Jonathan Carroll

Ennenlukematon Carroll on aina tapaus. Kissing the Beehive aloittaa Crane's View -trilogian: bestseller-kirjailija Sam Bayer hakee epätoivoisesti uuden kirjan aihetta, kunnes muistaa lapsuutensa Crane's View'ssä tapahtuneen murhan. Bayer päättää kirjoittaa mystisen Pauline Ostrovan tarinan ja selvittää lopullisesti, kuka Paulinen murhasi.

Naissuhteissaan epäonninen Bayer saa elämäänsä uutta säpinää Veronica Lakesta, innokkaasta fanista ja täydellisestä naisesta - Veronica vaikuttaisi todellakin olevan kaikkea, mitä Bayer toivoo. Kirjan kirjoittaminen lähtee näissä olosuhteissa mukavasti käyntiin, mutta pian prosessi saa suorastaan pelottavia käänteitä.

Kissing the Beehive on poikkeuksellisen normaali kirja; siinä ei ole oikeastaan mitään yliluonnollista, toisin kuin Carrollin kirjoissa yleensä. Koiria sentään ja kyllä se Wienkin mainitaan, mutta yliluonnollisen puute ei kirjaa pilaa, päinvastoin: kirja piti otteessaan tiukasti ja pidänkin sitä yhtenä Carrollin parhaimmista teoksista. Suosittelen ehdottomasti jännärien ystäville!

Sleeping in Flame on Jonathan Carrollia parhaimmillaan. Walker Easterling on entinen näyttelijä, nykyinen käsikirjoittaja, joka kohtaa elämänsä naisen. Mitä enemmän Walker naiseen rakastuu, sitä oudommaksi tapahtumat käyvät. Walkerin ympäristö tuntuu suorastaan pulppuavan taikuutta. Tunnelma alkaa muuttua uhkaavaksi, kun taianomaiset tapahtumat alkavat vaikuttaa pahantahtoisilta.

Bones of the Moonin ja Outside the Dog Museumin kanssa samaan jatkumoon sijoittuva kirja on erinomainen perinteisen sadun uudelleentulkinta, joka heittää lukijalle yllättäviä käänteitä ja romantiikkaa. Jälleen kerran tapahtumapaikkana toimii Wien kaikessa kauneudessaan, muutenkin teemat pyörivät Carrollin vakioaiheissa.

Kirjan kannen kommenttia lainatakseni: olen todellakin kateellinen teille, jotka ette vielä ole tutustuneet Carrollin tuotantoon. Teillä on paljon hyvää edessänne. Jos joku kustantaja tätä lukee, ehdotan vakavasti Carrollin kirjojen suomentamisen jatkamista.

Joe Lennox on menestyksekäs kirjailija, jota menneisyys vainoaa. Joe oli tavallaan, enemmän tai vähemmän, vastuussa veljensä kuolemasta. Joe kirjoittaa veljensä elämästä novellin, josta tulee menestysnäytelmä. Sen tuotoilla Joe voi muuttaa Wieniin ja elää elämäänsä. Vaan mikä on menneisyyden hinta?

Wienissä Joen elämä hymyilee: hän pitää kaupungista, löytää ystäviä ja rakastuu - mutta väärään ihmiseen. Dramaattiset tapahtumat tuovat Joen taakaksi toisenkin kuolemantapauksen. Sen myötä kirjan fantastiset elementit saavat ilmaa siipiensä alle ja painajainen voi alkaa.

Voice of Our Shadow on kauniisti kirjoitettu ja nopeasti etenevä kirja. Pidin, vaan en yhtä paljon kuin muista lukemistani Carrolleista. Huonompikin Carrollin kirja on kuitenkin hyvä ja tämäkin oli ilo lukea.

Lasisoppa on suoraa jatkoa Valkoisille omenoille, vaikka toimiikin myös itsekseen. Vincentin ja Isabellen tarina saa kuitenkin jatkoa, Wienin kauniissa maisemissa - ja vähän muuallakin, elämän ja kuoleman rajan molemmilla puolilla.

Meno on aivan yhtä höyrypäistä kuin Valkoisissa omenoissa ja samalla tavalla syvällistä ja maailmanmenoa ja elämän syvimpiä tosiasioita koskettavaa. Carroll on erinomainen kirjoittaja, joka sekoittaa vakavia pohdintoja ja hauskaa surrealismia varoituksetta ja yllättävillä tavoilla. Erinomainen kirja, se riittää.

Jonathan Carrolliin voi luottaa. The Marriage of Sticks on kiehtova, mystinen ja vauhdikas kirja. Alku vaikuttaa tavanomaiselta, mutta sitten seuraa yllättävä käänne, joka tekee tarinasta kaikkea muuta.

