Walter M. Miller: Viimeinen kiitoshymni

Kun Viimeinen kiitoshymni alussa kertoo noviisi Francis Utahilaisen elämästä, on ydinsodasta 600 vuotta. Se on muistetaan epämääräisenä, mutta uhkaavana. Meidän aikamme kulttuurista on jäljellä katkelmia, joita munkit kopioivat, säilyttäen Memorabiliaa tulevien vuosien varalle.

Satojen vuosien päästä koittaa uusi renessanssi, jonka tutkijat löytävät luostarin kätköistä arvaamattomia aarteita. Kirjan kolmas osa heittää katseensa jälleen satojen vuosien päähän edellisestä - missä ihmiskunta on silloin ja onko menneistä opittu?

Ihminenhän ei muutu miksikään. Sitä todistaa myös Millerin kirja. Tulevaisuuteen sijoitettu pimeä keskiaika on mielenkiintoinen asetelma, jonka henkilöhahmot ja tapahtumat olivat kiinnostavaa seurattavaa. Mutta onko kirjan keskipisteessä munkkiluostari vain siksi, että Miller on siten välttynyt naisten kuvaamiselta? Kirjan henkilökaartista kun ei löydy montaakaan naista. Latinaa Miller sen sijaan viljelee runsain mitoin, luodessaan kirjaan omalla tavallaan säilyneen katolilaisen uskon tunnelmaa. Turhaa hienostelua paikoin, paikoin ihan tunnelmallista. Joka tapauksessa Viimeinen kiitoshymni on mielenkiintoinen kokemus.

Avainsanat: ihmiskunnan tulevaisuus, katolisuus, luostarit, satiiri, science fiction, ydinsota