Osama
Pelaajien loppukommentit
Englanti (Matias Viitasalo)
Pelin alussa ei tarvinnut miettiä lähdenkö Saksan vai Ranskan kanssa toista vastaan. Saksa tuntui luonnolliselta liittolaiselta. Ajattelin, että kunhan muut ovat saaneet Timobanin päiviltä, on ne helppo puhua Saksaa vastaan, jonka naapureita kaikki ovat. Toisin olisi ollut Ranskan suhteen. En tosin halunnut Ranskankaan kokonaan kuolevan, sillä Ranskan armeijat olisivat olleet oiva apu myöhemmin sodassa Saksaa vastaan. Alku menikin täysin suunnitelmien mukaan, niinkuin on tuntunut menevän monella muullakin. Muistaakseni Vesa tosin ehdotti armeijan laivaamista Brestiin, mutta pidin sitä liian riskialttiina ja päädyin Belgiaan. Belgian menetinkin pian sitten Saksalle huonolla tuurilla, kun tarkoitus oli vain bounssailla. Tai niin ainakin Saksa väitti. Mietin tosissani mahdollista Saksan ja Ranskan yhteistä puukkoa tuossa Belgian menetyksessä ja vaikka se varmasti olikin vain huonoa tuuria, jäi se silti kaivelemaan koko pelin ajaksi.
Venäjä ei sitten kauaa odotellutkaan Skandinaaviassa, vaan lähti suoraa päin. Melko nopeasti Tsaari saatiin kuitenkin lestiinsä Saksan kanssa, eikä tätä operaation onnistumista yhtään haitannut se, että Tuomo puukotti sekä minua että Vesaa lähes samaan aikaan. Ikävästi se kuitenkin jarrutti ja antoi Ranskalle lisää elinaikaa.
Kun Venäjä oli kaadettu, ja Ranskakin oli enää vain Espanjassa Ajattelin että nyt on iskettävä, ennenkuin Vesa ehtii niin tehdä. Vesan yksiköt kun olivat siirtyneet myös länteen päin ja laivastojakin Saksalla oli kiitettävästi. Lisäksi kun vielä oli liian aikaista meidän käydä Timobanin naapureiden kimppuun, pidin Vesan hyökkäystä varmana. Yritin puhua Ranskaa ja Itävaltaakin mukaan, mutta siinä en täysin onnistunut. Puukko jäikin varsin vaatimatomaksi, niin kuin osasin jopa aavistaa. Mutta niinhän se on, että hyökkäys on paras puolustus. Sitten alkoikin pelin taktinen osio. Sai kyllä miettiä päänsä puhki kaikkia vaihtoehtoja, jotta Saksa ei pääsisi emämaani kimppuun tai saisi keskuksiani ja samalla minulla olisi itselläni pieni mahdollisuus saada keskuksia myös Saksalta. Pommitin myös Itävaltaa kirjeillä joissa pelottelin suurella pysäyttämättömällä Saksan armeijalla joka jyrää Itävallan, jos vastatoimiin Englannin rinnalle ei heti ryhdytä. Kauan sainkin suostutella, ennen kuin Antin lupaukset vihdoin näkivät päivän valon. Tosin silloin oli jo käytännössä liian myöhäistä. Tämä sota oli siis väliaikainen, ja heti kun Timoban oli käytännössä tuhottu, saimmekin "vapauden" käydä Italian ja Itävallan kimppuun.
Näin sitten loppujenlopuksi kävikin. Sain sovittua Saksan kanssa kohtuu edulliset puolustuslinjat ja kun Saksa vielä poisti uhkaavia laivastojaan, en enää nähnyt mitään estettä yhteiselle loppupelille. Vielä kun sain houkuteltua Italian Puukottamaan Itävaltaa samalla kun itse puukotin häntä, tiesin, etten ainakaan jäisi Välimerellä kakkoseksi. Tosin en nähnyt suuria etenemismahdollisuuksiakaan Välimeren suunnalla, joten pelin lopetus tuli Englannin kannalta ihan hyvään seesteiseen vaiheeseen. Tietysti hieman harmittaa, että Marseilles ei enää ehtinyt Englannin omistukseen, mikä olisi nostanut keskusmääräni kahdeksaan.
