Sateenkaariperhe ja suolistobakteerit

Johanna Sinisalo: Vieraat
Karisto, 2020
448 s.

Edellisestä Johanna Sinisalon kirjasta onkin jo aikaa. Uusi kirja herätti tietysti mielenkiinnon välittömästi, Sinisalo on kuitenkin niitä kirjailijoita, joilta olen lukenut vuosien varrella kaikki romaanit. Tässäkin jo lähtöasetelma oli varsin kiehtova.

Tarinan keskiössä on kahden naisen ja kahden lapsen sateenkaariperhe. Toinen vanhemmista on menestyksekäs kahvilayrittäjä Essi, toinen kotona lapsia hoitava ja siinä sivussa vähän omia töitään tekevä kirjanpitäjä Siiri. Kuusivuotias Sissi on Essin tytär, kaksivuotias Luukas Siirin poika, vaikka lapset toki ovatkin virallisesti molempien yhteisiä.

Sinisalo kuvaa terävästi arkielämän kaoottisuutta ja pariskunnan erilaisten näkemysten ja elämänvaiheiden tuomaa hankausta. Ärtymystä siihen, että toinen tuo kahvilasta lapsille struudelia syötäväksi, koska struudelia murustavampaa leivonnaista ei ole, ja kuka nekin muruset sitten siivoaa.

Sissin hermonpäät hurisevat. Näin Sissi kuvaa tuntemusta, joka pikkuhiljaa herää ja voimistuu ja ajaa Sissin lopulta viiltelemään itseään päiväkodissa saksilla. Miksi? Siinä onkin vanhemmilla ihmettelemistä. Mitä Sissi oikein oireilee? Vai suojeleeko Sissi jotenkin jotain toista vammojen aiheuttajaa? Lopulta asia tiivistyy siihen, kuinka hyvin sitä oikein läheisensä loppujen lopuksi tuntee?

Sinisalo on jälleen kerran ottanut mainiosti jonkun pienen ajankohtaisen tieteellisen detaljin ja kehitellyt siitä kutkuttavan kauhutarinan. Vieraat on juuri sopivalla tavalla puistattava, kun tilanne alkaa edetä ja lukija tietää Sissin näkökulman luettuaan mistä on kyse ja saa vain kauhistella, kuinka Essi ja Siiri eivät ymmärrä tilannetta alkuunkaan ja keskittyvät aivan vääriin kysymyksiin.

Vieraat on oivallinen, sopivasti ajankohtainen kauhuromaani, jossa tavallaan aika pienistä aineksista rakennellaan todella kiehtova juttu, jolla on sopivasti pohjaa todellisissa, vielä vähän heikosti ymmärretyissä asioissa. 

Vieraat -kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Haarautuva elämänpolku 1900-luvun Keski-Euroopassa

Jenny Erpenbeck: Päivien loppu
Tammi, 2020
Suom. Jukka-Pekka Pajunen
320 s.

Olipas hienoa kuvausta elämästä 1900-luvulla puolijuutalaisesta keskieurooppalaisesta näkökulmasta. Rakenne on tuttu Kate Atkinsonin upeasta Elämä elämältä -kirjasta (vaikka tämä onkin itse asiassa ilmestynyt aikaisemmin, suomeksi toki vasta nyt): kirja käy läpi yhtä elämää, joka päättyy eri vaiheissaan ja kun loppu koittaa, kelataan vähän takapakkia, pohditaan mikä olisi voinut mennä toisin ja jatketaan siitä.

Päähenkilö syntyy Itävalta-Unkarissa, nykyisen Ukrainan alueella, ja päätyy ensin Wieniin, sitten kommunistina Moskovaan, sieltä Berliiniin ja lopulta vanhainkotiin. Siinä sivussa poiketaan New Yorkissakin. Päivien loppu tarkastelee 1900-luvun vaiheita: keisarikunnan loppua, Neuvostoliiton epäluuloista tunnelmaa Hitlerin valtaannousun jälkeen ja ennen toista maailmansotaa, 1950-luvun Itä-Berliinissä, lopulta pari vuotta Berliinin muurin kaatumisen jälkeen.

Erpenbeck on oivallinen kuvaamaan pieniä hetkiä ja tunnelmia, muutoksia ja mahdollisuuksia. Osin kirjan tyyli etäännyttää ja vaikeuttaa lukemista: keskeisistä henkilöistä harvalla on nimi. Tämä tekee lukemisesta välillä työlästä. Kehen viitataan, kun sanotaan ”äiti”? Kyllähän valittu ratkaisu tavallaan tekee tarinasta yleisemmän, mutta tietty täsmällisyys olisi kyllä helpottanut lukemista.

Pidin suuresti Elämä elämältä -teoksesta ja tästäkin pidin; molempien lukeminen on paikallaan. Atkinsonia suosittelisin herkemmin, se on selvästi helppolukuisempi, mutta kyllä tämä sille oiva kaveri on ja tarjoaa vähän toisenlaisen näkökulman. Hyvää laatukirjallisuutta, Erpenbeck on kyllä mielenkiintoinen tekijä.

