Mika Waltari

Valtakunnan salaisuus (1959) on Mika Waltarin tulkinta evankeliumeista, kirjemuotoon puettu kertomus kristinuskon synnystä. Kertoja, nuorehko roomalainen ylimys Markus Mezentius Manilianus, on aistinautintoihin kyllästyessään paneutunut eri uskontojen pyhiin kirjoituksiin. Ilmestyksenomainen päähänpisto panee hänet matkustamaan Jerusalemiin, jonne hän saapuu juuri ajoissa todistamaan ristiinnaulitun Jeesuksen kuolemaa.

Ennustusten mainitseman "juutalaisten kuninkaan" kohtalo alkaa askarruttaa Markusta, etenkin kun hän saa omin silmin nähdä siihen kytkeytyvät oudot ilmiöt: taivaan pimenemisen, maan järähdykset, tyhjentyneen haudan käärinliinoineen. Hän mielisi kuulla lisää Jeesuksen julistamasta valtakunnasta, mutta pelokkaat opetuslapset ovat vetäytyneet maan alle ja karsastavat eritoten roomalaisen miehitysvallan edustajaa.

Kirja on avoimen uskonnollinen, mutta opinkappaleiden tuputtamisen sijasta se keskittyy kuvaamaan ihmisten hämmennystä, kun vanhat säännöt ja odotukset murenevat. Roomalainen kertojahahmo avaa eloisia ja humoristisiakin näkökulmia monikulttuuriseen juutalaismaahan ja raamatullisiin tapahtumiin. Jeesuksesta muodostuva kuva on perinteisen seesteinen, mutta muuten henkilöissä on rosojakin. Miesvaltaisen kulttuurin varjosta naiset, etenkin Magdalan Maria sekä Pontius Pilatuksen vaimo, nousevat apostoleita keskeisemmiksi.

Arvomaailmojen törmäys Valtakunnan salaisuudessa on kuin toisintoa Sinuhesta (jossa kristilliset aatteet tosin oli puettu farao Ekhnatonin opiksi). Sinuhen tapaan myös Markus Mezentius on saamaton pohdiskelija, joka ehkä tiedostamattaankin vieroksuu elämän raadollisuutta mutta ei oikein osaa tehdä mitään asioiden muuttamiseksi. Uskonkysymyksiä hän tarkastelee viehättyneenä mutta samalla epäillen: hän tahtoo uskoa olevansa todistamassa uuden maailmanjärjestyksen syntyä, vaikka se ei käy järkeen.

Itsenäisessä jatko-osassa Ihmiskunnan viholliset raamatullisten viittausten osuus pienenee päähuomion kiinnittyessä keisarillisen Rooman kuohuntaan.

Waltarin historiallisten massiivisten kirjojen sarjaa, johon olen ollutkin varsin tyytyväinen. Eikä petä tälläkään kertaa: tyyli ei ole niin runollinen kuin aikaisemmin lukemissani, mutta päähenkilökin on omaleimainen.

Minutus Lausus Manilianus, kiisteltyjen keisareiden Claudiuksen ja Neron aikalainen, kirjoittaa muistelmiaan juurikaan itseään säästelemättä. Kehyksenä on keisariajan Rooman valtakunnan armoton valtataistelu, imperaattoreiden kaikkivaltius ja orastava kristinusko. Tässä ympäristössä ei kai kukaan voi säilyä turmeltumattomana, ei ainakaan päähenkilö. Kuva antiikin Rooman maailmanmenosta on elävä ja muutamat myytit saavat varsin uskottavat selitykset. Samalla voi pohdiskella, ketkä oikeastaan ovat ne ihmiskunnan viholliset, joista kirja kertoo.

Menee mukavana ajanvietelukemistona, mutta saattaa herättää vakavan kiinnostuksen antiikin ajan villiin menoon. Itse luin vauhdittaakseni latinan opiskeluja.

