Nettijakelulevyjä

Radioheadin vanavedessä pari muutakin bändiä kokeilee vapaaehtoismaksullista nettijakelua. Saul Williams, jolta tiedän tasan raivostuttavan tarttuvan List of Demands -biisin, on julkaissut uuden levyn The Inevitable Rise and Liberation of Niggy Tardust netissä. Saul Williamsin sivuilta levyn saa joko viidellä dollarilla tai ilmaiseksi. Tietääkseni Niggy Tardustia ei ainakaan toistaiseksi saa CD-muodossa.

Levyn tuottaja Trent Reznor on ollut tyytymätön myyntilukuihin: vain joka viides maksoi viisi dollaria. En muuten minäkään maksanut, mutta jos tykkään ja säästän tiedostot, aion kyllä maksaa. Saul Williams on tyytyväisempi ja aikoo tarkastella levyn menestystä parin vuoden aikajänteellä.

Myös Reznorin oma Nine Inch Nails on julkaissut materiaalia samaan tapaan. Ghosts-kokoelman sivuilta saa ilmaiseksi ensimmäisen neljänneksen ja PDF-vihkosen, viidellä dollarilla koko setin, kympillä tupla-cd:n, 75 dollarilla deluxe-version ja 300 dollarilla ultra-deluxe-version. Materiaali on vieläpä julkaistu Creative Commons -lisenssillä, jotta sitä voi hyödyntää monin eri tavoin ilman sen kummempaa lupaa.

Ghosts I BitTorrenttina.

Tohtori Orff ja herra Dalcroze

Tohtori Orffia ja herra Dalcrozea ei voi kyllin kehua. Ostimme viime viikolla Sumffaan paluu -DVD:n, joka on viihdyttänyt Nooaa aivan loputtomasti. Puuha-Pete ja Teletapit ovat unohtuneet tyystin, kun Nooa haluaa vain katsoa Dalcrozeja. Eikä Nooa ole yksin fanittamisessaan, minäkin pidän bändistä aivan valtaisasti. Ovat kuulemma tulossa Kaukajärvelle esiintymään huhtikuun alussa: minä olen siellä, ja kai se Nooakin pitää mukaan ottaa..

Nightwish ja Indica

Kävimme eilen Hakametsässä nauttimassa livemusiikkia, kun Nooa vietti ensimmäisen yönsä kodin ulkopuolella ilman vanhempia. Emme ole kuulleet vielä mitään hoitajista, joten ei voi kuin olettaa, että kaikki on mennyt hyvin…

Hakametsä on ruma, mutta ajoi asiansa. Meillä oli paikat yläkatsomosta, joka ei ollut itse asiassa ollenkaan hullumpi paikka: korkealta näki ihan hyvin, musiikki kuului, mutta äänenvoimakkuus ei ollut liian kova. Ryhmäkuri (ja tuopilla heittäminen) piti seisomista yrittäneet istumassa, joten lavalle näkikin jotain.

Indica toimi lämmittelijänä hyvin. Poistuessamme joku valitteli ja toivoi Diabloa tilalle, mutta eihän Diablo tuonne olisi sopinut: Nightwishin yleisö kun ei missään nimessä ole metallikansaa. Indica oli oikein oivallinen valinta, ja itse tykkäsin kyllä. Aikaisempi kokemukseni Indicasta rajoittuu satunnaiseen radiosta kuulemiseen; olen kyllä yleensä tykännyt, kun olen kuullut. Nyt täytynee lainailla levyjä kirjastosta. Kate Bushin Wuthering Heights versioitiin kertakaikkisen hienosti – ei sitä ihan kuka tahansa noin komeasti vetäisi.

Nightwish potki ja lujaa. Heti alun Bye Bye Beautifulista lähtien meno oli hurjaa. Liekit ja ilotulitteet räiskyivät ja bändillä näytti olevan lavalla erinomaisen hyvä meininki. Anette hoiti tonttinsa komeasti, vaikka lavaesiintyminen muuten olikin pykälää rauhallisempaa kuin muulla bändillä. Uuden levyn biisit vedettiin hienosti, mutta myös vanhat hitit sujuivat Anettelta tyylillä.

