Kategoria: Ruoka

Nooan synttäreitä vietettiin tänään. Yksivuotias viihtyi juhlissaan erinomaisen hyvin, vaikka asunto oli täynnä väkeä. Lahjat miellyttivät ja vieraissa riitti ihmeteltävää. Kaikki hyvin siis.

Ruoat herättivät kiinnostusta, joten reseptit jakoon! Kuten sanoin, sarvien resepti löytyykin jo täältä. Toisissa oli täytteenä metvurstisuikaleita ja emmentalraastetta, toisissa ruohosipulituorejuustoa ja ruohosipulia.

Johannan kaverin Katrin ohjeella tehdyt wrapit tekivät kauppansa hyvin. Ne ovat myös varsin helppoja tehdä:

• 8 kpl tortillalättyjä
• tuorejuustoa
• 2 prk tonnikalaa
• maustekurkku

Tortillalätyille levitetään tuorejuustoa (käytimme maidottoman ruoan tarpeessa soijasta tehtyä Tofutti-tuorejuustoa – ei ole ihan aidon veroista, mutta tässä yhteydessä eroa ei huomannut), tonnikalaa ja maustekurkkua. Rullataan, kääritään muovikelmuun ja laitetaan jääkaappiin tekeentymään. Kannattaa tehdä edellisenä päivänä. Me tarjoilimme nämä puoliksi leikattuina, jolloin saatiin 16 kpl ihan hyvän kokoista palasta.

Tuorejuustoa tarvinnee parikin pikkupurkkia, Tofuttia riitti yksi, mutta se onkin iso. Purkki tonnikalaa riittää neljään, jos tekee paketillisen lättyjä, tarvitsee siis toisen. Yksi maustekurkku riitti, kun sen pisti todella pieneksi silpuksi.

Päivän ruokalistalla oli perinteisen omenahyveen sijasta nettifoorumilta bongattua raparperihyvettä. Resepti oli hyvin suurinpiirteinen, joten en itsekään mittaillut ainesosia vaan tein fiilispohjalta. Hyvin onnistui, lopputulos oli kerrassaan herkullinen.

Uunivuokaan ladottiin neljä vartta raparperia pestyinä, kuorittuina ja paloiteltuina. Päälle laitetaan runsaasti sokeria, koska raparperi ei ole itsessään erityisen makeaa. Kulhossa sekoitin kaurahiutaleita (noin pari desiä), fariinisokeria (reilu desi) ja juoksevaa rasvaa (olisiko ollut vajaa desi, enemmänkin olisi voinut olla). Tämä seos sitten raparperien päälle ja koko paketti noin puoleksi tunniksi 175-asteiseen uuniin. Valmista on, kun kuorrutus on rapea ja reunoilla kiehuu.

Tuosta tuli kaksi runsasta kupillista, eli noin kolme kohteliaan kokoista annosta. Päälle tehtiin annos Blå Bandin mainiota vaniljakastiketta. Hyvää oli!

Joinpas tässä päivänä eräänä olutta. Minähän en noin yleensä ottaen ole alkuunkaan olutihmisiä, vaan siiderisnobi, jolle maistuvat lähinnä laadukkaammat omenasiiderit. Lautapeliseuran foorumilla asuu kuitenkin ryhmä olutharrastajia, joiden olutketju on mielenkiintoista luettavaa.

Sieltä bongasin belgialaisen Lindemansin Apple-lambicin, jota kehuttiin erinomaisen omenaiseksi. Pakkohan se oli kokeilla – ja totta tosiaan, olut on erinomaisen omenaista. Veikkaan, että sokkotestissä peruslageriin tottunut kuluttaja saattaisi veikata Applea siideriksi. Perinteistä oluenmakua tuossa ei ollut, vaan eipä lambic perinteistä olutta olekaan.

Wikipedian lambic-artikkeli on valaiseva. Brysselin lähistöllä tehtävän lambicin erikoisuutena on spontaani käyminen: vierteeseen ei lisätä lainkaan hiivaa. Sen sijaan vierre lasketaan altaaseen, jossa se nappaa ulkoilmasta villihiivoja ja muita pieneliöitä tuottamaan käymistä. Kypsytyksen jälkeen lopputuloksena on peruslambic, josta sekoitellaan erilaisia juomia, joko yhdistelemällä erilaisia peruslambiceita tai sekoittamalla mukaan sokeria ja hedelmiä.

On hyvä kysymys, kannattaako Applea juoda, kun omenamehua saa kaupasta aika paljon halvemmalla, mutta suosittelen silti omenasiiderin ystäville, kannattaa kokeilla. Applea saa hyvinvarustelluista kaupoista, CityMarketeissa tuntuu olevan yleensä paras olut- ja siiderivalikoima.

Tänään oli yllättävän italialainen ruokapäivä. Lounaaksi tein tämänhetkistä suosikkivariaatiotani carbonarasta: paketti pekonia käristetään huolella ja sekoitetaan tagliatelleen ja joukkoon lisätään ruokakermapurkillisesta, kananmunasta ja pastajuustosta sekoitettu tahna. Sekoitetaan, ja tarjoillaan mustapippurin ja lisäjuuston kanssa. Helppo ja hyvä.

Iltapalaksi sitten lämmintä leipää. Voileipägrilli tuntuu turhuudelta, mutta meillä se on nauttinut vuosien ajan säännöllistä, jos nyt ei päivittäistä tai edes viikoittaista käyttöä. Johanna keksi luksusversion, jossa leipien väliin sijoitetaan ketsupin lisäksi mozzarellaa ja tomaattisiivuja (ja italialaisen ruoan pyhä kolmiyhteys täydentyy basilikaa sisältävällä pizzamausteella – kas kun muuten Italian lipun värit sopivat näihin perusaineksiin; lipun alkuperä on kuitenkin toinen, niin maukkaalta kuin tämä selitys kuulostaakin). Erinomaista, kertakaikkiaan.

Jatketaanpa siiderilinjalla. Upciderin Natural-siiderit ovat perussiidereistä sitä parempaa sarjaa. Hassujen makujen sijasta Naturalit keskittyvät luonnolliseen hedelmäiseen makuun ja vähäisempään hiilihappoon. Tuloksena on kerrassaan mainioita siidereitä.

Nyt talvikauden ajan tarjolla on Natural Vintage, joka on vielä hienompaa tavaraa. Ensinnäkin väri: on tuhlausta juoda tämä suoraan tölkistä. Juominen aloitetaankin kaatamalla juoma kirkkaaseen lasiin ja ihailemalla siiderin punaista kultaa. Kaunis väri, kertakaikkiaan.

Vintageen on käytetty talvikauden omenoita ja lehdistötiedote puhuu calvadoksen ja tammitynnyrin aromeista. Siitä calvadoksesta en tiedä, mutta vahva ja omintakeinen maku Vintagessa kyllä on. Vaatii selvästi lisämaistelua ja totuttelua selvittää, tykkäänkö kovasti vai enkö, mutta sellainen tutkiskelu on aina mukavaa…

Joka tapauksessa pisteet Hartwallille siitä, että jännittävien makujen sijasta (Fizz Cappuccino) kehitellään ihan oikeasti kiinnostavia omenasiidereitä. Perryt vielä menevät, mutta tosiasiahan on, että oikea siideri on omenaa, eikä muuta. Piste.