Kansi: Musiikkiuutisia

Musiikkiuutiset on pohjimmiltaan puhdasoppinen kovaksikeitetty dekkari. Kovapintainen yksityisetsivä kertoo tarinaa murhatapauksesta minämuodossa, mukana on viettelijättäriä, gangstereita ja yksityisetsivään nihkeästi suhtautuvia lainvalvojia, joiden moraalinen selkäranka on epäilyttävän joustava.

Ettei nyt ihan tavanomaisuuksiin hukuttaisi, Musiikkiuutiset sijoittuu tulevaisuuteen epämääräiseen dystopiaan, jossa kansalaiset turruttavat itseään laillisilla huumeilla, painettu sana on kielletty, telkkarista tulee vain abstraktia ohjelmaa ja kyseleminen on pahasti poissa muodista. Kansalaisten hyväntahtoisuutta kontrolloidaan karmapisteillä ja jos mokaat, joudut pakastimeen.

Melkoisen sopan Lethem näistä aineksista keitteleekin. Tykkäsin, kirja oli dekkareiden tapaan varsin nopealukuinen ja sikäli mukava välipala, toisaalta suorastaan oudot scifielementit piristivät teosta oikein miellyttävästi. Loppukiekaus oli suorastaan herkullinen.

Jätä kommentti

Tietoja tästä merkinnästä

Tällä sivulla on kirja-arvostelu, jonka kirjoitti Mikko. Arvostelu on julkaistu 30.04.2008 12.39.

Terveisin äiti oli aikajärjestyksessä edellinen arvostelu.

Kissing the Beehive on aikajärjestyksessä seuraava arvostelu.

Uusimmat arviot löydät etusivulta, vanhempia arvosteluja on arkistossa.

Powered by Movable Type 4.0