Voi sentään. Kenenkään ei pitäisi tuntea itseään huonoksi sen takia, ettei osaa tai halua sanoa mitään. Pikemminkin äänekkäimpien pitäisi opetella joskus olemaan hiljaa ja kuuntelemaan. :( Siis minunkin.

Älä hyvä Saara itseäsi soimaa, jos jotkut on tämmöisiä syntymässä säikähtäneitä ja pimeässä kieroonkasvaneita. Hyvä vain kun joku edes on äänessä. Muuten olisi pöydän ääressä aikas hiljaista. Vaikka ei sekään aina pahasta ole, mikäli hiljaa oleminen tuntuu kaikista hyvältä.

Olet Sinä vaan hieno ihminen, kun tuolla tavalla osaat ja ymmärrät ottaa huomioon muita, myös tällaisia oman navan päänsä yli vetäneitä. Olisinpa enemmän kaltaisesi minäkin.

Mjooh, kyllä minä sen näkökulman ymmärrän, mutta niin kuin sanoin, se tekee minut jotenkin surulliseksi ehkä juuri siksi mitä sanoit. Ihmiset viihtyvät paremmin yksin ja kasvottomina anonyymeinä ja silloin kyllä syy ei yksistään ole niissä, jotka anonyymeinä paremmin viihtyvät. Toisaalta tämä kylmettyminen on siten sekä syy että seuraus.

Minäkin ymmärrän Sinun näkökulmasi ja ymmärrän myös sen surun, jota minun ja kaltaisteni näkökanta sinussa aiheuttaa. Omasta puolestasi voin kuitenkin Sinua sikäli lohduttaa, että minun anonymiteettiini ja epäsosiaalisuuteeni ei ole kukaan ulkopuolinen syypää. Olen tällaiseksi mörökölliksi syntynyt ja tällaisena kasvanut, ja jos olisin yrittänyt sitä muuksi muuttaa, en se enää olisi minä. Siitä, olisiko se kovinkaan paha juttu, vaikken olisikaan minä, en kylläkään ole yhtään varma.

Sen sijaan olen melko varma, että jos kertoisin olevani viisikymppinen visuvetinen siskontytön gerbiiliin sekaantuja tai Hesarin päätoimittaja tai ujo polyteknikkopoka Polvijärveltä tai kulttuuriministeri tai happopäissäni mummolan liiterin katolta harakkana lentoon lehahtanut kolmikymppinen kolmen lapsenlapsen isoisä Iittalasta, olisi sillä vaikutusta siihen, miten Sinä minun tekstejäni lukisit. Saattaisit ajatella, että olipas hauska postaus tai jopas oli tyhmä päre - mutta loppuun ehkä liittäisit mielessäsi sivulauseen, joka alkaisi näin: “mutta ihmekös tuo, kun kirjoittaja on…”. Tällä tavalla tiedostamattani suodattaen minä ainakin itse huomaan lukevani tekstejä, joiden kirjoittajasta tiedän muutakin kuin vain sen, mitä postauksessa lukee.

Jotakin tällaista ajatusta minä kai alunperin ajoin takaa. Vaan mitäpä väliä sillä, kun aiheesta joka tapauksessa sukeutui hyvä vuoropuhelu. Kiitos ja kumarrus! :}}

URL: http://saaranblogi.blogspot.com/
“mutta ihmekös tuo, kun kirjoittaja on…”

Niin, mutta eikös tämä ole just sitä elämän ymmärtämistä ja ymmärryksen laajenemista. Pelkät sanat ja ajatukset ovat tavallaan pientä sen rinnalla, että niiden takana on kuitenkin aina ihminen.

Minä olen aina ollut kolmen lapsen äiti ja sikäli tietty lukijoista karsiutuu pois ne, joita ei kolmen lapsen äidit kiinnosta. Mutta minä kyllä kestän sen.

Huomenta, Saara ja muut. Pitkäksi venähti taas tämäkin pyhäaamu. Tai mikään aamu enää ole, puolipäivä, pentele!

Sinä kiinnostat minua kolmen lapsen äitinä tai ihan minä vain, koska tyylisi on riemastuttava ja ihailen ilmaisuvoimaasi ja -kykyäsi. Lukisin blogiasi yhtä ahnaasti, vaikka olisit lapseton poikamies. Se “linssi” Sinun tekstisi ja minun vastaanottoreseptorieni välillä vain olisi tuolloin toisenlainen. Lukisin blogiasi, vaikka et kertoisi mitään siitä, mikä tai kuka olet. Lukisin, koska pidän asenteestasi ja ajatuksistasi ja tavastasi jalostaa ne luettavaan muotoon.

