« Loora #29 | Etusivu | Loora #31 »

Loora #30

Naapurin poikamiesherralla alkoivat vissiin patterit ehtyä, kun piti tilata taas taksi. Kaljataksi. Siis vähän niin kuin pizzataksi, mutta olutlastissa. Kilinästä päätellen puolisen tusinaa tyhjää 24-päkkiä kannettiin ulos ja yksi täysinäinen sisään. Kyllä sillä huomiseen pärjää. Ja jos ei pärjää, niin sitten tilataan uusi taksi.

Virtuaalinaapurin kanikopissa puolestaan siemaillaan punaviiniä. Ei ollenkaan pullokaupalla, vaan ihan vain lasimitalla. Sillä tavalla sivistyneesti.

Itse en kykene juomaan lasillista enempää oikeastaan mitään vettä väkevämpää. En sivistyneesti enkä vähemmän sivistyneesti. Välittömästi iskevä päänsärky vesittää nautinnon ennen kuin pääsen edes pikkuhiprakkaan asti. Jos pääni olisi paremmin rakennettu, olisin luultavasti tähän ikään mennessä jo rapajuoppo. Ei se polvi niin paljon pojasta pahene.

Minun vankan käsitykseni mukaan alkoholismi tai mikään muukaan patologinen riippuvuus ei periydy, mutta alttius riippuvaiseksi tulemiseen sen sijaan kyllä.

Uskon, että addiktioalttiilla ihmisillä säännöstelyn ja kohtuullisuuden itsekontrolli pettää nopeammin kuin tyypeillä, joilla ei tätä alttiutta ole. Omavalintainen mielihyvä- ja vaihteluhakuinen käyttäytyminen voi muuttua hallitsemattomaksi pakoksi hyvinkin nopeasti varsinkin, jos taustalla on käsittelemättömiä ja pahoja - yleensä psyykkisiä - ongelmia. Minun käsitykseni mukaan riippuvuudet ovatkin useammin seurauksia kuin syitä, eikä addiktioiden menestyksellinen hoito onnistu, ellei samanaikaisesti hoideta ja eliminoida myös niitä syitä.

Tsissus, tulipas taas keittiöpsykologiaa oikein tuutin täydeltä. Päätän raporttini just tasan tähän.

Kommentit:

Viinakset on mulle ikuinen arvoitus. Sillä tavalla, että miten ihminen pääsee sellaseen tolkuttomaan känniin, jossa millään ei ole mitään väliä. Kun minä en pääse vaan aina tapahtuu joku seuraavista. Päänsärky pamahtaa, eikä voi enää juoda tai tulee paha olo eikä taaskaan voi tai huone alkaa pyöriä eikä voi, kun ei vaan voi tai sitten tulee tolkuton uni eikä jaksa. Känniin ei pääse koskaan. Joskus on ollut mielessä, että miltä se tuntuisi, kun ei olisi tolkkua ollenkaan.

Mutta ei.

Älä sure, vaikket olekaan moista tolkuttomuutta kokenut. Sillä vaikka olisitkin, et silti tietäisi, miltä se tuntuu, kun et muistaisi siitä yhtikäs mitään seuraavana päivänä. Tai siis enhän minäkään tiedä, mutta näin olen kuullut sanottavan. :}}

Hö, ajattelin juuri perjantaina jäätelöautolle mennessäni, että kas kun eivät ole keksineet kalja-autoa, joka soittaisi jotakin pimpelipommia tullessaan, jotta kaikki kulmakunnan janoiset tietäisivät kipaista kotoaan noutamaan oluensa. Siitäpä vasta saisi sosiaalisen tapahtuman aina perjantai-iltaan, kun porukka suu napsaen heittäisi jonossa huulta.

Minä en kyllä itse nyt siemaile ollenkaan, kun on niin tuoreessa muistissa viimeinen krapulakin. Uh.

Aah, ehtoisa emäntä siis vain tarjoilee vieraille ja pysyttelee itse kuivin suin. Ihailtavaa vieraanvaraisuutta, mutta vähän epistä kuitenkin.

Ei se kalja-auto täälläkään sentään pimpelipomia soittele. Ihan se sillä tavalla vaivihkaa puhelimella tilataan paikalle niin kuin pizzataksi. Täällä kun ei olutta myydä ruokakaupoissa, vaan kaljakaupat ovat erikseen (viinakaupoissa myydään myös olutta, mutta niillä ei ole taksipalvelua). Ja jos kulkuyhteydet ovat hankalat eikä ole omaa autoa tai kunto ei riitä sen ajamiseen ja pakko on silti saada B-vitamiinia, ettei ala enemmälti heikottaa, niin onhan se ihan hyvää palvelua tuommoinen kotiovelle suhaaminen. :}

Just joo. Ja kun tultiin ehtoolla ovenkamanat pullistellen jortsuista kotiin, niin sanottiin vaan että “mitään en oo ottanu, tikkaria vaan imeny koko illan niin että päässä vippaa”. :}}

Toi Saaran kalja-auto muisti mieleeni, kun lapsena oli muotia sellaset viinatikkarit. Niitä imeskeltiin posket lommolla ja katteltiin toisiamme silmiin, että joko joko.

Tosin en tiiä, miten tää liittyy kalja-autoon.

Jätä kommentti