Kiitos kaikille pelaajille! Peli oli mielenkiintoinen ja piristävä, kun piti ottaa uusi muuttuja(Timoban) huomioon, mikä muutti peliä ja järkeviä mahdollisuuksia yllättävän paljon myös kartan toisella laidalla. Tuli jopa oikeasti sellainen terrorisminvastainen sota meininki, jossa koko maailma on mukana ainakin henkisesti, vaikka todellisia sotilastoimia suorittavat vain muutamat vallat, joilla terrorismin uhka on suurin. Ja jotka julistavat koko maailman tuen tärkeyttä.
Saksa (Vesa Virri)
Taleban Diplomacy on oma varianttini, ja olenkin iloinen, että SDS:n sähköpostipeleissä oli mahdollista testata sitä. OSAMA olikin yksi tapahtumarikkaimmista sähköpostipeleistä, jota olen pelannut.
Itse sain Saksan eli juuri sen maan, jonka olin halunnutkin, sillä en ole koskaan aiemmin pelannut sitä sähköpostipeleissä. Naapureihin en ollut sen sijaan järin tyytyväinen, sillä Italiaa lukuunottamatta suhteet muihin maihin olivat pelin aikana enemmän tai vähemmän "ongelmallisia".
Oma strategiani pelin alussa oli lyhyesti sanoen seuraava: Saada Turkin naapurit lyömään Talebania (joka oli kaikille yhteinen uhka) ja liittoutua sitten joko Ranskan tai Englannin kanssa toista vastaan. Totesinkin molemmille länsinaapureilleni heti alussa, että koska Talebanin (tai Timobanin, kuten nimitys vakiintui) kaatamiseen tarvitaan sekä Italiaa että Venäjää, niin sekä läntinen kolmiliitto että Entente Cordiale ovat käytännössä poissuljettuja, sillä ne suuntautuvat parin vuoden sisällä Italiaa ja Venäjää vastaan, mikä puolestaan vain auttaa Timobania.
Olin alusta asti päättänyt, että liittoudun sen kanssa, joka on valmis lähtemään heti alusta lähtien toisen kimppuun. Englanti (Matias Viitasalo) olikin valmis aloittamaan suoraan Kanaaliin, kun taas Ranska (Tapio Eerola) halusi aloittaa varovaisesti. Muutenkin Englanti tuntui paremmalta liittolaiselta, joka ei vaihtaisi puolta esim. heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Sen jälkeen suunta olikin selvä; saimme vielä Italiankin (Juha Iso-Aho) mukaan sotaan Ranskaa vastaan.
Lisäksi Talebanin vastaisen rintaman muodostaminen sujui alussa erinomaisesti, joten ensimmäisen vuoden jälkeen kaikki näytti hyvältä: Venäjä, Itävalta ja Italia olivat hyökkäämässä Talebanin kimppuun, kun taas Englanti ja Saksa kurittivat Ranskaa Italian avustuksella.
Mikään ei kuitenkaan koskaan suju suunnitelmien mukaan ja jo vuonna 1902 Venäjä (Tuomo Meriläinen) pilasi alkuperäisen suunnitelmani. Hänelle ei nimittäin riittänyt Ruotsi ja ristiretki Turkkia (Timo ban Laitinen) vastaan, vaan hän päätti jo keväällä hyökätä sekä Englannin että Saksan kimppuun. Lisäksi hän yritti houkutella myös Italian ja Itävallan (Antti Tahvanainen) mukaan, mutta nämä (varsinkin Italia) olivat haluttomia. Seurauksena olikin vain se, että tieto vuoti Berliiniin ja oletettavasti myös Lontooseen, eikä puukotus onnistunut ollenkaan niin hyvin kuin hän ehkä toivoi.
Loppujen lopuksi Venäjän hyökkäyksen seurauksena oli vain Saksan ja Englannin liitto Venäjää vastaan. Ja kun Itävaltakin liittyi Venäjän vastaiseen rintamaan, niin Venäjä kärsi suuria tappioita 1903. Samalla Ranskaa lyötiin myös alas, kun valtasimme Englannin kanssa Brestin ja Pariisin.
