Poika ei ole palikka

Nooa on kehittynyt! Joululahjaksi saatu palikkalaatikko ei tarjonnut pitkään aikaan Nooalle kummempaa iloa, mitä nyt kolistelua ja palikkatornien kaatamista. Siinä vaiheessa kun Nooa innostui paukuttamaan koko laatikolla lattiaan, laatikko pistettiin syrjään.

Tänään Johanna oli kaivanut laatikon esiin ja käyttöön ja kas! Poika osaa! Nooa osaa hienosti laittaa palikoita laatikkoon. Ainakin helpoin lieriön muotoinen palikka menee komeasti laatikkoon. On todella hauskaa nähdä, kuinka poika alkaa tajuta asioita enemmän.


10-kuukautinen sankarivauva

Nooa osoitti tänään sankarillista selviytymistä. Tänään kymmenen kuukautta täyttänyt muksu koki kovia, kun kävimme sairaalassa allergiatesteissä. Itsekin pistelytestin läpikäyneenä tiedän, että maailmassa on mukavampiakin asioita, mutta Nooapa ei 30 pistosta piitannut, vaan oli kuin ei olisi ollutkaan. Ja totta kyllä, huoneessa oli kyllä paljon muutakin, huomattavasti kiinnostavampia asioita!

Muutenkin päivä on mennyt hämmentävän hyvin, vaikka aamupäiväunet piti lopettaa kesken, jotta ehditään sairaalaan ajoissa. Nooa on ihmeellinen tapaus, melkoinen pärjääjä. Sanomattakin on selvää, että verikoe ei ollut juttu eikä mikään, vaikka kokeenottaja jotenkin vähän tumpelo olikin. Olen nähnyt sulavampiakin suorituksia. Vaan siinä auttaakin puudutusgeeli, neulalla saa tökkiä miten sattuu, eikä poika valita – luulen, että ilman geeliä tuossa kohtaa kuultaisiin huutoa.

Tuloksista ei ole vielä ihmeempää tietoa, paitsi että kananmuna-allergia on ilmeisesti tosiasia, joten sitä vältetään nyt ainakin kaksivuotiaaksi asti. Ei taida olla isompi ongelma, mutta vaatii vähän tarkkailua.

Vauva lisää entropiaa

Olen tullut siihen tulokseen, että vauvan tehtävä maailmassa on hajottaa vanhaa järjestystä ja lisätä entropian määrää systeemissä. Väitteeni tueksi voin esittää todistusaineistoa: kirjahyllyssämme pelit olivat ennen siivossa järjestyksessä aakkosittain pelikoneen mukaan; tv-sarjalevyt olivat samoin siististi rivissä. Ei enää.

Keittiö on myös jatkuva entropian lisääntymisen näyttämö. Ruokaa on yksinkertaisesti joka puolella. Toivon mukaan jossain vaiheessa tämä vanhan järjestyksen hajottaminen tekee tilaa uuden järjestyksen luomiselle.

Nooa löysi myös uuden ystävän salaatinkuivaimen kannesta. Sitä on mukava kiskoa perässään narusta vetäen. Pitäisiköhän pojalle ostaa joku varsinainen vetolelu? Kenties, vaan toistaiseksi taitaa riittää salaatinkuivain. Nuken hankkiminen tuntuisi myös ajankohtaiselta, sen verran reippaasti poika on innostunut nukkejen kanssa vuorovaikuttamaan tilaisuuden tullen. Nukkeja voi pussata ja retuuttaa, siitä se vuorovaikutustaitojen kehitys alkaa.

Vähemmän sosiaalisista harrastuksista mainittakoon roskisdyykkays. Vessan roskiksesta löytää ihastuttavia vessapaperirullan hylsyjä, joista vauhdikas vauva nauttii omatoimisesti päivän kuituannoksensa. Niinpä niin…

Keinumaan!

Eilen veimme Nooan ensimmäistä kertaa keinumaan, kun huomasimme naapuritalon keinuihin ilmestyneen vauvakeinun. Kätevää! Nooa oli aluksi hivenen huolestuneen oloinen, mutta omaksui keinumisen salaisuudet nopeasti. Tänään toisella kertaa keinuminen sujui jo oikein mainiosti!

Nooa on ollut muutenkin ilahduttavan reipas, varsinkin tänään illalla poika jaksoi leikkiä leluillaan pitkän tovin oikein keskittyneesti. Synttärilahjaksi kaavaillut rakennuspalikat otettiin käyttöön jokin aika sitten, ja ne ovat osoittautuneet oikein mukaviksi: Nooa ei itse vielä rakenna, mutta tuhoaa äidin ja isän rakennelmat ripeästi ja huolellisesti.

Luulen myös, että ensimmäisiin sanoihinkin päästään lähitulevaisuudessa käsiksi. Yritystä ainakin on kovasti, ja jonkinlainen hapuileva tulkinta sanasta "äiti" on kuultu jo monta kertaa. Tänään Nooa yritti myös selvästi sanoa "ikkuna" osoittaessaan ikkunaa – on se vaan viksu poika.

Tahdonilmauksia

Voi kun voikin kahdeksankuisella olla tarmoa ja tahtoa! Poika nimittäin ihastui keittiönhanaan, ja nyt pitäisi päästä koko ajan uuden rakkauden luokse. Aikaisemminkin on toki tuttavuutta tehty, mutta tänään hananavaamisen mekanismi kirkastui pojun mielessä ja iloa riitti, kun vettä vuoroin virtasi ja oli virtaamatta.

Ainoa ongelma asiassa on se, että hanan luokse pääseminen edellyttää vanhempien apua. Kun pituutta on kaikki 72 senttiä, edes varpaillaan seisominen ei riitä siihen, että pikkukädet ylettyisivät kaapin ovenkahvoihin. Vaikka ylettyisivätkin, käsivoimat eivät taida ihan vielä riittää.

Ohjelmassa onkin paljon kiivasta huudon ja raivon säestämää lattiaa läpsivää konttaamista, kun Nooa suuntaa kohti rakasta hanaansa. Sitten seuraa pettymys, kun omin voimin ei pysty kiipeämään riittävän korkealle. Itku on pahempi kuin pienissä kaatumisissa, kun poikaparka tajuaa, että hanan luokse ei nyt pääse.

On se vaan suloinen pikku tahtoja.