Loora #19
Hiljainen viikonloppu. Minua taitaa vaivata blogialia.
Moneen päivään en ole muuta tehnyt kuin harrastanut huimia blongee-hyppyjä ja siinä sivussa yrittänyt itsekin esittää bloogikkoa ja säveltää pieniä blogiaalisia blogiaisia omaan blogiini. Yleensä en tosin saa aikaiseksi kuin bloggoti-blogia, mutta mitäpä muuta sitä tällaiselta blogeroituneelta blogipäältä voi odottaakaan. Auttaisikohan blogiopatia? Vai onko blogilaan sulkeminen ainoa vaihtoehto?
Bloginpentu, johon tässä innolla blonkitin (hih, eipäs löydy tätä sanakirjasta vielä), on kertonut kahdeksan päivän mittaisesta elämästä ilman telkkaria. Itselläni televisiottomuus on kestänyt hieman pidempään eli ainakin viisi vuotta.
Mikään absolutisti en toki tämän(kään) asian suhteen ole. Saatan sivusilmätä toosaa, jos sellaisen joskus avonaisena kohtaan. Kotona minulla ei telkkaria ole. Joskus harvoin iskee haikeus, kun ei ymmärrä yhtään mitään sellaisista keskusteluista, joissa puhutaan tv-ohjelmista.
Leffoja voi katsella dvd:nä tietokoneelta - ja muuta hyväähän televisiosta ei edes tule. Näin kun ajattelee, niin hyvin menee.

Kommentit:
Kaikin mokomin, kiitos itsellesi!
5+1 = 5.1. DVD-kotiteatterissa on Dolby Digital 5.1-äänentoisto: kaksi etukanavaa, yksi keskikanava, kaksi surround- eli takakanavaa sekä subwoofer. Muutamalla satkulla saa jo ihan hyvän paketin (maallikon mielipide). Tässä nyt yksi googlattu linkki:
http://vesat.tripod.com/kotiteatteri.html
Kommentoi: Kiroguru | 13.12.05 14:43
Hui kauhistus! Tuommoista settiä varten pitäisi jo olla tosifriikki. Tai ainakin friikimpi kuin minä. Pelottavankuuloisia sanoja! Subwooferista tulee mieleen iso, kuolaava, vihainen susikoira. Kiitos kumminkin kovasti vinkistä ja linkistä, Kiroguru! Sinä se olet vallan verraton blogulakuski. :}}
Kommentoi: |noone| | 13.12.05 14:43
Viisi vuotta ilman televisiota… nostan hattua, hiuksia ja vähän kallonkuortakin! Mikä ajansäästö roskasilmänruoasta. Tosin kyllä dvd:t näyttävät paremmalta televisiosta kunnon 5+1:llä, joten kieltämättä tässä on dilemmaa.
Kommentoi: Kiroguru | 13.12.05 14:43
Heh, Kiroguru. Eikös sitä niin sanota, että kauneus on katsojan silmässä. Ihan hyvältä näyttää meno monitorin skreenillä, kun ei paremmasta tiedä eikä ole, mihin verrata. (Mikä se 5+1 on?). Ja tottahan sitä toisinaan tulee itseään hemmoteltua ja mentyä oikeisiin elokuviin.
Mainio idea muuten tuo sanakirja! Ja kiitos, kun sain lainata sitä. Omin luvin tosin, mutta kuitenkin. :}
Kommentoi: |noone| | 13.12.05 14:43