Päivien loppu -kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Viiden tähden japanilainen murhamysteeri

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

Punainen silakka, 2020
Suom. Raisa Porrasmaa
287 s.

Tämä japanilainen dekkari tuli monien kehujen saattelemana, eikä tuottanut pettymystä. Rikos on selvä alusta lähtien: ex-mies on vainonnut Yasukoa aikaisemmin ja ilmestyy taas kiusaksi. Tällä kertaa tapaamisesta seuraa käsikähmää, jonka seurauksena ex-mies on kertakaikkisen entinen ja hengetön. Äidillä ja teini-ikäisellä tyttärellä on nyt käsissään aika iso ongelma. Kummankin kädet ovat veressä.

Asiaan tulee yllättävä apu naapurista. Viereisessä asunnossa asuva matematiikanopettaja ilmaantuu saman tien paikalle tarjoamaan apuaan. Tilanne on ikävä, mutta ei suinkaan mahdoton ratkaista. Naapurin avulla Yasukolle ja tyttärelle luodaan vedenpitävä alibi ja mies huolehtii ruumiin hävittämisestä. Naapuri – joka on ehkä vähän ihastunut Yasukoon, ainakin hän käy joka päivä ostamassa Yasukon työpaikalta itselleen lounasrasian – on varsin fiksu kaveri, joten hän saa aikaiseksi todella hyvän suunnitelman. Yasukon on tyttärensä kanssa vain noudatettava ohjeita.

Poliisit tuntuvatkin olevan aivan hakoteillä. Valitettavasti tapausta tutkivalla etsivällä Kusanagilla on yhtä lailla fiksu ystävä, naapurin yliopistoajoiltaan tunteva fysiikan professori Yukawa. Yukawa keskittää terävän älynsä juttuun ja huomaa, että jokainen yksityiskohta ei välttämättä kestä lähempää tarkastelua.

Uskollinen naapuri on taidokkaasti rakennettu dekkari, jossa lukija saa toden teolla jännittää, kestääkö Yasukon alibi poliisien ja Yukawan huomiota. Yasuko on sympaattinen tyyppi, mutta niin ovat poliisitkin – en oikein tiedä, kenen lopulta halusin jäävän voitolle. Lopullinen ratkaisu pääsi yllättämään, niinkuin luvattiinkin: Keigo Higashino on totta tosiaan virittänyt todella ovelan tapauksen. Agatha Christiekin olisi voinut olla ylpeä tällaisesta juonesta.

Toivottavasti Higashinon tuotantoa suomennetaan enemmänkin! Kiitokset tästä suomentaja Raisa Porrasmaalle ja uudelle japanilaiseen kirjallisuuteen erikoistuneelle Punainen silakka -kustantamolle.

Uskollinen naapuri -kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Ajankohtaista viisautta antiikista

Juhana Torkki: Plutarkhos : Mielen tyyneydestä

Otava, 2020
157 s.

Mikäpä siinä onkin, että nämä 2000 vuotta vanhat tekstit puhuttelevat niin hyvin edelleen? Muutamia syitä tulee mieleen. Ensinnäkin se ilmeinen: 2000 vuotta on asioiden suuressa mittakaavassa yksi silmänräpäys, eikä ihmisen psykologia ole siinä ajassa muuttunut mihinkään, vaikka moni asia ympärillä onkin muuttunut. Toiseksi antiikin kirjoittajat ovat hienosti keskittyneet olennaiseen, teksteissä ei ole mitään turhaa, vaan huomio on siinä, mikä on tärkeää ja keskeistä.

Kolmanneksi on sitten valintaharha: varmasti antiikin aikoinakin on kirjoiteltu kaikenlaista joutavaa ja yhdentekevää, se ei vain ole selvinnyt 2000 vuoden yli meidän aikaamme. Jos käsillä on Plutarkhoksen laajasta säilyneestä tuotannosta pieni neljän tekstin poiminta, jonka Juhana Torkki on asiantuntevasti valinnut, suomentanut ja alustanut, niin tokihan siihen tiivistyy silloin paljon hyvää.

Yhtä kaikki, Plutarkhoksen tekstit mielenhallinnasta ja vihan käsittelystä puhuttelevat ja toimivat tässäkin päivässä. Vihan hallinnasta kertova teksti toi mieleen eräitäkin valtionjohtajia. ”Itsekkyys ja tyytymättömyys yhdistettynä ylelliseen ja velttoon elämäntyyliin aiheuttaa meissä noita toistuvia vihanpuuskia, jotka kasvavat vähä vähältä sielussa kuin mehiläisten tai ampiaisten parvi.”

Kirjan lopettaa Plutarkhoksen kirje vaimolleen, jossa hän lohduttaa tätä kaksivuotiaan tyttären menetyksen johdosta. Se päättää kirjan surumielisiin tunnelmiin, mutta toisaalta tarjoaa lohtuakin – jos vähän tuntuukin kehotukselta tukahduttaa tunteet tyystin.