Kirjan takakanteen on painettu Waltarin muistelmista otettu teksti: "Olen kirjassani koettanut kuvata uutta sukupolvea sellaisena, miksi sen suurimmalta osaltaan käsitän, tyytymätöntä, kypsymätöntä, harhailevaa sukupolvea, joka on saanut liian paljon ja joka tahtoo aina enemmän - jonka pyrkimykset kohdistuvat maallisiin arvoihin ja joka kuvittelee löytävänsä onnensa matalassa, hajanaisessa nautintoelämässä." Kirja on kirjoitettu vuonna 1931 -ihmisluonto on muuttumaton, kuten on kai jo usein todettu.

Romaani kertoo erään helsinkiläisperheen tarinan noin vuoden ajalta. Irene, perheen vanhin lapsi, on juuri lopettelemaisillaan abiturienttivuotta ja hänen veljensä Kai on pari vuotta nuorempi. Heidän isänsä Reinhold on hajamielinen, vanhahko professori. He kaikki etsivät elämänsä onnea. Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta jotain tuntuu jokaiselta puuttuvan. Ireneä alkavat ahdistaa kodin seinät, ja hän etsii jännitystä elämäänsä juhlista ja miehistä. Kai on aikuistumisen kynnyksellä. Professorin elämässä kaikki tuntuu jo olevan ohi, mutta vielä hän yrittää löytää valoa elämäänsä. Päähenkilöt tulevat erittäin eläviksi kirjassa, jonka varsinainen sisältö syntyy heidän ajatustensa syväluotaamisesta. Perheen äiti Sanni jää kuitenkin valitettavan ohueksi henkilöksi.

Waltari tuntee ihmisluonnon jokaista sopukkaa myöten ja osaa myös kuvata sitä taitavasti. Lisäksi on nautinto lukea laadukasta suomen kieltä, joka tuntuu paradoksisesti jotenkin tuoreelta, koska on sen verran vanhanaikaista. Kirjan aiheet, rakkaus sekä elämän onnen etsiminen ovat kuitenkin yhtä tuoreita nyt kuin 70 vuotta sitten.

Tässä Mikael Karvajalan jatko-osassa edeltäneestä tutut sankarit jatkavat seikkailemistaan sulttaanin valtakunnassa. Ei siis tarvitse jännittää, jäävätkö he Euroopan sotakentille tykinruokana.

Tähän ymmärtää helposti Waltarin pyrkineen Mikael Karvajalalla; Mikaelin ja Antin kääntyminen islamiin ja suosion nousut ja laskut sulttaani Solimanin hovissa ovat rattoisaa luettavaa. Mutta vaikka tarinan perusluonne on hyväntuulinen, ovat jännityksen paikat välillä riipiviä, ihmiskohtalot surullisia ja väkivaltaisia.

Waltarilla ei taida olla kirjoissaan yhtäkään tavallista (eli tasapainoista, hyväntahtoista, järkevää?) naista. Arvaapa, onko Mikaelin uusin vaimo poikkeus.

Auvoisia hetkiä tiiliskivien ystäville! Suomesta lähtee 1500-luvun alussa älykäs nuorukainen lapsuudentoverinsa häränniskaisen Antin kanssa Pariisiin opiskelemaan olojen Turussa käytyä liian kuumiksi. Helppoa ei tosin tule olemaan Euroopassakaan.

Waltarin päätarkoituksena oli alunperin kirjoittaa Mikael Karvajalan jatko-osa, Mikael Hakim, mutta monisatasivuinen teos syntyi myös tästä "tutustumisesta päähenkilöön".

Teos ei ole ihan niitä mukaansatempaavimpia; läpikahluuta oli yritettävä pariin kertaan. Päähenkilöt ovat kyllä hurmaavia: kirjaviisas ja hyvään pyrkivä mutta tilaisuuden tullen opportunistinen ja hyväuskoinen Mikael saa repimään tukkaa ja ulospäin härkämäisen tyynellä ja tyhmällä Antilla onkin joskus enemmän aivoja. Pyhäinjäännöskauppa, kissansilmäiset naiset ja paheelliset vaimot, kidutuskuvaukset eri asteineen ja noitaoikeudenkäynti ryydittävät talonpoikien kapinoinnin, sotien, yliopistojen ja kaupunkielämän soppaa. Suosittelen johdantona seuraavaan osaan.