Cormac McCarthy

menetettymaa.jpg

Ollaan 80-luvun alun Teksasissa lähellä Meksikon rajaa, missä huumeet liikkuvat. Llewellyn Moss kuljeksii metsästämässä erämaassa, kun hän löytää pickupin ja sen ympärillä ruumiita kuin sotatantereella. Autossa on heroiinilasti ja rahasalkku, jossa on kaksi miljoonaa dollaria. Moss jättää huumeet mutta ottaa rahat. Samalla hän ymmärtää muuttuneensa takaa-ajetuksi. Rahasalkun perässä navigoiva Anton Chigurh on kylmäverinen murhaaja ja täysi psykopaatti, joka tappaa ympäriltään kaiken mikä liikkuu, myös huumekaupan toverit pikkunilkit. Sheriffi puolestaan yrittää löytää sekä Chigurhin että vaarassa olevan Mossin.

Toisena tasona tekstissä kulkee seriffin Ed Tom Bellin minämuotoinen monologi. Vanha Ed Tom ei enää ymmärrä sellaista pahuutta jota hän nyt joutuu kohtaamaan. Tämä maa ei ole enää häntä varten - näin ymmärtäisin kirjan nimen.

Teos on sekä huima trilleri että väkivaltakierteen pohdinta. Luin kirjan englanniksi ja pidin tyylistä, McCarthyn lyhyistä lauseista, pitkistä virkkeistä ja nautittavasta dialogista sekä Ed Tomin kansanomaisesta turinasta. En päässyt vertaamaan suomennukseen, koska kaikki kirjaston kirjat ovat juuri nyt liikkeellä. Kirjan luettuani katsoin myös elokuvan. Molempi parempi! (Javier Bardem on ihan painajaismainen Chigurh.)

Tietoja tästä arkistosta

Kaikki kirjailijan Cormac McCarthy kirjoittamista kirjoista tehdyt arvostelut.

Alexander McCall Smith on aakkosjärjestyksessä edellinen kirjailija.

Ian McDonald on aakkosjärjestyksessä seuraava kirjailija.

Uusimmat arviot löydät etusivulta, vanhempia arvosteluja on arkistossa.

Kirjailijat

Powered by Movable Type 4.0