Petri Tamminen

Tämä kirja ei ole varsinainen elämänkerta. Muistelmia vuosien varsilta, pieniä tuokiokuvia. Niin kivasti kirjoitettu, että lukija kykenee oitis kuvittamaan lukemansa. Kun tätä lukee, nousee heti kuva silmien eteen siitä tapahtuneesta.

Huumori sävyttää useita kohtia, niin että tekee mieli palata niihin aina uudestaan. Petri Tammisen lyhytproosa onkin sellaista, että sitä voi lukea monta kertaa, aivan kuin runoja. Niin lyyristä on se kieli ja niin ihanan rikasta.

Petri Tammisen esikoisteos, joka on lukemisen arvoiden. "Elämän voi kertoa lyhyesti, elämästä vähän pitemmin" lukee takakannessa. Näin on. Alussa on lähes 40 elämää, sivun mittaista. Aivan uskomatonta sanan käyttöä, sillä ainakin minä haltioiduin siitä kuinka lyhyesti voidaan sanoa koko elämä.

Loppuosassa on 10 novellia elämästä, jotka kukin ovat aivan mahtavia tarinoita. Kirja on nopeasti luettu, mutta sen voi lukea aina uudestaan ja uudestaan.

Tätä kirjaa olin kauan miettinyt, että pitäisi ja pitäisi lukea. Vaan kun käsiini sain, niin en olisi malttanut irti päästää. Juoni oli sivuseikka, mutta kielellinen tykitys kerrassaan loistoluokkaa. Sanallinen kuvaus oli niin rikasta, että olisin lukenut vaikka kuin.

Kirjaa on ihan pakko suositella kenelle tahansa, ehkä kuitenkin miehetkin saataisiin enemmän lukemaan tämänkaltaisilla kirjoilla. Henkilögalleria on aika suppea, lähinnä kolme miestä. Tietysti eno ja se enon siskonpoika ja enon kaveri. Siinä kolmikko, minkä seurassa voit kirjan lukea.

Tämän kirjan voi lukea piilossa tai jos tekee mieli piiloon tai jos ei tiedä mihin piiloon menisi. Tammisen sanailu on virkistävää ja koko ajan vaan ihmettelee, kuinka ihanan rikasta on meidän kieli ja kuinka joku osaa sitä niin taitavasti käyttää.

Kirja on kätevä ottaa vaikka mukaan mihin tahansa, sillä siinä ei ole juonta. Pieniä kivoja, mielenkiintoisia piilopaikkoja sitäkin enemmän.

Kaikki haluavat joskus piiloon :)

Petri Tammisen aiheena on mies. Isä, autoilija, koiramies, sotilaan poika, ravimies, Pohjanmaalla asuva mies. Ja moni muu.

Lyhyen proosan taitaja Tamminen kirjoittaa miehistä tarkasti, yllättävästi ja hauskasti. Lyhyet, usein vain parin sivun mittaiset kertomukset kuvaavat tilanteita, joita mies kohtaa. Rakkaus, humala, kuolema, seksi. Ja moni muu. Miehen ikävää lukiessani nauroin, ja paljon nauroinkin. Kuitenkin jossain rivien takana vilahteli myös totuuden palasia, ripaus traagisuuttakin. Tammisen miehissä ei ole liikaa karikatyyrinomaisuutta, mikä tekee heistä aidon tuntuisia. Ymmärrän, että Tammisen tyyliä on joskus verrattu Kaurismäen elokuviin.

Miehen ikävä toimii parhaiten, jos sen malttaa lukea vähän kerrallaan. Tiivis teksti kestää useammankin lukukerran, ja nämä toimivat myös ääneen luettuina! Tammisen teksti kuitenkin synnyttää himon lukea lisää, vielä vähän lisää, ehkä yhden jutun vielä... Minulla ei ollut malttia lukea maistellen. Hotkin koko kirjan. Mutta palaan siihen uudelleen, nyt jo tarina kerrallaan.