Justina Robson

1900-luvun lopussa alkanut tekoälyn todellinen kehitys on satoja vuosia myöhemmin saanut ihmeelliset mittasuhteet. OptiNet-korporaation omistama tekoäly on viimein yhdeksännensadannen kehitysasteensa tienoilla saavuttanut tietoisuuden, persoonallisuuden ja tunteet. Laitteista riippumaton siitä tuli satoja sukupolvia sitten.

Muidenkin tekoälyjen ihmisistä riippumattomaksi muuttunut evoluutio monimutkaisiksi, ajatteleviksi ja haluaviksi persooniksi herättää ihmisissä voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Ylivertaisen älykäs mutta vieras olento aiheuttaa pelkoa, mutta myös vakavan kysymyksen siitä, kuuluisivatko tekoälylle ihmisoikeudet.

Robsonin esikoiskirja on sekä jännäri että filosofinen pohdinta inhimillisyyden rajanvedoista. Kirjan tulevaisuudenkuvassa jälkimmäinen kysymys on päivänpolttava, ja ihmisyhteisö on reagoinut muodostamalla toisaalta tekoälyjen vapautusrintaman sekä toisaalta palkkaamalla tekoälyjä käyttäviin yrityksiin erityisiä tekoälypsykologeja, jollainen tarinan päähenkilökin on.

Kirjan ehdoton vetonaula ovat yritykset kuvata sitä, miten ihminen voi kokea tekoälyn tai kommunikoida sellaisen kanssa. Viehättävää on myös muutaman vuosisadan päästä koittavan arkipäivän sirottelu sinne tänne tarinaan.

Ihmisen ikuinen halu ymmärtää lajinsa mielen toimintaa ja ehkä jopa hallita sitä saa täyttymyksensä lähitulevaisuudessa, vuonna 2015. Nuori, englantilainen tiedemies Natalie Armstrong on kehittänyt ja testannut vuosikausia omalla kustannuksellaan ohjelmaa, jonka avulla toivoo pystyvänsä kartoittamaan mielenterveyspotilaiden mieliä ja näin auttaakseen heitä. Anomus anomuksen jälkeen valtio kuitenkin kieltää häneltä rahoituksen sekä lisenssit tutkimuksen todellista eteenpäin viemistä varten. Miksi?

Ehkä siksi, että Yhdysvallat on tehnyt omaa tutkimustaan tällä rintamalla, ja tahtoo yhdistää tohtori Armstrongin voimavarat omiin, huippusalaisiin kehitelmiinsä. Mikään ei tietenkään ole näin yksinkertaista, vaan jokaisella psykotieteen viimeisimmistä saavutuksista vihiä saaneella on oma näkemyksensä siitä, mihin tarkoitukseen niitä tulisi käyttää. Myös FBI-agentti Jude Westhorpella, joka saapuu tohtori Armstrongin luo saamaan selvyyttä sisarensa kotikaupungissa tehdyille kokeille.

Robsonin ajatusmallit ovat viihdyttäviä, mutta vaikeita, ainakin minulle. Ehkä se on tarkoituskin, sillä mieltenronkinnan välineet ovat nykytieteen saavuttamattomissa.Sulavan kerronnan ja mielenkiintoisten henkilöiden ansiosta mielenkiinto pysyy yllä pyörryttävien teknojaksojen välillä.