Lääkäri lehteilee pahvikansiossa olevaa paksua paperinippua. Katsomme kohteliaasti tohtoria hänen puhuessaan ja vilkaisemme vain nopeasti syrjäsilmällä vuoteeseen päin aina, kun sieltä kuuluu korahdus.
- ... viime käyntinne jälkeen olemme poistaneet häneltä keuhkot, maksan, haiman, munuaiset, virtsarakon, suoliston, puolet verisuonista ja hypothalamuksen todettuamme ne vajaatoimintaisiksi, surkastuneiksi tai kuolioon menneiksi... hänet on nyt kytketty näihin tässä vasemmalla näkyviin laitteisiin, jotka ylläpitävät elintoimintoja... sähkökatkosten varalta kaikki laitteet on liitetty ups-varasähköjärjestelmään, joten siinä suhteessa teidän ei tarvitse olla huolissanne... olemme myös kaksinkertaistaneet morfiiniannoksen ja siirtyneet jatkuvaan annosteluun infuusiopumpulla... niin että kipuja ei pitäisi olla... lisäksi olemme...
Nykäisen vaivihkaa veljeä hihasta.
- Kerrotaanko isälle, että me vietiin Misse piikille, kuiskaan.
- Äh, ei kannata. Ei se meitä kuule. Mut mä oon ihan varma, että isäkin olis ollu samaa mieltä. Misse oli vanha ja sairas ja se tuli tiensä päähän, kyllä sä sen tiedät. Eläinrääkkäystä se olis ollu sen elämää enää pitkittää. Just niinhän isäkin aina sano. Että jokaisella on oikeus kuolla arvokkaasti. Misselläkin.
- Niinhän se on. - Anteeksi, tohtori, mutta oletteko aivan varma, ettei ole muuta, mitä voisitte isämme hyväksi tehdä? Kaikki voitava pitää tehdä, lupaattehan!
Sairaalasta ajamme suoraan mökille. Misse on huovan alla takakontissa. Isä sanoi aina, että sitten, kun Missestä aika jättää, se pitää haudata mökille vaahteran alle.
Arvokkaasti.