1904 olin siirtynyt pelissä niukasti johtoon ennen Itävaltaa ja Englantia, mutta kuten usein on huomattu, johtoasema aikaisessa vaiheessa peliä ei välttämättä ole hyödyksi. Osasinkin varautua puukkoon, mutta en ollut aivan varma mistä suunnasta se tulisi: Italiaa en pelännyt, sillä hän tarvitsi minun apuani, mutta Englanti ja Itävalta huolestuttivat jo maineensakin vuoksi. Ensimmäinen puukko tulikin Englannin suunnalta; tosin ei järin hyvällä menestyksellä, sillä olin varautunut siihen, niin kuin aina Matiaksen kanssa liittoutuessani. : )
Tämän jälkeen oli kaikkein tärkeintä pitää muut rajat rauhallisena, sillä tarvitsin aikaa Englantia vastaan, jonka puolustusta ei ollut helppo murtaa. Tuinkin itärintamalla Itävaltaa Timobania vastaan (jopa omien etujeni vastaisesti) ja samalla eliminoin lopullisesti Venäjän, sillä mielestäni pelissä oli sillä hetkellä yksi arvaamaton randomizeri liikaa.
[Tuomo on nimittäin todella mukava kaveri, mutta hänen pelityylinsä on kuin suoraan Danten helvetistä: Kaikesta huolimatta useimmille Diplomacyn pelaajille selkäänpuukottaminen on poikkeuksellista ja sopimusten pitäminen sääntönä; Tuomolle se oli kuitenkin juuri päinvastoin. Juuri siksi hän oli niin vaarallinen - sekä muille että itselleen -, kun ei voi yhtään tietää mitä hän tekee seuraavaksi, joten halusinkin alun hazardihyökkäysten jälkeen eliminoida hänet niin nopeasti kuin mahdollista.]
Tässä vaiheessa myös Ranskan pelaaja vaihtui, kun Heidi Korhonen asettui Gallian ohjaksiin. Samalla pitkään jatkunut diplomaattinen hiljaiselo siihen suuntaan päättyi. Aluksi Ranska koitti Englannin tuella vallata minulta Pariisin, mutta kun tämä epäonnistui, niin seuraavaksi tuinkin ranskalaiset Brestiin, jossa he sitten istuivatkin monta vuotta.
1906 olin vahvimmillani, sillä silloin minulla oli 11 yksikköä, joista neljä laivastoa. Italia kuitenkin kieltäytyi hyökkäämästä Englannin kimppuun, joten Englannin kaataminen ei oikein ollut mahdollista. Lisäksi Talebanin kaatumisen jälkeen tiesin jääväni todella ikävästi Englannin ja Itävallan väliin.
Tilanne kävi tukalaksi, joten ehdotinkin Itävallalle voiton jakamista saksalaisten valtioiden kesken, jotta hän jättäisi minut rauhaan. Toisin kuitenkin kävi, sillä käytännössä ensimmäisen tilaisuuden tullen 1906-07 Itävallan suunnasta tuli puukkoa, ja mahdollisuudet Englannin kaatamiseen ja pelin voittamiseen yksin tai yhdessä Itävallan kanssa olivat menneet.
Onnekseni Itävallan siirrot olivat kuitenkin ennalta-arvattavia ja runsaista joukkojen keskityksistä huolimatta hän ei koskaan saanut vallattua minulta kuin Varsovan. Englantia vastaan sotiminen olikin sitten ongelmallisempaa, mutta sielläkin taktiset siirrot (lue: hyvät arvaukset;) pitivät rintaman kasassa; sotilaallinen torjuntavoitto antoikin sitten vielä mahdollisuuden neuvotteluratkaisuun (vrt. esim. Tali-Ihantala kesällä 1944).
Tässä vaiheessa aloitinkin rauhantunnustelut ja appeasement-politiikan Englannin suuntaan, jota tehostin vielä poistamalla laivastojani. Uskoin Itävallan kuitenkin jossain vaiheessa pyrkivän sooloon, joten oletin Englannin vielä tarvitsevan minun apuani Itävallan ja mahdollisesti Italian pysäyttämiseksi. Samalla valitin, ruikutin, uhkailin jne. Italian suuntaan, että apua todella tarvittaisiin. Vaikka välillä pelkäsinkin jo pahinta, niin loppujen lopuksi kumpikaan ponnisteluista ei jäänyt vaille tulosta.
Syksyllä 1908 nähtiinkin sitten pelin ratkaisevat siirrot: Timoban tuhoutui Italian toimesta räjäyttäen Triesten mennessään, Englanti vetäytyi Saksasta ja hyökkäsi Italiaan & Välimeren suuntaan, samaan aikaan kun Italia puolestaan puukotti Itävaltaa. Huh-huh.