Isoimmat metelit nousivat luonnollisesti Nemosta ja varsinkin viimeisenä encorena vedetystä I Wish I Had an Angelista, mutta uuden levyn biisitkin saivat varsin innostunutta vastaanottoa. Poet and the Pendulum varsinkin tuntui kelpaavan yleisölle, samoin kuin Amaranth.

Hurjaa menoa ja komeasti jäähallin kokoinen show; menisin kyllä toistekin Nightwishiä katsomaan, vaikka bändi ei varsinaisesti ykkössuosikkeihini kuulukaan.

Aamulehden galleriassa on kuvia konsertista.

Candlemass

Candlemass: Nightfall

Hurahdin taannoin Candlemassiin. Luin Imperiumista Epicus Doomicus Metallicuksen uusintajulkaisun arvostelun ja kiinnostuin. Tyhmästä nimestä huolimatta kyseessä on kuitenkin doom metalin klassikkoteos, ja olen viime aikoina lämmennyt doomille kovasti. Nappasin siis levyn iTunesista; sai vieläpä plus-muodossa, eli ilman kopiosuojauksia ja parempilaatuisena, eikä maksanut tavallista enempää. Iloista.

Onhan se, kaikin puolin, kehujen arvoinen tapaus. Jatkoa seurasi tänään, kun ostin bändin seuraavan levyn (Epicus oli siis debyytti, vuodelta 1986) Nightfallin, joka jatkaa komeaa sarjaa. Tällä levyllä äänessä on Messiah Marcolin, bändin pidetyin vokalisti, joka on kieltämättä ykköslevyn Johan Landqvistia astetta komeaäänisempi herrasmies. Molemmat toimivat kuitenkin erinomaisesti. Synkkä jynkytys kuulostaa harvoin näin hyvältä.

Candlemass: Epicus Doomicus Metallicus

Jos mieli palaa tutustumaan – ja jos Black Sabbath maistuu yhtään, kannattaa, Candlemass kun ei doom metal -luokituksesta huolimatta ole kovin paljoa Sabbathin tylympää osastoa raskaampaa – suosittelen tsekkaamaan debyytiltä biisin Solitude, Nightfallilta kannattaa koettaa esimerkiksi Samarithan tai Bewitched.

Samarialaisen myötä piti kaivaa kaapista Niskalaukauksen sinkku, jonka b-puolelta löytyy Samarialainen, eli suomennettua Candlemassia. Tämähän toimi nyt erinomaisesti, kun alkuperäinen biisi oli tuttu. Hauskana kuriositeettina biisin tarina on kokenut Jarkko Martikaisen käsissä melkoisen käänteen. Alkuperäinen on uskollinen laupiaan samarialaisen tarinalle: samarialainen auttaa ja saa palkintonsa. Martikainen on kyynisempi:

Niin paikalta pakenin rakkaitten luo

En kerjäläisiä sentään kotiini tuo

Niinpä siinä missä Candlemassin samarialainen saa kuolemattomuuden, siivet selkäänsä ja kaiken maailman viisauden kuolinvuoteellaan, Niskalaukauksen samarialainen vaeltaa kuoltuaan pimeästä pimeään helvetissä.

Iron Maiden!

Heinäkuussa Ratinaan! Iron Maidenia on tehnyt mieli katsomaan jo jonkun kerran, vaan ikinä en ole vaivautunut. Viime kerralla Tampereella oli jo lähellä, vaan hyvä etten mennyt, kun soittivat, mokomat, uusimman levyn kokonaan – en ole vieläkään kuullut mitään koko levyltä eikä hirveästi kiinnostakaan. Vaan nyt tuleekin nostalgiakiertue kultaisen 80-luvun hengessä. Kyllähän sinne pitää mennä… Johanna ystävällisesti vahtasi koneen äärellä ja osti lipun.

Luksusta, saa koti-isäkin vähän suuren musiikkijuhlan tuntua. Enpäs ole kunnon stadionkeikalla koskaan ollutkaan.