Lyhyt matka lääketieteen historiaan

Bill Bryson: Keho : Opas asukkaalle
WSOY, 2020
Suom. Nina Mäki-Kihniä
444 s.

Bill Bryson on oivallinen popularisoija ja kiinnostavien aiheiden penkoja, näin muutaman kirjan otoksella. Keho on tuttua Brysonia: kova faktapommitus, jossa käydään läpi ihmiskehon toimintaa alue kerrallaan ja siinä sivussa paljon lääketieteen historiaa.

Se onkin melko värikästä tavaraa se, monia asioita on selvitetty nykynäkökulmasta varsin kammottavin menetelmin. Sanotaan nyt vaikka niin, että minulle ei kyllä tulisi mieleeni katetroida itseäni ihan kokeillakseni, pääseekö olkavarresta katetrilla verisuonia pitkin sydämeen. Tällaista kaikkea herkullisen kammottavaa ja groteskia pikkufaktaa kirja on pullollaan, joten herkimpiä varmasti ällöttää ja muut pääsevät nauttimaan mukavista puistatuksista.

Bryson nostaa ansiokkaasti esiin monia unohdettuja tutkijoita, joiden työstä joku toinen on vienyt kunnian, tai muuten vain unohduksiin jääneitä hienoa työtä tehneitä lääketieteen edistäjiä. Toisaalta Bryson ei myöskään arkaile nostaa esiin lääketieteen heikkouksia, kuten sitä, että pitkään oli oikeastaan turvallisempaa pysytellä loitolla lääkäreistä, tai miten moderni lääketiede ei monessakaan kohdassa – etenkään Yhdysvalloissa – tuota käytettyä rahaa vastaan mitenkään erityisen hyviä tuloksia.

Keho on oikein mainio kirja sekalaisen faktatiedon ystäville. Tämä on juuri sellainen kirja, jota lukemalla saa ärsytettyä kaikkia läheisiään: ”hei, tiesittekö että…”

Bill Brysonin Keho : Opas asukkaalle

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Yläikäraja 75 vuotta

Piia Leino: Yliaika
S&S, 2020
232 s.

Olipas nopealukuinen juttu. Luin käytännössä yhdellä istumalla. Piia Leino on onnistunut luomaan oikein mallikelpoisen dystopian, joka kommentoi nykypäivän politiikkaa maalailemalla pelottavan uskottavan tulevaisuuskuvan 2050-luvun Suomesta. Tämä sopisi sanakirjaesimerkiksi yhteiskunnallisesta scifistä.

Leinon maalailemassa tulevaisuudessa huoltosuhdeongelmat on ratkaisu yksinkertaisella tavalla: 75-vuotiaat menettävät kansalaisuutensa ja mikäli henkilö täyttää 76 vuotta, valtio takavarikoi välittömästi kaiken omaisuuden, eikä perillisille jää mitään. Niinpä ihmiset tekevät hallitun itsemurhan täyttäessään 75 vuotta. Huoltosuhde kiittää ja kaikki on kultaista.

Paitsi kun ei ole. Annastiina Kankaanrinta on tehnyt aikoinaan hienon nousun toimittajasta politiikkaan ja pääministerin uudeksi puolisoksi. Ikärajalaki on Kankaanrinnan idea, vaikka ei Kankaanrinta ihan sitä tällä tavalla ajatellut – vain vapaaehtoisena mahdollisuutena välttyä perintöverolta tekemällä itsemurha 75-vuotiaana. Laki on kuitenkin muuttunut myöhemmin pakoksi.

Tämä kaikki tapahtui 2020-luvulla. Kirjan nykyhetki on 2050-luvulla, jolloin Kankaanrinta täyttää 75. Loppu on huolella suunniteltu, mutta joku kirraa vastaan. Kankaanrinta ei saa päätettyä sopivia viimeisiä sanoja lausuttavaksi ennen median edessä tapahtuvaa kuolemaa. Paniikki iskee päälle ja Kankaanrinta pakenee ”metsämummoksi”.

Leino kuvaa 2050-luvun maailmaa yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Kirja ei turhia sanoja tuhlaile, vaan on hyvin taloudellinen ja tehokas ideansa esittelemisessä. Kirja on painava kannanotto vanhenemiseen, vanhustenhoitoon ja myös kaikenlaisten paperittomien asemaan. Hienoa yhteiskunnallista scifiä tosiaan.

Yliaika-kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Herkkä kotiinpaluun kuvaus

Toni Morrison: Koti
Tammi, 2014
Suom. Seppo Loponen
133 s.

Koti on kaunis pienoisromaani toipumisesta, parantumisesta ja kodin löytämisestä, monilla eri tasoilla.