1908 Timoban oli siis tuhottu, joten siinä vaiheessa omasta mielestäni yksi olennainen osa pelistä oli mennyt pahan valtakunnan myötä (vrt. esim. Tähtien sodan ja Taru sormusten herrasta -kirjan loppu), joten ehdotin pelin päättämistä neljän suuren - Saksan, Englannin, Itävallan ja Italian - jaettuun voittoon. Tämä ei kuitenkaan mennyt läpi ilmeisesti Itävallan vastustuksen vuoksi, joten peli jatkui.
Tulinkin siihen lopputulokseen, että joku nelikosta täytyi saada ulos, jotta peli loppuisi ja että helpoin kohde olisi Itävalta, jolle oli vielä lisäbonuksena kalavelkojakin maksettavana. Sovimmekin Italian kanssa salaisesta lisäpöytäkirjasta Itävallan pois potkimisesta. Samalla jatkoin kuitenkin rauhanomaista rinnakkaiseloa Englannin kanssa. Vaikka Englanti ja Italia olivatkin sodassa, tämä ei estänyt yhteistyötä molempien kanssa, sillä samalla kun Englanti löi Italiaa Saksan seuratessa sivusta, löimme puolestamme Italian kanssa Itävaltaa Englannin seuratessa sivusta. Diplomatia on joskus sitten hienoa! :)
Viimeisinä vuosina Itävaltaa mätkittiinkin sitten olan takaa. Ranska eliminoitiin Englannin toimesta 1909 ja mikäli peli olisi jatkunut, niin Itävalta olisi varmasti ollut seuraava. Ehdotinkin pelin lopettamista Englannin, Saksan ja Italian jaettuun voittoon ja tällä kerta se hyväksyttiin.
Mielestäni lopputulos oli aivan oikea, sillä en usko, että kenelläkään kolmesta suuresta olisi ollut mahdollista sooloon: Mikäli joku olisi tätä yrittänyt ja vahvistunut liikaa, niin kaksi muuta olisi varmasti pysäyttänyt hänet.
Kiitoksia kaikille pelaajille (erityisesti Matiakselle ja Juhalle, joiden kanssa neuvottelut jatkuivat lähes koko pelin ajan) sekä erityisesti Mikolle hyvin sujuneesta pelistä. Mikäli tämänlaisia pelejä olisi useammin, niin olisin valmis pelaamaan sähköpostipelejä enemmänkin.
Italia (Juha Iso-Aho)
Pelin alussa saatiin Itävallan ja Venäjän kanssa aika nopeasti pystyyn yhteistoimintaa Timobanin kukistamiseksi. Olen Vesan kanssa siinä samaa mieltä, että on todellakin kaksipiippuinen juttu pelata tätä varianttia Talebanin naapurina. Toisaalta on riski että hyökkäykset tuhoavat kotikeskuksia, mutta toisaalta voi myös luottaa aikapitkälti siihen, että muut eivät sinun kimppuusi hyökkää, ellet itse heitä puukota. Juuri tämän jälkimmäisen faktan takia uskalsin liittyä Saksan ja Englannin rintamaan Ranskaa vastaan heti ensimmäisestä siirrosta lähtien. Minulla oli kaksi armeijaa joista kumpaakaan en pystyisi käyttämään Turkkia vastaan vielä pitkään aikaan. (Ehkä tätä varianttia voi pelata Fleet Rome-muunnoksena?) Lisäksi Vesa oli antanut takuut, että hän auttaisi hyökkäyksen kohteeksi joutunutta anti-Timoban maata, joten en pelännyt Arkkiherttuan puukotusta. Tarkoitus oli siis tuhota Turkki mahdollisimman nopeasti ja samalla vallata Marseille ja ehkä Espanjakin Matiaksen ja Vesan tuella.
