Tiedän, että kuville on kysyntää, joten tässä niitä nyt on. Julkistettakoon samalla vauvan nimi, kun kerran päätimme, ettei nimeä pantata nimiäisiin asti, kun niiden pitämisestä ei ole sen kummemmin aavistusta juuri tällä hetkellä. Joskus jotain pientä, mutta pitäähän lapsella siihenkin asti joku nimi olla! Pidetään nyt se koko nimi kuitenkin vielä salaisuutena, niin pysyy jotain jännitystä elämässä.

Pikkukakkonen sai siis nimekseen Anni.

Noin klo 16.12 ääninäytettä antoi tyttö, jolla on pituutta 53 senttiä ja painoa 4,3 kiloa. Noin klo 15.50 pääsimme sairaalaan, joten aika tiukille veti. Nyt on kuitenkin kaikki kunnossa ja äitikin voi erittäin hyvin olosuhteisiin nähden. Nooan mielipidettä tulokkaaseen ei ole vielä tiedusteltu.

Kaksi vuotta siinä meni, kunnes viikonloppuna tuli ensimmäinen reissu Hatanpäälle (siis paikalliseen terveyskeskukseen) Nooan kanssa. Ei sentään missään ihan älyttömässä koohotuksessa, kunhan poika kippasi nurin taaperokärrynsä kanssa. En nähnyt, joten vaikea sanoa miten kävi, mutta onhan tuo kaatuillut kärrynsä kanssa ennenkin.

Nyt vain vähän pahemmin, ilmeisesti pää kopsahti lattiaan tavallista kovemmin. Aluksi tuli hirveää huutoa, sitten hiljeni ja Nooa käväisi muutaman sekunnin ajan tajuttomana. Onneksi virkosi nopeasti, mutta oli Nooa sittenkin vähän vaisu. Autokyyti Hatanpäälle järjestyi sentään kätevästi, kun olivat juuri isovanhemmat tulossa hakemaan poikaa hoitoon. Mummolaan mentiin sitten Hatanpään kautta. Uskalsimme päästää hoitoon, kun siihen mennessä Nooa oli jo toipunut: jo kun autolle mentiin, Nooa juoksi ihan omin jaloin tavalliseen tapaan.

Hatanpäällä oli odottelua joku tovi, mutta eipä siellä sentään tuntikausia tarvinnut odotella. Leikkipaikalla oli riittävästi katseltavaa, että Nooa pysyi viihdytettynä. Ystävällinen lääkäri tarkisti tilanteen nopeasti ja totesi, että lievä aivotärähdys varmaan, eikä syytä huoleen – ja ihan kunnossahan Nooa onkin ollut sittemmin. Hoidossakin viihtyi oikein mukavasti!

Tällaista se pienten kanssa on, varsinkin kun on tuollainen vähän touhukkaampi yksilö. Onneksi ei sen enempää ole kolhuja kärsitty tähän asti, kyllä tuollainen kerran kahdessa vuodessa -tahti terveyskeskusreissuille sopisi oikein mukavasti.

Lienee taas aika tehdä Nooa-katsausta (tai on ollut jo pitkään, mutta nyt vasta sain aikaiseksi). Nooasta on tullut iso poika jo, kauheasti se osaa ja ylettyy. Enää ei tarvitse kärrätä apujakkaraa, jotta saa valot haluttuun tilaan (eli kaikki päälle), vaan katkaisimiin ylettyy jo ihan itse. Ulko-ovestakin pääsee ulos ihmettelemään maailmaa, jos joku vain avaa välioven.

Nooa on tosi avulias ja osallistuu innolla kotihommiin. Pyykinpesu on Nooan suosikkeja. Nooa oppi hiljattain avaamaan pyykkikoneen ja kauhoo mieluusti pyykkejä korista ja sulloo niitä koneeseen. Kun pyykit on pesty, Nooa kiipeää vessanpöntön päälle ripustamaan niitä narulle kuivumaan.

Oma-aloitteisuutta on tullut jonkin verran lisää ja esimerkiksi toisinaan vaipanvaihtoon mennään Nooan johdattamana (Nooa oppi yhtenä aamuna neuvojeni avulla avaamaan saunan lasioven alareunasta). Pukeminen kiinnostaa selvästi, mutta taidot eivät vielä ihan riitä. Kenkien päälle Nooa lähinnä astuu, mutta housut Nooa saa jo päälle melkein itse – jos vain tajuaisi vetää housuja ylös myös takaa, eikä vain edestä.

Syöminen sujuu jo oikein mukavasti, joskin pääasiassa sormilla. Vaan väliäkös sillä, jos murkinaa menee suuhun? Pieni ongelma on ruoan heittely, leivät varsinkin tuppaavat lentelemään ympäriinsä. Häijyimmillään Nooa tähtää suoraan isin teemukiin. Nooan suosikkiherkkuja ovat juustot (mozzarella ja feta varsinkin, Nooa on heti kärkkymässä maistiaisia kun pizzan päälle leikataan mozzarellaa). Nooa pitää myös sinapista. Maito on kuitenkin herkuista rakkain.

