Kansi: Light

M. John Harrison on taitava kirjailija, muun muassa Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden 2004 parhaasta scifikirjasta saanut Light eli Valo todistaa siitä koko olemuksellaan. Kirja on kolmisäikeinen avaruusooppera, jossa tapahtuu suuria, käsittämättömiä asioita kiehtovassa maailmankaikkeudessa.

Yksi säikeistä sijoittuu meidän aikaamme. Michael Kearney on tutkija, pakkomielteidensä takaa-ajama sarjamurhaaja ja kaikin puolin varsin värikäs hahmo. Tulevaisuuden säikeissä seurataan Seria Mauta, mystisen K-aluksen ihmisyydestään luopunutta kapteenia ja virtuaalitodellisuuteen koukkuun jäänyttä entistä huippupilottia Ed Chianesea.

Irralliset säikeet kiedotaan lopuksi yhteen tyylikkääksi kokonaisuudeksi, matkan varrella saa nauttia hämmästyttävistä maisemista, erikoisista tapahtumista ja kauniista kielenkäytöstä. Eilisen mystinen sydän tulee mieleen, varsinkin Kearneyn osuuksista, mutta Light on onneksi astetta tolkullisempi.

Jätä kommentti

Tietoja tästä merkinnästä

Tällä sivulla on kirja-arvostelu, jonka kirjoitti Mikko. Arvostelu on julkaistu 23.02.2008 11.12.

Ei kenenkään lapset oli aikajärjestyksessä edellinen arvostelu.

Silver screen on aikajärjestyksessä seuraava arvostelu.

Uusimmat arviot löydät etusivulta, vanhempia arvosteluja on arkistossa.

Powered by Movable Type 4.0