Suunnitelma toimikin ihan hyvin 1902 Marseille oli minun omistuksessani ja sain laivastoni itäiselle Välimerelle. Samaan aikaan Venäjä oli Armeniassa ja Antti ja Tuomo yhdessä laittoivat painetta Bulgarialle. Sitten tuli kuitenkin vuosi -03 ja kaikki näytti menevän pieleen. Venäjä hyökkäsi Englannin (ja oliko myös Saksan?) kimppuun ja tuli nopeasti ajettua Skandinaviasta. Täten hän ei pystynyt auttamaan minua etelässä. Samaan aikaan Ranska valtasi Marseillen takaisin ja kaiken kruunasi Turkin tekemä isku Roomaan vuoden lopulla. Keskusteni lukumäärä siis tippui viidestä kolmeen. Tässä vaiheessa olin varma, että Itävalta valtaa kotikeskukseni heti, kun Timobanin tuho on selvä (ja se hänellä varmaan oli tarkoituksenakin?) Kuitenkin tuo itsemurhaisku sai minut lopullisesti vakuuttumaan siitä, että Turkki oli poistettava pelistä mahdollisimman nopeasti, kun siihen asti oli ajatellut yhden laivaston siirtämistä länteen, jotta saisin paitsi Merseillen takaisin, niin myös Espanjan Englannin nenän alta. Timon iskun seuraukset olivat siis täsmälleen päinvastaiset kuin hän oli toivonut.
Vuonna -04 kuitenkin Itävallan avulla sain otteen Turkin keskuksista ja kun Marseillen uudelleenvaltauskin onnistui, niin pystyin jälleen puolustamaan itseäni jotenkuten. Jouduin silti ottamaan huimia riskejä Itävaltaan luottaessani, mm. pyytämään häntä siirtämään laivastonsa Ionian merelle jotta sain kuljetettua toisen armeijan Turkkiin. Välimeri oli siis tuolloin täysin Itävallan hallussa. Onnekseni Antti näytti ymmärtävän Timobanin vaarallisuuden ja tuostakin tilanteesta selvisin.
Seuraavat vuodet 05-08 olivat Timon epätoivoista viivytystaistelua, mutta pikkuhiljaa minä ja Antti etenimme ja veimme häneltä viimeisetkin keskukset. Sillä aikaa Englanti ja Saksa olivat ruvenneet ottamaan toisistaan mittaa oikein tosissaan, mutta edistystä siellä ei oikein tuntunut tapahtuvan. Saksa pyysi epätoivoisasti apua sekä Englantia että Itävaltaa vastaan. Minä olin myötämielinen ja yritin ostaa aikaa tekemällä mahdollisimman vähän :) Vesa taisi siihen jossain vaiheessa hermostuakin, vai oliko se vain taivuttelukeino?
Turkin tuhouduttua olin varma, että Itävallan seuraava kohde olisin minä, joten suhtauduin hänen pyyntöihinsä hyökätä Saksan kimppuun hyvin varauksellisesti. Koska minun keskuksiani oli pelilaudan alalaidassa aina Espanjasta Smyrnaan ja Ankaraan asti, olisi voimien keskittäminen Ranskan suunnalle jättänyt Turkin seudun täysin Anttin armoille. Lisäksi Ranskassa etenemällä keskusten saanti olisi ollut vähäistä ja hidasta, joten katsoin paremmaksi puukottaa Itävaltaa ennen kuin hän iskisi minua. Homma etenikin paremmin kuin odotin, vaikka lännestä samaan aikaan hyökännyt Matias saikin housut tutisemaan. Onnekseni sillä rintamalla syvyyttä riitti, joten minulla oli varaa päästää hänet Espanjaan ja Marseilleen. Englanti tuskin olisi enää enempää keskuksia minulta saanut ilman Saksan tukea, ja toisaalta minulla ei ollut mitään mahdollisuutta tunkea enää Atlantille joten pelin lopettaminen meidän kolmen kesken sopi minulle täydellisesti.
Voittajien joukkoon selviytyminen oli kyllä yllättävää. Muistan lähteneeni peliin mukaan kun Mikko valitteli listalla osallistujien vähyyttä. Itse uskoin tulevani potkituksi laudalta ensimmäisenä varsinkin Rooman tuhouduttua, mutta kaikki on näemmä mahdollista kun tuuria riittää :)
Vesan diplomatiatyyliin tutustuminen oli kyllä varsin mielenkiintoista. Nostan hattua varsinkin niille tiukkasanaisille viesteille, etenkin ensimmäinen niistä sai minut todella miettimään strategiaani sinulle edullisemmaksi :) Itse taisin kyllä olla turhan passiivinen viestien kirjoittamisessa. Kun oli pitkät deadlinet, niin sitä tuli ajateltua, että kyllä sen huomennakin ehtii vastata... Kiitokset myös Antille, oli pitkä liittolaisuus, ja ilmeisesti sinä olisit halunnut siitä vieläkin pidemmän. Olitko se muuten sinä, joka kaadoit ensimmäisen äänestyksen?
