Ahkeruus on ilomme

Olen ollut tänään ahkera. Olen tiskannut, kirjoittanut englannin kurssia varten aanelosen tutkimus- ja opiskeluintresseistäni ja parhaillaan tulostan yleisen kirjallisuustieteen esseetä. 20 sivua tiukkaa tekstiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta kirjallisuudessa. Valitettavasti toinen essee jäi tekemättä… Noh, sen voinee kirjatenttiä.

Käytettävyyden perusteet sen sijaan jää kesken. Työmäärä on liian suuri suhteessa saatavaan hyötyyn ja käytettävissä olevaan aikaan. Kaksi opintoviikkoa on liian vähän raskaasta kurssista (luennot, harkat – näitä molempia tosin melko vähän – ja harkkatyönä käytettävyystesti). En tarvitse kurssia missään mielessä, joten kurssi jää nyt käymättä. Jääpähän enemmän aikaa tietojärjestelmien perusteiden töille.

Vaan onpa sekin ihmeellinen kurssi, edelleen on netissä viime vuoden kurssin sivut. Ei oikein tuo tietojenkäsittely tunnu tietojenkäsittelyopin laitoksella toimivan…

Kirjoitustyötä

Populaarikirjallisuusessee etenee mukavasti. Aloitin työn eilen käsittelemällä Kuolemankellon, tänään kirjoitin puolisentoista sivua tekstiä ensimmäisestä Potterista ja Lapsuuden lopusta (josta muuten kirjoitin kirjavinkinkin).

Periaatteessa työn pitäisi olla valmis syksyn ensimmäiseen tenttipäivään mennessä eli 20.9. – onnistunee.

Rekisteröityminen

Opiskelijakortissa on nyt uusi tarra – vaihteeksi kirkkaanpunainen. Uusi kalenterikin on, entinen loppuukin ensi viikonloppuna. Näille tykötarpeille kertyi hintaa 75 euroa, mikä on vähintäänkin paljon.

Toisaalta. Viime vuonna tein noin 20 junamatkaa, joista jokainen maksoi noin kymmenen euroa. Jokaisella junamatkalla säästin kymmenen euroa, kiitos opiskelijakortin. Pikainen laskutoimitus näyttäisi siis viittavan siihen suuntaan, että opiskelijakortti on ihan taloudellinen hankinta. Varsinkin kun matkoja olisi pitänyt tehdä joka tapauksessa, sai alennusta tai ei.

Tenttimenestys ja sen puute

Eilisessä tentissä tein jotain historiallista: palautin ensimmäistä kertaa tyhjän kuoren. No, oli siellä sisällä kysymyspaperi, johon oli raapustanut pahoittelut aiheuttamastani vaivannäöstä ja tiedustelun siitä, milloin kyseisestä kurssia järjestetään oikeasti, ettei tarvitsisi kirjatenttiä. Totesin aiheen nimittäin liian vaikeaksi itseopiskelua varten.

Kerrankin olisi muuten käynyt sellainen tuuri, että olisin saanut tenttikuoreni ensimmäisenä – kolmas ovi oli kätevästi S-Ä. Valitettavasti vain myöhästyin pari minuuttia…

Kansanedustajien pohjaton ahneus

Niinpä sitä vain kansanedustajat saivat palkkaansa vajaan kymmenen prosentin korotuksen. Korotusta perusteltiin palkansaajien ansiotason nousulla. Selitys näyttää itse asiassa jopa pitävän paikkansa. Ainakin Tilastokeskuksen StatFin-palvelusta löytyy palkansaajien ansiotasoindeksi -taulukko, josta näkyy indeksin nousseen vuodesta 2000 suunnilleen tuon vajaan kymmenen prosentin verran.

Opintotuen kehityksestä en löytänyt yhtä tarkkaa tilastoa. Viime vuonna juhlittiin kuitenkin opintotuen kymmenen vuoden ikää – kymmenen vuoden aikana opintotukea ei ole korotettu kertaakaan. Kyseisen kymmenen vuoden aikana asuntojen vuokrataso on noussut viidestä eurosta neliötä kohden 7,10 euroon. Elinkustannusindeksi on noussut vuoden 1992 arvosta 1333 vuoden 2002 arvoon 1563 (missä vuoden 1953 lokakuun arvo on 100) eli sellaiset 17%.

Opintotuki ei riitä, varsinkaan kun kaikille opiskelijoille ei riitä edullisia opiskelija-asuntoja. Ei ole myöskään kohtuullista olettaa ihmisten ostavan itselleen ruokaa lainarahalla. Opintotuen on riitettävä elämiseen paremmin.

On vaikea uskoa, että ihminen, jonka palkankorotus on suurempi kuin minun kuukausituloni voisi ymmärtää paljoakaan minua koskettavista taloudellisista ongelmista.