Puistossa Nooa on kova viipottaja, jolle tulee välillä herkkä hetki, jos joku kohtelee tyhmästi. Sellaista sattuu, mutta onneksi niistä toipuu. Nooa on myös osoittanut itsenäistä osaamista ja rohkeutta ja esimerkiksi hakenut tarvitsemansa pallon ihan itse kymmenien metrien päästä puiston toiselta laidalta. Kevyttä tottelemattomuutta on silloin tällöin ilmassa, mutta jos Nooa ei itse lähde liikkeelle toivottuun suuntaan useammallakaan pyynnöllä, niin sitten kannetaan…

Nooa on siis kaikin puolin varsin reipas tapaus. Rokkikin miellyttää: tänään kävimme katselemassa taas kaksi Orffien ja Dalcrozen keikkaa ja Nooa oli taas kovin tyytyväinen ja keskittyneesti musiikista nautiskeli. Isikin tykkäsi kovasti, varsinkin kun soittajasedät soittivat molemmilla kerroilla ihan eri setit ja täten tyhjensivät tehokkaasti listaa biiseistä, jotka halusin kuulla elävänä esitettynä. Hubaa.

Nooa oli eilen ensimmäistä kertaa rokkikonsertissa – ja vieläpä kahdesti! Kaukajärven kirjaston 30-vuotisjuhlissa esiintyi Tohtori Orff ja Herra Dalcroze, joten pakkohan se oli nähdä. Konsertteja oli kolme, ja niihin oli ennakkoilmoittautuminen. Kun kävimme ilmoittautumassa, pääsimme juuri ja juuri viimeiseen, niin täyttä oli.

Ja pöh. Olimme luonnollisesti oven takana Orffeja vielä enemmän fanittavien puistotuttujen kanssa ja pääsimme heti ensimmäiselle keikalle eturivin paikoille. Eikä siinä vielä kaikki! Keikan jälkeen odottelimme sen puolisen tuntia ja kas, toisellakin keikalla olimme samoilla paikoilla katsomassa suosikkeja.

Hienot keikat oli, kertakaikkiaan, ja Nooakin tykkäsi. Innostus näkyi siitä, että Nooa viihtyi molempien keikkojen ajan kiltisti sylissä istumassa ja vain tuijotti soittajasetiä. Keikan jälkeen kävimme luonnollisesti jututtamassa bändiä, ja Orffit ihastelivat kovasti Nooan rock-uskottavaa kitarapaitaa. Nooa vähän ujosteli, vaikka onkin Orffeja telkkarista katsellut paljon.

Tätä lisää! Orffit ovat näemmä Hervannassa 25.4. ja Vanhalla Kirjastotalolla 4.5., näistä ainakin jälkimmäiseen iskemme, mikäli kellonajoissa vain on mitään tolkkua.

Nooa on nyt vuoden ja kahdeksan kuukautta vanha, ja todella monitaitoinen pikkumies. Kaikenlaiset kiipeilyharrastukset ovat kovasti suosiossa. Nooa osaa sujuvasti kiivetä tuoleille (ja tuoleilta pöydälle) ja pääsee alaskin. Viimeisin ylpeää paistattelua herättänyt taidonnäyte oli tyylikäs laskeutuminen sohvan käsinojan yli.

Päivällä nähtiin jotain uutta, kun Nooa kiskoi itse pulkkansa mäen päälle laskua varten. Tällaisen oma-aloitteisuuden toivotan kyllä ehdottomasti tervetulleeksi. Pulkkamäki viehättää muutenkin, tosin vähän satunnaisesti. Puiston isosta liukumäestäkin lasketaan nykyisin täysin ilman isän apua.

Uuden edestä täytettävän pesukoneen myötä Nooa on innostunut pyykkihommista. Ei tarvitse kuin naksauttaa pesukoneen luukku auki tai ehdottaa pyykinpesua muuten, niin Nooa säntää jo kohti kylpyhuonetta. Nooa osaa täyttää pesukoneen ja auttaa innokkaasti myös tyhjentämisessä. Aamulla Nooa ehdotti itse pyykinpesua: Nooa riisui housunsa, toi ne minulle ja kiskoi kohti kylpyhuonetta.

Jaa mitenkö juhlistin uutta vuotta? Heräsin vuoden vaihtuessa erityisen kovaäänisiin raketteihin, kirosin mielessäni mokomat mekastajat hemmetin kuuseen ja yritin nukahtaa uudestaan. Onnistui, enkä herännytkään kuin vasta puoli kuusi Nooan mekastukseen. Jee.

Että hyvää uutta vuotta vain tämänkin blogin lukijoille.

Joulun aikaan sattuu ja tapahtuu. Nooalle sattui, mukkasimme liukumäestä laskiessamme ja nyt on poskessa varsin reippaan kokoinen rupi. Sellaista sattuu, ja järkytys vanhemmille oli selvästi pahempi kuin Nooalle itselleen (Nooan mittakaavassa rysäyksestä seurannut itku oli sellaista vahvaa keskitasoa). On se vaan kurjaa katsoa, kun omasta kullanmurusta virtaa (no, tihkuu) verta.