Lähtökohtamme bloggaamiseen ja blogien lukemiseen ovat ehkä erilaiset. Näitä lähtökohtia on luultavasti lähes yhtä monta kuin kirjoittajiakin. Eikä niistä mikään ole toista huonompi (ellei kyse ole kirjoittajan halusta bloginsa kautta loukata tai solvata tai julkaista moraalisesti tai eettisesti provokatiivista materiaalia - mutta nämä jätettäköön tähän keskusteluun kuulumattomina omaan arvottomaan arvoonsa).

Minä nautin kirjoittamisesta ja hyvien blogien lukemisesta aivan yhtä paljon kuin jotkut toiset nauttivat vastaavasta ajatusten ja mielipiteiden vaihdosta tuopin tai kahvikupposen ääressä saman pöydän ympärillä. Minä en tuon pöydän ääressa osaisi enkä haluaisi olla. Tuntisin itseni huonoksi ja typeräksi enkä osaisi sanoa yhtään mitään. Lopulta ahdistuisin ja lähtisin pois.

Meitä on niin moneksi. Ihmisiä silti olemme kaikki, me anonyymitkin. :}}

Yli tai ali. Se nyt kumminkin oli minun mielipiteeni. Nih. :}}

Tuo meni kyllä vähän yli. :) )

Tsot tsot, Saara. Enhän toki sanonut, että vain sanoilla on merkitystä. Sanoin, että vain sanoilla ja ajatuksilla on merkitystä. Sanat ovat ajatuksen vaatteet, ja ajatukset ovat sen sielun peili, jonka silmiä me emme täällä näe. Emme, vaikka nimen ja kuvan näkisimmekin. Eikä se, ettemme tiedä ajattelijan nimeä tai ulkonäköä, tee hänestä yhtään vähemmän ihmistä eikä hänen ajatuksistaan yhtään vähemmän arvokkaita.

Silti ymmärrän Sinunkin näkökantasi. Luultavasti luonteen sosiaalisuudella tai epäsosiaalisuudella on jotakin tekemistä sen kanssa, kummalta kantilta asian tarkastelu tuntuu kotoisammalta. Itse kun en kovin hyvin osaa olla fyysisestikään läsnä nimien ja kasvojen joukossa, niin ehkä minä siksi viihdyn täälläkin paremmin anonyyminä anonyymien joukossa. Silti kunnioitan sinun sosiaalislähtöisempää näkemystäsi aivan samanarvoisena omani kanssa.

Ja näin pääsimme lupsakkaaseen yhteisymmärrykseen tästäkin asiasta. - Pääsimmehän? :}}

Mauton ja mauton.. se on tämä suomenkieli. Ehkä noita kaikkia muita, mutta et mauton. ;)

Tai sitte mullon mauton huumori.

Heh, Tinka. Kiitos imartelusta. Vinkeää on toisinaan tämä suomen kieli. Vaan varmasti tuosta mauttomuudesta voi joku olla varsin topakasti toistakin mieltä. Maku on maistajan suussa samaan tapaan kuin kauneus katsojan silmässä. :}}

Toki sanoilla ja ajatuksilla on joskus enemmän merkitystä, ja kolmeen tuhanteen bloggaajaan tutustuminen olisikin aika työlästä, mutta niin kuin oikeassakin elämässä joudumme ottamaan mielipiteet ja ajatukset vastaan persoonilta ja ihmisiltä, niin minäkin olen valmis ottamaan niitä vastaan virtuaalissa ihmisiltä siinä suhteessa kuin nyt ylipäätään olen valmis ottamaan mitään ajatuksia purematta keneltäkään vastaan.

Siis se mitä yritän sanoa, on, että mielestäni ihmisillä on väliä ja että Bloginnean rikkaus nimenomaan on juuri erilaisissa persoonissa, joihin ei kenties koskaan oikeassa elämässä törmäisi.

Minä oikeastaan tulen aika murheelliseksi tuosta ajatuksesta, että vain sanoilla olisi merkitystä. Ehkä sitten se kasvottomuus on alkanut näitten nettivuosien varrella tuntua turhan kylmältä ja kolkolta.