Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Otava, 2018
Suom. Jaana Nikula
224 s.
Olimme kerran on pieni kirja, jossa ei paljon tekstiä, mutta sitäkin enemmän sanottavaa. Kirjan päähenkilö on Nahid, joka pakeni miehensä Masoodin ja pienen tyttärensä Aramin kanssa Iranin islamistista vallankumousta Ruotsiin. Nyt 30 vuotta myöhemmin viisikymppinen Nahid saa lääkäreiltä puoli vuotta elinaikaa syövän vuoksi.
Masoodkin on kuollut – ja oli sitä paitsi kammottavalla tavalla väkivaltainen – ja Nahid on yksin syöpänsä kanssa. Oliko vaarallinen pakomatka vieraaseen maahan turha? Kaikki ne ystävät, jotka jäivät Iraniin eivätkä kuolleet vuonna 1984 ovat yhä elossa, mutta Masood on kuollut ja Nahid kuolemaisillaan. Suhde tyttäreen on riitaisa, koska Nahid on raivoisa, ärtynyt ja paha suustaan. Kukkia sairaalaan tuoneelle Aramille Nahid ärähtää: ”Nuo rumat kukat kuolevat pian. Ihan niinkuin minäkin. Voit viedä ne mennessäsi.”
Nahid on huikea ja epätavallinen päähenkilö. Harvoin kohtaa tällaista katkeruutta ja kiukkuisuutta. Nahidin ja Aramin suhde on herkullisella tavalla vaikea. Vallankumouksen aikaa kuvaavat takaumat muistuttavat, mitä iranilaiset menettivät vallankumouksessa ja mitä jäi taakse, kun lähti pakolaisena maailmalle. Vallankumouksen kärsimyksissä ei viivytä pitkään, mutta ne tuovat tarvittavaa kontrastia Nahidin myöhemmälle elämälle Ruotsissa.
Toisinaan sorrun hilloamaan kirjaston kirjoja hyllyssäni pitkään ennen kuin luen ne. Tämäkin piti käydä kirjastossa näyttämässä ainakin pari kertaa, eli kirja on ollut minulla lainassa ainakin yli vuoden. Olisi tämän varmaan aikaisemminkin voinut lukea, lukukokemus oli sen verran voimakas. Lämmin suositus tälle iranilaismausteiselle riipivälle äiti-tytärsuhteen kuvaukselle.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.
