Kansi: Tie luovuuteenCameron on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, kirjailija ja luovuuskouluttaja. Tie luovuuteen sisältää viikko viikolta etenevän ohjelman, joka avaa ihmisen luovuutta. En yleensä erikoisesti välitä elämäntaito-oppaista, ja Cameronkin on jossain määrin turhan amerikkalainen ("noudata ohjeitani, niin saat paljon rahaa"). Tie luovuuteen on kuitenkin lukemisen väärti, siksi innostava se on. Erityisesti kirjoittajille teos sisältää paljon.

Cameronilla on kaksi käytännön ohjetta, jotka käyvät läpi koko kirjan. Ne ovat aamusivut ja taiteilijatreffit. Aamusivut tarkoittaa sitä, että joka aamu pitäisi kirjoittaa kolme sivua käsin mitä tahansa tekstiä. Siis sitä soopaa, mikä pyörii mielessä. Kirjoittaminen putsaa sen hälyn ja ahdistuksen, mikä ajatuksissa on aina etualalla, ja antaa tilaa muille ajatuksille. Taiteilijatreffit taas tarkoittaa sitä, että järjestää aikaa (tunti viikossa) sisäiselle taiteilijalleen, lähtee siis yksinään johonkin. Nimi on hassu, mutta tottahan on, että ihmisen on hyvä olla välillä yksin ja rauhoittua.

Paljon muutakin kirjassa on. Paras anti mielestäni on kuitenkin se, että Cameron rohkaisee laittamaan asioitaan tärkeysjärjestykseen, miettimään mikä minulle oikeasti on tärkeää. Jos se on vaikka huilunsoitto, niin sitten pitää soittaa huilua. Sille, mitä haluaa tehdä, löytyy aina aikaa.

2 kommenttia

Mette Author Profile Page sanoi:

Mielenkiintoista. Sisareni tapasi sanoa: "Aina on aikaa siihen, mitä todella haluaa tehdä." Minä noudatin ohjetta, hän itse ei. Se toimii.

Joni Author Profile Page sanoi:

Sain tämän juuri luettua. Kirjasta sai hyviäkin neuvoja, tosin suodatusta se vaatii. Listaus- ja kirjeenkirjoittamistehtävät olivat hauskoja. Etenkin se, jossa piti kirjoittaa kirje nuorelle tai vanhalle itselleen.

Hyvä pointti oli myös kirjan lopussa, että luovuus ja tuottavuus ovat eri asioita.

Jätä kommentti

Tietoja tästä merkinnästä

Tällä sivulla on kirja-arvostelu, jonka kirjoitti Rea. Arvostelu on julkaistu 08.11.2006 13.57.

Difference Engine oli aikajärjestyksessä edellinen arvostelu.

Shadow of the Wind, The (Tuulen varjo) on aikajärjestyksessä seuraava arvostelu.

Uusimmat arviot löydät etusivulta, vanhempia arvosteluja on arkistossa.

Powered by Movable Type 4.0