Maarit Verronen

Luoliin hurahtanut opiskelija sijoittaa koko omaisuutensa voidakseen tutkia perusteellisesti Suomesta löytyneen, tarvinneeko edes mainita, että kuvittellisen, kymmeniä kilometrejä pitkän luolaston. Onkalon kartoittamisen ohella seurataan sukutarinan ja tuhansia vuosia sitten eläneen heimon vaiheiden selviämistä. Verrosella tuntuu olevan kiintymys erikoisiin, eristäytyneisiin heimoihin kirjoissaan.

Päähenkilön pakkomielteisyys on jotenkin kiehtovaa, varsinkin, jos sattuu itse olemaan jonkinasteisesti kiinnostunut arkeologiasta ja esihistoriasta. Luola ja ihmiset nykyisyydessä yhtä hyvin kuin menneisyydessä tarjoavat mysteerejä. Mielenkiintoinen kirja ahmaistavaksi muutamassa tunnissa.

Tätä kirjaa et jostain syystä löydä fantasiahyllystä. Verronen kertoo maailmasta, jossa ihminen muokataan fyysisesti muotteihin, jossa ajatukset, teot ja ominaisuudet näkyvät ulkomuodosta. Muottiin pakottaminen tuntuu kovin selvältä vertaukselta omaan maailmaamme. Päähenkilö Ulthyrja Tharabereghist ei sopeudu tiukkaan ja vainoavaan yhteisöönsä tundralla Pimeässä maassa vaan lähtee pois.

Kantavana teemana muottivertaus sinällään on harmittavan tylsä. Jotkut arvostelijat tahtovat nähdä tämän yli hienompiin tulkintoihin, mutta itse en siitä etsinyt sen syvempiä merkityksiä. Maailma on ahdistavan iloton, tai ehkä se johtuu päähenkilön luonteesta. Jotenkin loppuratkaisu kuitenkin helpotti; ei aina kannata juosta jonkin paremman perässä, tyytyväisyys saattaa löytyä lähempää kuin luulisikaan.