Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Novellikokoelma Kristalliruusu (1991) edustaa perinteikästä, tieteen kansantajuistamiseen perustuvaa tieteiskirjallisuutta. Parhaimmillaanhan tässä lajityypissä tiukka järkeily yhdistyy mielikuvituksen lentoon, mutta usein ihmiskuvaus jää heiveröiseksi. Risto Isomäen vahvuutena on tiedetoimittajan avara asiantuntemus, leimallisimpana heikkoutena taas tönköt vuoropuhelut.
Kokoelman alkupuoli tarjoaa jokusen kiintoisan ajatusleikin, joista ei kuitenkaan tahdo iloa irrota. “Etsintä” on turistimatka alitajunnan viidakoihin: psykologisoiva rautalankaväkkyrä, johon on liimattu hyppysellinen unitutkimuksellista tieteiskimalletta. “Komeetta” yrittää suurellisesti nivoa luonnonkansojen myyttejä avaruusseikkailuun, mutta nääntyy taakkansa alle. “Viimeinen tehtävä” saarnaa ekotuhoa ja vastuuta tulevien sukupolvien kohtalosta, mutta vanhojen virheiden märehtimisestä ei tarinallista jännitettä synny. Niminovelli “Kristalliruusu” malttaa jättää maailmanparantamisen vähemmälle suuntautuessaan kvanttifysiikan arvoituksiin, mutta silti kertomus ei ota puhjetakseen kukkaan.
Muutos on melkoinen, kun “Maailmankaikkeuden ympäri 80 vuodessa” ampaisee avaruusmatkalle Einsteinin kunniaksi: katkonaisten päiväkirjamerkintöjen tiiviisti tahdittama kertomus avaa (ainakin näin asiantuntemattomalle lukijalle) huikeita näköaloja suhteellisuusteoriaan. “Puu”-novellissa möyritään maanläheisemmin vieraan planeetan oudon eliöstön seassa, mutta juoni on – kierrätysaineksistaan huolimatta (tai niiden ansiosta?) – mukavan seikkailullinen. Päätösnovelli “Xanadu-kuutio” hiljentyy taas kvanttifysiikan parissa ja punoo tarinaa tuntemattoman kulttuurin jälkeensä jättämästä avaruusrakennelmasta. Se on kokoelman novelleista ehkä täyteläisin hahmotellessaan pääajatuksensa taustaksi myös muita, itsessäänkin kiehtovia kehityskulkuja.
Erityisesti kokoelman alkunovelleja työstettäessä kustannustoimittaja olisi saanut olla jämäkämpi, mutta on hauskaa, että Suomen pienissä tieteisympyröissä on tilaa myös kovalle scifille.