”On hyväksi mielenrauhalle, jos ei-toivottujen asioiden sattuessa emme lakkaa näkemästä kaikkea sitä, mikä elämässämme on hyvin ja mukavasti, vaan annamme niiden sekoittua, jolloin huonompi liukenee parempaan.”

Plutarkhos
Juhana Torkin Plutarkhos -kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Kirjakuvastot kesä ja syksy 2020: Kosmos, Teos ja HarperCollins

Jatkoa edelliselle, edelliselle, edelliselle, edelliselle ja edelliselle.

Kosmos

Kosmoksen syksy 2020

Kosmos on pieni kustantamo, joka on julkaissut jo useamman kiinnostavan kirjan, mutta josta on vielä vähän vaikea sanoa mitään varmaa. Kuvasto on Issuussa, mutta ei ladattavissa PDF:nä.

Olavi Koistisen Motivaatiojänis on romaani työelämästä tekoälyn aikakaudella. Kuvaus lähtee vähän kierroksille, joten en tiedä, onko tämä nyt sitten kiinnostava vai ei – Koistisen aikaisempi Mies joka laski miljardiin ei ole tuttu – mutta ehkäpä kuitenkin vilkaisen.

Marja Kihlströmin Oikeilla nimillä on seksuaalikasvatuskirja lapsille, nuorille ja aikuisille. Puhu Muru -podcastia olen kuunnellut ja Kihlström vaikuttaa fiksulta, joten kun lapsiakin on, tälle lienee jossain vaiheessa tarvetta.

Teos

Teoksen syksy 2020

Teos on yksi Suomen laadukkaimpia kustantamoita. Se julkaisee erittäin korkealaatuista kirjallisuutta. Teoksen kuvasto on Issuussa.

Emmi Itärannan uusi romaani Kuunpäivän kirjeet menee väistämättä lukulistalle. Teemestarin kirja oli erinomainen, eikä toinen kirja Kudottujen kujien kaupunki olla huono sekään. Näillä näytöillä uusikin kirja menee oitis luettavaksi.

Juha Hurme jatkaa Suomi-kirjallaan muutaman vuoden takaisen Niemen tarinaa. Aivan pakollista luettavaa, Hurme on loistava kirjoittaja ja ihastuttavan sivistynyt ihminen.

Anu Silfverbergin Sinut on nähty kuulostaa mielenkiintoiselta. Silfverberg on hyvä kirjoittaja ja aihepiiri #metoo-kysymyksien ja katseen vallan ympärillä on kiinnostava.

Jari Hanskan, Minea Koskisen, Emilia Mäenmaan ja Tuija Siltamäen Saamattomat käsittelee sitä, miten suuret ylisukupolviset ongelmat ovat kaatumassa nuorten aikuisten niskaan. Sukupolvensa tulevaisuudennäkymiä 1980- ja 1990-luvulla syntyneille, mikäpä jottei, etenkin kun etenkin Siltamäki on erinomainen kirjoittaja.

Erkki Vuokilan EVVK – Erkki Vuokilan vuosikirja 2021 on välttämätön omaksi ostettava teos, jonka ilmestymistä olen toivonut tämän vuoden EVVK:ta täytellessäni.

Uusi Thomas Bernhard eli Halvallasyöjät / Wittgensteinin veljenpoika menee harkintaan. Olen lukenut Bernhardeja ja nauttinut, mutta en ole enää varma, luenko, nyt kun lukemiseni pääpaino on siirtynyt naiskirjailijoihin ja tällaiset ihmisvihaiset vanhat miehet alkavat tuntua vähän tunkkaisilta.

HarperCollins

HarperCollinsin syksy 2020

Mielikuvani HarperCollinsista on heikonpuoleinen: kevyttä ja viihteellistä on luvassa. Mutta selataan, ei HarperCollins sentään pelkkää turhuutta julkaise. HarperCollinsin kuvasto löytyy Issuusta.

Dan Carlinin Hardcore History -podcastia en ole kuunnellut, mutta kirja Loppu on aina lähellä vaikuttaa mahdollisesti kiinnostavalta. En tosin tiedä, kestänkö kanteen isolla präntättyä ”HARDCORE HISTORIAA”-tekstiä. Arvon kirja-alan ihmiset, teille ei pitäisi joutua kertomaan, että tuohon kuuluu väliviiva: ”Hardcore-historiaa”.

Joyce Carol Oatesin Blondista tulee uusi 20-vuotisjuhlapainos. Tätähän ei toki tarvitse odotella, sillä se ilmestyi suomeksi 2001 ja löytyy hyvin kirjastoista – kunhan ne aukeaisivat. Mutta ihan hyvä, että tästäkin muistutettiin, voisihan tämän lukea. Uusi Oates eli Elämänä rottana oli jo näköjään valmiiksi varauslistallani.