Ostosvimma

Kävin näyttämässä ihottumaani terveydenhoitajalle, joka ohjasi minut välittömästi lääkärin syynättäväksi. Ei sillä, että ihottumani olisi jotenkin vakava…

Poikkesin tutkailemassa Ravintola Pellavan juhlatilallisia ominaisuuksia ja napsin joutessani jonkun kuvan koskimaisemista, jotka ovat Tampereen kenties idyllisintä aluetta.

Sitten Anttilaan! Johanna passitti minut nimittäin noutamaan itselleen tarjouksessa olleen Zen Cafén Vuokralaisen. Itselleni minun ei pitänyt ostaa mitään, mutta kun ne Iron Maidenin levyt nyt kerran olivat samaisessa 8,95 euroa/kpl tarjouksessa, täydensin kokoelmani ostamalla Number of the Beastin ja No Prayer for the Dyingin. Nyt on kaikki olennainen Iron Maiden -tuotanto (siis Dickinsonin laulamat studiolevyt) CD-levyinä hyllyssä. Jos rahaa olisi liikaa, olisin varmaan päivittänyt Fear of the Darkin ja Somewhere in Timen uusiksi Enhanced CD -versioiksi…

Depeche Mode -faneille huomautettakoon vielä, että Tampereen Anttilassa on nippu bändin 12-tuumaisia sinkkuja myynnissä.

MoonTV:n konkurssi

MoonTV:n konkurssilla on positiivinenkin puolensa: superällö Colin’s Sleazy Friends ei enää saastuta tv-katsojien mieltä. Se on kaikkien aikojen huonoin ohjelma, mitä televisiosta on koskaan tullut; siinä ei ollut mitään hyvää.

Muuten MoonTV:n konkurssi on kurja ja valitettava asia. Kuka nyt näyttää musiikkivideoita, kuka palkkaisi Armanin?

Televisiotarjonta

Television katsominen ei kuulu ykkösajanvietteisiini, mutta yhtä jos toista tulee kuitenkin seurattua. Tuntuu, että television katseluni keskittyy pääasiassa kahdentyyppisiin ohjelmiin. Luonnollisesti kuuluisi nyt sanoa, että katsoo laatudokumentteja ja taide-elokuvia. Katson kuitenkin pääasiassa komediasarjoja ja tosi-tv:tä.

Komediasarjoista makuni on erityisesti brittiläinen. Tämän hetken ykköstarjontaa huumorin saralla on ehdottomasti Konttori. Late Night with Conan O’Brien ei ole huono sekään, vaan riippuu kyllä siitä, ketä on vieraina.

Tosi-tv on kaikesta halveksittavuudestaan huolimatta toinen suosikkien tuottaja. Vanhempia suosikkeja ovat Lentokenttä ja australialaisesta teatterikoulusta kertova Tähtitehdas, tämän hetken paras on tietysti Big Brother. Parhaista parhain on tietysti Survivor. Kotimainen Suuri seikkailu on liian urheiluhenkinen, jotta jaksaisi kiinnostaa pätkääkään. Nelosen versiota Robinsonista odotan sen sijaan suurella mielenkiinnolla.

Big Brother on ideana hyvä, käytännössä vähän tylsä mutta lopulta kuitenkin aika addiktoivaa katsottavaa. Olennaista on tietysti katsoa tarpeeksi pitkään, jotta henkilöt käyvät tutuiksi. Yhden jakson perusteella ei kannata arvostella. Sarjan seuraaminen alkoi meillä harmittomasti parin viikonloppujakson katsomisella, mutta viime viikolla nauhoitettiin jo joka jakso. Ohjelma tulee liian myöhään Johannan töiden kannalta, mutta on mainiota katsottavaa töistä tulleelle uupuneelle.

Eilinen jakso muuten kohotti idioottina pitämäni Bubblen osakkeita. Monet kisaajista ovat lukeneet kirjoja eri vaiheissa ohjelmaa, mutta Bubblen kirjamaku vei voiton: Iain M. Banksin Excession on kerrassaan erinomainen kirja. Todettakoon vielä, että oli sääli kun Narinder lähti. Tylsä-Paul ei ole puoliksikaan niin viihdyttävää katseltavaa kuin räiskyvä Narinder…

Eilisen paras ohjelma oli kuitenkin norjalainen Pizzaa kotikonstein, jossa lupsakka mies teki herkullisen näköisiä italialaispizzoja ja kehui pizzanteon helppoutta. Ohjelma herätti suurta innostusta kokeiluihin (esimerkiksi perunaa pizzan päälle), harmi vain ettei ohjelman reseptejä näytä löytyvän ainakaan YLEn sivuilta.