italian kanssa oli niin luja ja toimiva, että sen jyräystä enää olisi voinut mikään pysäyttää.