Mutta toivottavasti tulee lisää näitä pelejä. On hauska pelata välillä suomenkielelläkin.
Turkki/Taleban (Timo Laitinen)
Nyt kun peli on sitten virallisesti loppu muidenkin osalta, voinee Talebankin ryömiä kivenkolosta esiin tai ainakin lähettää viestin Qatarin tiedotusvälineissä julkaistavaksi... Eli muutama kommentti tästä pelistä erityisesti ja variantista yleensä.
Kaikkiaan tämä peli oli varmasti yksipuolisin missä olen koskaan ollut. Homma alkoi mennä päin honkia päivästä yksi alkaen kaikkien naapurien lähtiessä yhteistuumin ristiretkelle. Seuraavana vuonna alkoikin sitten jo koko loppupelin kestänyt viivytystaistelu. 1903 luovuin yrityksistäni keskittää kaikki vahinko itävaltalaisiin, ja päätin sen sijaan yrittää pelästyttää heikomman (siltä siinä vaiheessa näytti) vastustajan eli Italian puolustuskannalle. Tämä suunnitelma tietysti epäonnistui naurettavasti, Italia päinvastoin keskitti vähäiset voimansa itään jättäen länsirintamansa täysin hunningolle. Kun Venäjäkin vielä romahti ennätysvauhdissa pan-germaanisen hyökkäyksen alla, oli peli selvä viimeistään 1904. Nettoefekti siis Rooman ja Triesten tuhoaminen. Tämänkin kun olisi tiennyt, olisi voinut räjäyttää edes pari rumaa kaupunkia, vaikka Liverpoolin ja Hampurin...
Postia en ymmärrettävästi paljoa lähettänyt, mutta jostain syystä sain sitä täsmälleen yhtä paljon, eli nolla (0) viestiä. Kuvittelin pelin alussa, että postilaatikko olisi täynnä tarjouksia ja toivomuksia vaihtelevien kaupunkien ja yksiköiden kadottamiseksi, mutta vielä mitä. Ei tosiaan yhtä ainutta viestiä koko pelissä. Jonkinlainen ennätys varmaan sekin Diplomacy-pelissä.
Variantista vielä jokin sananen, sitten lopetan tämän vuodatuksen. Variantin perusideahan on sinällään ihan hauska, ja Talebania on helppo pelailla, kun ylenmääräisestä diplomatiasta ei tarvitse huolehtia. Mutta pientä hiomista säännöt kyllä kaipaavat. Joskus pelin alkuvaiheessa tuli mieleeni sellainen ilmeinen strategia, että jonkun kuudesta muusta pelaajasta olisi saanut pelistä pois takuuvarmasti. Etenkin Turkilla pelatessa on liki mahdotonta tulla eliminoiduksi kolmessa vuodessa, joten olisin hyvin ehtinyt tuhota jonkun valtion kaikki kotikeskukset. Ei välttämättä mikään voittostrategia, mutta jonkun peli on pilalla, eikä kohteella ole oikein mitään tapaa vaikuttaa tähän, kun Talebanin diplomatiallekin on rajoitteensa.
Toinen, ja paljon merkittävämpi asia on varmaankin pelin tasapainon radikaali muuttuminen. Talebanin naapurien, joihin kuitenkin kohdituu keskimäärin useampi isku kuin laudan toisella reunalla majaileviin, elämä on huomattavasti hankalampaa kuin standardi Diplomacyssa. Yksi potentiaalinen liittolainen muuttuu todennäköiseksi viholliseksi, jolla on vielä outoja erikoisominaisuuksia. Tässä kyseisessä pelissä suurin kärsijä oli varmastikin Itävalta, jonka ajasta ja energiasta kohtuuton osa meni Turkin sotaan. En tiedä, miten kyseisen maan pelaaja itse homman koki, mutta jossain määrin turhauttavaa lienee samojen keskusten valtaaminen kahdesti, kun pommi-iskut tuhoavat melko todennäköisesti ensimmäisen miehitysyksikön..
Siinä olikin varmaan kaikki, mitä en pelin aikana päässyt sanomaan...