Riikka Pelo: Taivaankantaja
| 
Vendla on nuori tyttö, joka asuu tuomiopäivää odottavan Maammon kanssa surkealla maatilalla jossain päin Etelä-Suomea. Eletään 60-lukua, ja Vendlan tuntemattomaksi jääneen isän kanssa teinityttönä saanut äiti on karkoitettu syvän uskonnollisesta yhteisöstä jo aikaa sitten. Äidin synnit ovat tosin jääneet tyttären kannettaviksi.
Vendla ei puhu kuin lehmälleen, mutta tarkastelee elinpiiriään omasta näkökulmastaan. Riikka Pelon runollinen kieli maalaa kotitilasta ja lähiseuduista oudon lapsen omaperäisen maailman. Kirja on kauniisti kirjoitettu ja kiehtova loppuun asti. Varsinaisesta fantasiasta ei ole kyse, mutta tiettyä yliluonnollisuutta on ilmassa, kuten näin uskonnollissävytteiselle kertomukselle hyvin sopii.
- Sillanpää, F.E.: Elämä ja aurinko
- Liimatta, Tommi: Aksel Sunnarborgin hymy
- Jalonen, Riitta: Veteen pudonneet
- McEwan, Ian: Rannalla
- Väisänen, Hannu: Toiset kengät
- Dawkins, Richard: God Delusion, The (Jumalharha)
- Winterson, Jeanette: Oranges Are Not the Only Fruit (Ei appelsiini ole ainoa hedelmä)
- Liimatta, Tommi: Aksel Sunnarborgin hymy
- Jalonen, Riitta: Veteen pudonneet
- McEwan, Ian: Rannalla
- Väisänen, Hannu: Toiset kengät
- Dawkins, Richard: God Delusion, The (Jumalharha)
- Winterson, Jeanette: Oranges Are Not the Only Fruit (Ei appelsiini ole ainoa hedelmä)
Ihan kiva. Kirjatonhoitaja huomautti minulle pari päivää sitten, että varaamani kirja - "Iivana Julma" - oli "aika paksu". Sanoin, etten pidä ohuista kirjoista. Niihin ei ehdi kiintyä ennen kuin ne loppuvat.
Olen edelleen in samaa mieltä, noin 300 sivua alkaa olla raja. Parempi, jos sivumäärä menee yli 600 sivun. Silloin alkaa onnistua tutustumaan kirjaan.
On tietysti poikkeuksia, en ole kirja-sovinisti. Runokrijat tai niihin verrattavat ovat näitä.