Kauniisti kirjoitettu kirja kiitää paikoin ehkä hieman turhankin vauhdikkaasti, mutta se lienee hinta, joka tiiviydestä (kirjassa on alle 300 sivua) on maksettava. Carrollin kirjoissa tämä tuntuu olevan tyypillistä, jossain kohtaa lukija yksinkertaisesti putoaa kärryiltä, kun kummallisia tapahtumia seuraa yksi toisensa perään. Onneksi Carroll vetää tarinan langat kasaan lopuksi varsin tyydyttävällä tavalla.

Kirja kuuluu The Wooden Sean kanssa samaan Crane's View -trilogiaan (kolmas osa on Kissing the Beehive); käytännössä se tarkoittaa hienovaraisia yhteyksiä saman tapahtumapaikan kautta.

Tyypillinen ei ole ehkä ensimmäinen adjektiivi, joka tästä kirjasta lukijalle mieleen tulee. Outside the Dog Museum on kuitenkin tyypillinen Jonathan Carroll -kirja: maaginen kertomus miehestä, jonka elämä menee sekaisin. Mukana ovat Carroll-vakiot Jumala ja mystinen bullterrieri.

Kirja kertoo maailmankuulusta arkkitehtinerosta Harry Radcliffestä, jonka käsittämättömän rikas sulttaani palkkaa rakentamaan koiramuseota. Siinä sivussa Radcliffe pallottelee kahden naisen välissä ja kertoo elämästään, erityisesti ajasta, jolloin sekosi. Museonrakennusprojekti on täynnä mutkia ja yllättäviä totuuksia elämästä ja ihmiskunnasta.

Taianomainen kirja, taattua Jonathan Carroll -laatua. Suosittelen.

Cullen James on newyorkilaisnainen, joka alkaa nähdä unia kummallisesta Rondua-maailmasta. Meno muuttuu levottomaksi, kun unen ja todellisuuden raja alkaa hämärtyä.

Kirja alkaa hivenen hitaasti, mutta loppu onkin jo niin jännittävä, että kirjaa tuskin malttaa laskea käsistään. Bones of the Moon on taas yksi sulka lisää Jonathan Carrollin hattuun.

Toinen Carroll-suomennos Valkoiset omenat ei ole edellistä tolkullisempi, mutta aivan yhtä kiehtova. Carroll osoittautuu todellakin erinomaiseksi ja omaperäiseksi kirjailijaksi, jonka tarinat osaavat yllättää.

Vincent Ettrichillä on ongelma: hän on kuollut. Jostain syystä Ettrich on kuitenkin palautettu elävien kirjoihin. Paljastuu, että hänellä on tehtävä, joka liittyy hänen syntymättömään poikaansa, josta pitäisi tulla maailmankaikkeuden pelastaja, tai jotain. Kirjan tarina on kummallinen, mutta sen päähenkilöt ovat kiinnostavia ja inhimillisiä, ja siinä juuri on kirjan vetovoima.

Jonathan Carroll kirjoittaa erikoisia kirjoja. Tälläkään kertaa juonesta ei kannata tehdä isompaa numeroa etukäteen. Tarina alkaa, kun pikkukaupungin poliisipäällikön toimistoon kannetaan kolmejalkainen koira, joka ottaa ja kuolee. Poliisipäällikkö hautaa koiran, löytääkseen sen myöhemmin autostaan. Siitä alkaa melkoinen tapahtumien virta.

Tarina on kiehtova ja moniulotteinen. Mukana on jonkin verran tieteiskirjallisia elementtejä; tapahtumat ovat selvästi epätodellisia, paikoitellen jopa surrealistisia. Jostain syystä kirja toi mieleeni elokuvan Donnie Darko. Jos ei pelkää astua tuntemattomalle maaperälle lukiessaan, The Wooden Sea tarjoaa kerrassaan mielenkiintoisen souturetken.

Naurujen maa vaikutti kansiensa perusteella mielenkiintoiselta tapaukselta. Neil Gaimanin suositukset ratkaisivat: tämä täytyy lukea. Kannatti, ja suosittelen kirjaa ehdottomasti muillekin oudon ja taianomaisen ystäville.

Kirja kertoo miehestä, joka ihailee erästä lastenkirjojen kirjoittajaa yli kaiken. Hän haluaa kirjoittaa tämän elämäkerran ja päätyy matkustamaan tämän kotikaupunkiin tekemään tutkimustyötä. Kaikki ei vain ole aivan niin yksinkertaista; kaupungissa on jotain outoa.

Kirjan ensimmäinen osa on kerrassaan tavallinen. Toisessa osassa tapahtuu jo kummia. Kolmannessa osassa outous räjähtää kertaheitolla silmille - kummallisena, mutta niin totena, että tapahtumat on pakko ottaa vakavasti. Kun Carroll osaa vielä lopettaa tarinansa ytimekkäästi, tuloksena on loistavan taianomainen kirja.