Lapsiperheellisen kotiteatteri

Jätämme muille hienot kaiutinasetelmat ja nerokkaat kotiteatterijärjestelmät. Tämänpäiväisen ostostelun jälkeen kotiteatterimme on priimakunnossa: kahdet kuulokkeet ja kuulokeliitännän jakaja! Nerokasta.

Muille, jotka samanlaista asetelmaa halajavat, todettakoon, että kuulokeliitännän jakajia on moneen lähtöön, mutta Verkkokauppa.com:n 1,90 euron hintaista jakajaa halvempaa tuskin löytää. Verkkokauppa myy myös todellista high-end-versiota: kuulokeliitännän viiteen osaan erillisillä äänenvoimakkuuden säädöillä jakava boksi maksaa noin 200 euroa.

Ihmisen pojat

Reko kehui Ihmisen poikia, eikä suotta. Itse en tosin vertaisi V for Vendettaan, koska elokuvilla oli merkittävä ero: Vendetta oli dystopiansa alla kivaa viihdettä. Ihmisen pojissa (onpas muuten tyhmä nimi! Englanninkielisen nimen seksismi – Children of Men – on pitänyt väkisin säilyttää suomeksikin) ei ollut yhtään mitään kivaa.

Elokuva oli ahdistava, kamala ja epämiellyttävä. Ei huono, mutta en minä sitä uudestaankaan halua nähdä. Teknisesti elokuva oli todella näyttävä, hienoja pitkiä otoksia ja niin edelleen. Tulevaisuuden Lontoo oli hyvin uskottava ja vakuuttava. Elokuvan ensimmäinen kohtaus oli vaikuttavimpia aikoihin – elokuvan sävy tuli kyllä selväksi. Uutiskuvamainen käsivarakamera toimi tällä kertaa todella hyvin. Clive Owen loisti pääosassa, olipas juuri oikea mies löytynyt rooliin.

Kannattaako katsoa? Ehdottomasti, mutta varoituksen kanssa, kyllä tämä herkempiä käy ahdistamaan, sen verran realistinen ja toivoton elokuva on.

Royle Family

Eilen saapui joulunpyhien ratoksi täydellinen setti Royle Familya eli Sohvanvaltaajia. Seinfeldistä on käytetty nimitystä "show about nothing", mutta se sopii vielä paremmin Royle Familylle, jossa työväenluokkainen brittiperhe istuu sohvalla telkkarin ääressä eikä todellakaan tee yhtään mitään. Jostain ihmeellisestä syystä sarja onnistuu silti olemaan hävyttömän hauska. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos tämä helmi on jäänyt näkemättä.

Kaikki kolme kautta ja uuden finaalijakson sisältävä boksi on paras valinta sarjasta kiinnostuneille; jotain parhaat palat -boksiakin myydään, mutta mitä järkeä on koostaa parhaita paloja sarjasta, jossa on alunalkujaankin vain 18 osaa?

BBC:n sivuilla on, joka tapauksessa, hyvä artikkeli sarjasta.

Ruokaa ja elokuvaa

Sunnuntain ohjelmistossa oli ruokaa ja elokuvia, sillä välin kun poika oli isovanhemmilla vahdittavana. Päädyimme syömään Plevnaan, joka on hyvin kätevästi teatterin vieressä. Ruokakin oli hyvää, tukevaa: possunoisetit, röstiperunoilla, madeirakastikkeella ja olutmarinoiduilla kasviksilla. Maistui, varsinkin kun sai syödä kaikessa rauhassa.

Plevna on tunnettu oluistaan, mutta osataan siellä siideriäkin tehdä: Plevnan puolikuiva omenasiideri on yksi parhaista siidereistä, mitä olen tähän asti maistanut. Maku on täydellisen pehmeä. Johanna tykkäsi myös kovasti.

Elokuvaksi valikoitui Paholainen pukeutuu Pradaan, joka oli odotuksia parempi. Muitakin hyviä olisi mennyt, mutta valitettavasti sunnuntaisin ei juuri päiväsaikaan esitetä dubbaamattomia versioita piirretyistä. Onneksi tämäkin osoittautui sitten yllättävän viihdyttäväksi tapaukseksi, elokuvaelämys oli kerrassaan mainio. Varsinkin Emily Bluntin esittämä Emily oli veikeä hahmo, eikä Meryl Streepkään ollut hullumpi muotilehden hurjana päätoimittajana.

Olisin ostanut karkkia elokuvan seuraksi, mutta jäi ostamatta, koska Siperian karkkikaupalla on 2,5 euron minimiostos pankkikortille. Pöh. Minullahan ei ole koskaan käteistä mukana, joten alle kahden euron karkkipussia en kyennyt maksamaan. No, jos ei raha kelpaa, niin ei sitten, säästyipähän rahaa ja hampaat.

Digiboksi

Tallentava digiboksi on kuulkaas näppärä laite. Meillä hankinta tuli ajankohtaiseksi lapsen myötä: kun vuorokausirytmi heilahtaa siihen, että viiden jälkeen herätään ja kahdeksalta mennään nukkumaan, jää iltaisin tv-ohjelmat näkemättä. Vilkastunut tv-sarjakausi olisi tietänyt melkoista videokasettirumbaa ja kamalaa sotkua ohjelmien katsomisen kanssa.

Nyt on helpompaa. Digiboksiin mahtuu useamman viikon ohjelmat, joten mitään kiirettä katsomisessa ei ole. Kuvanlaatu on muikea ja nauhoittaminen jokseenkin helppoa. Käytettävyys nyt on mitä on – kyseessä on selvästi insinöörien ja vain ja ainoastaan insinöörien tekemä laite – mutta sen kestää, vaikka se harmittaakin kalliissa laitteessa (meidän Handaniamme kalliimpi Topfieldin laite on kuulemma tässä suhteessa parempi). No, onneksi se toimii luotettavasti, ainakin tähän asti, sitähän monet valittavat.

Sinänsä en muuten pidä ollenkaan pahana tuota vuorokausirytmin muutosta. Ajatusleikkinä tuota joskus mietinkin, että voisi ryhtyä heräämään neljän-viiden aikaan – ehtisi olemaan pari tuntia tehokas ennen töitä tai koulua. Aamuvarhaisella on mukava olla hereillä.

Nyt tämä toteutuu ihan käytännössä, koska herään viimeistään viiden aikaan pojan levottomuuteen. Poika nukutetaan siinä puoli yhdeksän aikaan, ja silloin on ihan viisasta mennä itsekin nukkumaan, jos haluaa olla aamulla virkeä. Töihinkin ehdin mukavasti seitsemäksi – seitsemästä kolmeen on ihan kiva työpäivä, jää iltaankin aikaa olla perheen parissa. Aamulla olisin kotona verrattain tarpeeton, Johanna nukuttaa pojan yleensä vielä pariksi tunniksi.

Ei siis paha, ja vauvaperheiden pelottavat unettomat yöt ovat onneksi meillä jääneet tähän mennessä vähiin.