Tarina sijoittuu 1950-luvulle. Frank on palannut Korean sodasta ja kärsii posttraumaattisesta stressihäiriöstä ja saa toisinaan kohtauksia. Kohtaukset ovat vieneet hänet hullujenhuoneelle, josta hänet ajaa pakoon kirje kotipuolesta Georgiasta: ”Tule äkkiä. Siskosi kuolee jos vitkastelet.”

Eihän siinä auta kuin jättää muut asiat ja lähteä pelastamaan siskoa, koska sisko Cee on Frankille elämässä lopulta kaikista tärkeintä. Matka vie kohti Georgiaa, jossa Cee on joutunut rotuhygieniasta kiinnostuneen lääkärin käsiin yrittäessään selviytyä yksin kaiken keskellä.

Koti kertoo mustien vaikeuksista, henkilökohtaisista taakoista, sodan runteleman miehen vaurioista, paluusta huonojen muistojen asuttamalle kotiseudulle ja paranemisesta, uuden kodin löytämisestä ja toipumisesta. Hieno, pieni kirja.

Toni Morrisonin Koti

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Sekavaa tajunnanvirtaa

Tiina Lehikoinen: Kukkien kapina : Yökertomuksia
Like, 2020
191 s.

Olisin halunnut lukea sen kirjan, jota tämän kirjan takakansi kuvaili. Takakansitekstissä luvattiin riehakkaita tulkintoja klassikkosaduista. Sellaisia ei kuitenkaan saatu, mitä nyt joku hatara viittaus Prinsessa Ruususeen ja kerran mainittu Lumikki.

Sen sijaan kokoelma tarjoilee epämääräistä absurdia tajunnanvirtaa, jossa ei ole oikein päätä eikä häntää. En saanut kokoelmasta mitään otetta, eikä tekstillä tuntunut olevan mitään merkitystä tai suuntaa. Pitäisi varmaankin nauttia lauseista sellaisenaan, mutta nyt tämä oli vain pettymys. Feministisestä näkökulmasta piste, mutta ei sekään kauas kantanut.

”Autosta pidetään, auto on kiva vehje.” Niin varmaan joo.

Kukkien kapina -kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Vasikan osa

Joyce Carol Oates: Elämäni rottana
HarperCollins, 2020
Suom. Kira Poutanen
413 s.

Elämäni rottana tarjoaa jokseenkin ajankohtaista asiaa, vaikka 1990-luvulle sijoittuukin. New Yorkin osavaltion pohjoisosissa joukko nuoria valkoisia miehiä pahoinpitelevät ja tappavat tummaihoisen pojan. Miehistä kaksi on kirjan päähenkilön Violet Kerriganin isoveljiä.

Asia yritetään ohittaa ja painaa villaisella – lopultahan kaikki on uhrin syytä, syyllisten kaivelu on itse asiassa rasismia valkoisia kohtaan ja varmaan kuitenkin joku musta gangsteri on asian takana – mutta Violet kantaa salaisuutta, hän on nähnyt raskauttavia asioita ja lopulta kun tilanne käy tarpeeksi painostavaksi, Violet ei voi sille mitään, salaisuus vain pääsee ulos.

Sen jälkeen tapahtumat saavatkin nopeasti vauhtia. Sanottuaan veljensä syyllistävät sanat ääneen, Violet muuttuu välittömästi perheensä viholliseksi. Kerriganin perheen ja yhteisön arvomaailmassa perhe tulee ensin. Perheen on pidettävä yhtä. Suku pitää yhtä. Oman yhteisön sisällä pidetään yhtä. Tällaisista asioista ei kerta kaikkiaan sanota sanaakaan ulkopuolisille. Violet on kertaheitolla rotta, jonka kanssa kukaan ei halua olla enää ikinä missään tekemisissä.

Violet saa uuden kodin kauempaa, tätinsä luota. Äidin puoleinen täti on sen verran etäinen, eikä Kerrigan, joten hänen luonaan Violet on turvassa – siinä määrin, kuin traumatisoitunut nuori nainen voi olla, sillä Violetin kaltainen hylätty, identiteettinsä hukannut, rakkaudenkaipuinen nuori nainen on kaikkea muuta kuin turvassa, hän on päinvastoin mitä helpoin uhri erilaisille saalistajille.

Kun yhdestä saalistajasta päästään, vuorossa on seuraava. Violetin elämä erossa perheestään on turvatonta harhailua hyväksikäytöstä toiseen. Elämäni rottana on kaikkea muuta kuin hyväntuulinen kirja. Se pöyhii rasismia ja hyväksikäyttöä ja sitä, millaista on tulla hylätyksi. Raskasta, mutta ajankohtaista luettavaa.

Elämäni rottana -kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.