Muuten Nooan toinen joulu on sujunut leppoisasti. Emme ole luopuneet arkiaikataulusta: herätys normaaliin aikaan, tavanomaiset ulkoilut, normaalit päiväunet, nukkumaanmeno totuttuun aikaan. Se on pakottanut jouluhässäkän järjelliselle tasolle ja elämän leppoisaksi. Hyvä näin: joulu on ollut todella mukava.

Nooa sai luonnollisesti aika läjän lahjoja. Oli toisaalta ilo huomata, että vähempikin olisi riittänyt. Nooa ei suinkaan sännännyt repimään lahjoja auki, vaan innostui jo ensimmäisistä lahjoistaan niin, että loppujen avaamisen olisi varmaan voinut jättää vaikka seuraavaan päivään… Vaatimaton muksu. Nyt on sitten meluleluja, kun paketeista löytyi välittömästi suuren suosion saavuttanut hakka ja varsinkin iloisesti kilisevä ksylofonin ja pianon yhdistelmä (jälkimmäisen ostimme vieläpä ihan itse).

Johannan vanhemmilta saatu Duplo-eläintarha oli sekin aika iloinen juttu – niin vanhemmille kuin Nooallekin. Nallehatusta Nooa itse ei suuresti riemuitse, kuten nyt ei vaatteiden pukemisesta yleensäkään, mutta vanhemmat tykkäävät kyllä, hattu on aivan uskomattoman söpö. Kiitokset siis kaikille, jotka Nooalle mainioita lahjoja hankkivat.

Jouluruokia Nooa maisteli vaihtelevalla menestyksellä. Meidän perinneruokiimme jo kuuluva kinkun paistoliemestä tehty pippurikastike miellytti Nooaa kovasti, samoin kermavaahto. Suklaat ja joululaatikot sitten vähemmän. Otapa tuostakin nyt selvää. No, nyt on melko vähäruokainen kausi menossa ja on aina ilo, jos jokin ruoka maistuu oikein kunnolla. Syökööt sitten vaikka kermavaahtoa =)

Luin hyvän kirjan: Janne Huttusen Isyyspakkaus on hulvattoman hauska ja sisällöltään arkijärkinen ja armottoman realistinen opas lapsiperheen elämään. Suosittelen kaikille tuleville vanhemmille, sukupuolesta riippumatta.

Nooa tunnistaa jo Teletapit, useimmat Puuha-Peten hahmot ja Maisan hahmot. Mitäköhän tästä pitäisi ajatella? Sen ainakin tiedän, että sisäsiisti ajatus siitä, että suojelisimme lastamme television turmelevalta vaikutukselta oli ensimmäisten käytännössä ulos lentäneiden kasvatusperiaatteiden joukossa. Eikä se televisio piru ole, varsinkaan Nooan nykyisellä keskittymiskyvyllä: ei Nooa jaksa katsoa telkkaria kuin joitakin minuutteja, ehkä viisi minuuttia maksimissaan.

Yllämainitut sarjat ovat vieläpä varsin harmittomia. Maisa varsinkin miellyttää karkkiväreissään. Puuha-Petessä on ehkä vähän turhan luutuneita sukupuolirooleja, varsinkin ensimmäisessä paketissa Anni on tylsä sihteerikkö. Toisessa paketissa Annikin tekee jo rakennustöitä siinä missä Petekin, edistystä!

Nooa on mainio tyyppi. Olen saanut leikkipuistoseuraa samaa puistoa aamuisin asuttavista perhepäivähoitajista, ja vaikka Nooa ei muiden lasten kanssa vielä leikikään, niin puiston Johannasta on tullut Nooalle jo tärkeä leikkikaveri. Liukumäessäkin joskus valikoidaan, että isi ei kelpaa ollenkaan ottamaan vastaan, vaan Johannan pitää olla koppaamassa. Johanna on myös suosikkikaveri kukkuu- eli tittii-leikkiin (Nooa lymyilee kiipeilytelineen alla, sanoo tittii ja hihittää).

Nooa pitää peleistä ja kirjoista. Kovimpia pelejä ovat Funny Fishing ja pari päivää sitten ostettu ensipeli, joka on kaksipalaisista eläinpalapeleistä muodostuva muistipeli. Näitä on kovasti kiva plärätä. Myös korttipakka miellyttää Nooaa suuresti, samoin oikeastaan mitkä tahansa lautapelilaatikot.

Kirjat ovat myös tärkeitä. Kävimme eilen tutustumassa Kaukajärven uuteen kirjastoon – se on muuten hieno ja vaikka kovasti harmittikin, että kirjasto oli kiinni vuoden verran, odotus palkittiin todella tyylikkäällä kirjastolla! Varsinkin lasten satuhuone on fantastinen. Nooa tykkäsi heti, ja löysi itselleen paljon kivaa luettavaa. Niitä sitten luettiin eilinen ilta ja tänäänkin piti heti aamulla aloittaa. Yleensä Nooa tykkää aamuisin katsella Maisaa tai Teletappeja telkkarista, mutta tänään kirjat veivät voiton. Se on hyvä se!