Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Kansi: Populäärimusiikkia VittulajänkältäAjankohtaisia kirja-arvosteluja seuraavat eivät varmasti ole aikoinaan voineet välttyä Populäärimusiikilta. Siksi lyhyesti: Vittulajänkä sijaitsee Pohjois-Ruotsissa alueella, jolla on merkittävä ruotsinsuomalaisten vähemmistö. Populäärimusiikki ja levysoittimet tekevät tuloaan kuusikymmentäluvulla. Elvis ja Beatles villitsevät paikallisen teinipopulaation muutenkin hormonien kiehuttamat mielet. Päähenkilöitä ovat suomalaiset teinipojat.

Kuulostaa hirvittävältä, eikö? Kirja aikuisille murrosikäisistä surkimuksista. Onko joku, joka nimenomaan ei halua unohtaa tuota finnien kulta-aikaa? Epävarmuutta, äänenmurrosta, elämä yhtä jatkuvaa nolottavaa tilannetta? Tämä kirja on täynnä tuota kaikkea.

No, koska päädyin kuitenkin kertomaan kirjasta eteenpäin, voin kai paljastaa tässä vaiheessa, että kirja on todella hieno ikään kuin kasvukertomuksena. Nuoruusiän muutokset on muutettu välillä suorastaan yliluonnollisia piirteitä sisältäväksi muodonmuutokseksi. Eikä tyttöjä, omaa rokkibändiä, kavereita, viinaa eikä isien opetuksia voi jättää pois.

Ihan hulvaton tarina, loppujen lopuksi. Jos aihe epäilyttää aluksi, lue ensimmäiset viisi sivua, ja muutat mielesi.

Jätä kommentti

Tietoja tästä merkinnästä

Tällä sivulla on kirja-arvostelu, jonka kirjoitti Laura. Arvostelu on julkaistu 13.09.2002 12.01.

Rakkaani, kyyhkyläiseni oli aikajärjestyksessä edellinen arvostelu.

Shikasta : Asia: Kolonisoitu planeetta 5 on aikajärjestyksessä seuraava arvostelu.

Uusimmat arviot löydät etusivulta, vanhempia arvosteluja on arkistossa.

Powered by Movable Type 4.0